Tutustu kunta-alaan


 
Kunta-alan työnantajat ovat usein alueensa suurimpia työnantajia. Kuntasektori työllistää koko Suomessa noin 20 prosenttia eli joka viidennen työssäkäyvistä. Kunta-ala tarjoaa monipuolisia työtehtäviä eri aloilla. Töitä tehdään yli 5 000 ammattinimikkeellä. Kunta-alan ammateissa voi myös työskennellä eri puolella Suomea.
 
Lähivuosina kunta-alalla tarvitaan runsaasti ammattitaitoista työvoimaa. Vuoteen 2030 mennessä lähes kolmasosa nykyisestä kunnallisesta henkilöstöstä siirtyy eläkkeelle. Henkilöstöä tarvitaan erityisesti terveydenhuollon, sosiaalitoimen ja koulutoimen ammattitehtäviin. Eläkkeelle siirtyy myös huomattava määrä esimies- ja johtotehtävissä työskentelevistä.
 
Kuntalaisten palvelutarpeet muuttuvat ja kehittyvät. Tämä tuo mukanaan uusia työtehtäviä ja entisten töiden sisältöjen kehittymistä. Hoivan ja huolenpidon lisäksi kuntien töissä tarvitaan myös uutta osaamista. Kunta-ala tarjoaa yhä enemmän kansainvälistymiseen, markkinointiin ja viestintään liittyviä tehtäviä sekä tietoteknologian ja muiden teknologian alojen asiantuntijatehtäviä. Uutta osaamista tarvitaan myös palvelujen hankinnassa, kilpailuttamisessa ja ostamisessa.
 
Kunnallisten työpaikkojen määrä kasvaa lähivuosina erityisesti kasvukeskuksissa, joissa väestönkasvu lisää henkilöstötarvetta erityisesti päivähoidossa ja opetustoimessa. Väestön ikääntyminen lisää työvoimatarvetta myös vanhustenhuollossa.
 
Lähetä kaverille
Bookmark and Share
Testaa itsesi

​Ota itsestäsi mittaa, mihin kuntatyöhön sinä sovit. Tee ammatinvalintatesti.

 

Laita käyntiin

Kuntatyökone