Skip to main content
test
Koulujen ja opetuksen keikkatyö - Lohjan kaupunki

Lohja on eloisa ja kestävästi kasvava kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä, joka tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana.

Tule sijaiseksi kouluillemme!

Sijaisia tarvitaan alakouluille luokanopettajiksi, yläkouluille tuntiopettajiksi, koulunkäynninohjaajiksi ja lukiolle aineenopetukseen. Osa toimipisteistä on ruotsinkielisiä.

Jalavan koulu on erityiskoulu, johon tarvitaan ohjaavaa opetusta ja erityistä tukea antavia työntekijöitä koulunkäynninohjaajiksi. Opetusmenetelmät tukevat toisiaan ja pohjautuvat ensisijaisesti oppilaiden kokemukselliseen oppimiseen.

Kaikilta sijaiseksi tulevilta vaaditaan 18 vuoden ikä. Toivomme alan koulutusta/opiskelupaikkaa, toisen asteen tutkintoa (lukio tai opistotaso) tai kokemusta alalta. Ennen kaikkea haemme innostuneita ja opetusalan tehtävistä kiinnostuneita ja soveltuvia, motivoituneita keikkalaisia.

Työntekijöiltämme tarkistetaan rikosrekisteritaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote. Rikostaustaote esitetään Lohja rekrylle tapaamisessa tai sen jälkeen erikseen sovittuna aikana.

Jos olet kiinnostunut tekemään sijaisuuksia, käy täyttämässä hakemus, jossa samalla ilmoittaudut sijaisrekisteriimme. Jos et ole aikaisemmin kirjautunut Kuntarekryyn, järjestelmä pyytää sinua ensin rekisteröitymään, jonka jälkeen pääset kirjautumaan ja täyttämään hakemuksen. Mikäli olet jo aiemmin luonut käyttäjätunnukset kuntarekry-järjestelmään, käytä niitä kirjautumisessa. Ota käyttäjätunnus ja salasana talteen itsellesi.

Jos olet jo tehnyt meille sijaisuuksia kuntarekry- järjestelmän ulkopuolella, käythän silti rekisteröitymässä sijaiseksi, jotta tietosi löytyvät järjestelmästä.

Luemme hakemuksia säännöllisesti ja otamme yhteyttä tapaamisen sopimiseksi. Tapaamisen yhteydessä tarkistamme henkilöllisyyden, alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset sekä mahdolliset muut todistukset.

Jos tarvitset apua sähköisen hakemuksen jättämiseen, ota yhteys Lohja rekryyn, puh. 044 374 6441 tai sijaisrekrytointi@lohja.fi

Tutustu opetukseemme:
https://www.lohja.fi/varhaiskasvatus-ja-opetus/opetus-ja-koulutus/

Tervetuloa keikkalaiseksi koulumaailmaan!

Yhteystietomme

Lisätietoja keikkatyöstä:
Lohja rekry
Puh. 044 374 6441
sijaisrekrytointi@lohja.fi

Tietoa organisaatiosta

Tervetuloa Lohjalle – elämästä nauttivien ihmisten kaupunkiin!

Lohja on eloisa kaupunki metropolialueella maaseudun syleilyssä, ja tunnetaan elämästä nauttivien ihmisten valintana. Meillä on rikas historia, upeita luontokohteita ja vilkas kaupunkielämä. Lohja on paikka, joka tuntuu kodilta heti ensi hetkestä.

Olemme kestävästi kasvava järvikaupunki Länsi-Uudellamaalla kahden ison tien risteyksessä, noin 45 minuutin matkan päässä pääkaupunkiseudun imusta. Työmatka pääkaupunkiseudulta taittuu mukavasti ruuhkan vastavirtaan.

Lohjan kaupungilla työskentelee reippaasti yli 2000 henkilöä. Meillä on jatkuvasti tarjolla mielenkiintoisia työmahdollisuuksia useilla eri aloilla, niin teknisellä kuin sivistyspuolella. Lohjan kaupungilla luomme lähes 46 000 lohjalaiselle ja tuhansille kesäasukkaille laadukkaat ja sujuvat palvelut sekä viihtyisän ja elinvoimaisen asuinympäristön.

Sijainti
Lohja

  • Lohjan kaupunki - Tobacco-free workplace
  • Lohjan kaupunki - UNICEF Child Friendly City
  • Tutustu työnantajaan
    Jätä sijaishakemus
    Suggested jobs
    Quick links
    Popular regions Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Show all
    Popular cities Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Show all
    Popular profession categories Management and office work Teaching and culture Social sector Technical sector Health care sector Show all
    Popular professions Other work in early childhood education Class teachers Nurses Practical nurses Subject teachers Show all
    Footer
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekry - Find jobs in Finland

    For Job Seekers we provide tools to find jobs and substitutes and information on working in the municipal sector and wellbeing services counties. Most job advertisements and application forms are available only in Finnish or Swedish. The recruitments in English are listed here.

    For Employers - municipalities, cities, joint municipal authorities, municipal-owned businesses and wellbeing services counties we provide recruitment software and expert services that are suitable for external and internal recruitment as well as recruitment management.

    Our web service uses cookies to improve the user experience. By using this service you agree to our use of cookies. privacy policy and privacy notice and accessibility statement.

    Feedback : tuki@kuntarekry.fi or form

    Open cookie settings

    You can also find us here:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry is produced by Grade Solutions.