Lähihoitajia eripituisiin sijaisuuksiin
Haemme lähihoitajia eripituisiin sijaisuuksiin Kolarin ikäihmisten ympärivuorokautiseen palveluasumisen yksikköön Palvelukoti Tannaan Kolariin. Tanna tarjoaa palveluasumista asiakkaille, jotka eivät enää selviydy kotiin annettavien palvelujen turvin. Paikkoja on yhteensä 32 joista kaksi on varattu vuorotteluhoitoa varten. Asunnot ovat vuokra-asuntoja.
Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu soveltuva tutkinto tai aikaisempi kouluasteinen koulutus. Myös opiskelijat huomioidaan. Työ on 2-3-vuorotyötä. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät SOTE-sopimuksen mukaisesti.
Työntekijän on toimitettava nähtäväksi rikosrekisteriote iäkkäiden kanssa toimimista varten valvontalain 28§ mukaan. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa. Sinulla tulee olla Valvirassa rekisteröinti ammattihenkilönä toimimisesta. Lisäksi edellytämme ajantasaista lääkehoitosuunnitelman mukaista lääkehoidon osaamista tai sen suorittamista työsuhteen alussa. Hygieniapassi luetaan myös eduksi.
Työpaikkamme on savuton, päihteetön ja hajusteeton.
Tehtävään haetaan sähköisellä hakulomakkeella Kuntarekry -palvelussa. Hakuaikaa on 31.5.2024 klo 15:00 saakka.
Yhteystiedot
Palveluvastaava Seija Jaako 040 4895060 seija.jaako@lapha.fi
browser-warning-description
Kuntarekryn somekanavissa jaetaan avoimia työpaikkoja ja hyödyllisiä työnhakuvinkkejä. Ota @kuntarekry seurantaan Facebookissa, Instagramissa, LinkedInissä, X:ssä ja TikTokissa!