Kliinisen neurofysiologian ylilääkäri

Kiinnostaisiko työskennellä Suomen toiseksi suurimmassa keskussairaalassa lähellä pääkaupunkiseutua?

Haemme kliinisen neurofysiologian YLILÄÄKÄRIÄ vakituiseen virkaan Päijät-Hämeen keskussairaalaan, Lahteen.

Ylilääkärinä tehtäväsi kliinisessä neurofysiologiassa koostuvat yksikön johtamisesta ja toiminnan suunnittelusta. Pääpaino on alan potilastyössä, jonka itsenäiseen kehittämiseen organisaatiomme ja ajanmukainen laitekanta antavat erinomaiset mahdollisuudet. Uudempia menetelmiä meillä ovat hermojen ultraäänitutkimukset ja aivojen magneettipulssihoidot. Saat näihin tarvittaessa perehdytyksen. Jos sinulla ei vielä ole aiempaa kokemusta hallinto- ja johtotehtävistä, koulutamme sinut.

Lahden alueella on yli 200 000 asukasta. Täällä on ylivoimaiset mahdollisuudet aktiivisen vapaa-ajan viettämiseen, harrastuksen ja työn yhdistämiseen ja laadukkaaseen leppoisteluun. Tarvittaessa matka Helsinkiin ja lentokentälle taittuu tunnissa. Pääkaupunkiseutuun verrattuna merkittävin ero löytyy asumisen hinnassa.

Edellytämme sinulta yleisten kelpoisuusehtojen lisäksi terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/94) mukaisen laillistuksen, luvan toimia lääkärin tehtävissä ja kliinisen neurofysiologian erikoislääkärin pätevyyden sekä riittävää kokemusta hallinto- ja johtotehtävistä. Lisäksi tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48 §:n edellyttämää rokotussuojaa.

Liity ammattitaitoiseen joukkoomme!

Lisätietoja

http://www.phhyky.fi/rekry
http://www.facebook.com/phhyky

Tutustu työnantajaan

Ylilääkäri Timo Nyrke
puh. 044 719 5438
Tulosaluejohtaja Auli Malinen
puh. 044 440 6296

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, Terveys- ja sairaanhoitopalvelut, PHKS, Diagnostiset palvelut, Kliininen neurofysiologia
Osoite: Keskussairaalankatu 7, 15850 Lahti

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä työskentelee 7000 ammattilaista ja olemme alueen suurin työnantaja. Olemme mukana Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelmassa.

Olemme savuton työpaikka. Yhdessä teemme parhaamme vuoden ympäri, joka päivä, joka ikinen sekunti. Tervetuloa joukkoomme!