Skip to main content
Luokanopettaja

Hakuaika päättyy 5.6.2026 klo 15:00

Hae työpaikkaaSuosikiksi

Luokanopettaja

Riihimäen kaupunki hakee perusopetuksen luokanopettajaa (vakanssi 4440) toistaiseksi voimassa olevaan virkaan 1.8.2026 alkaen. Sijoituskouluna on Lasitehtaan koulu.

Lasitehtaan koulun oppilaat ja aikuiset odottavat joukkoonsa taidoiltaan monipuolista luokanopettajaa 5. luokalle. Edellytämme vahvaa pedagogista osaamista sekä hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja. Eduksi katsomme taidon ja halun opettaa monipuolisesti taito- ja taideaineita. Arvostamme taitoa opettaa robotiikkaa ja kiinnostusta robotiikkakerhon ohjaamiseen.

Tarjoamme pienen, reippaan työyhteisön, jossa koko koulu kasvattaa ja on valmis tarttumaan tehtäviin yhteisiä päämääriä kohti. Oppilaita koulussa on noin 120. Koulun valtteja ovat sijainti rauhallisella ja viihtyisällä alueella, hyvät ulkoilu- ja liikuntatilat sekä keskustan läheisyys.

Tehtävään valitulla henkilöllä tulee olla opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen luokanopettajan kelpoisuus.

Kelpoisen opettajan tehtäväkohtainen palkka on 3 109,73 euroa/kk, jonka lisäksi maksetaan TVA-lisää 208,84 euroa/kk. Lisäksi on mahdollista saada työkokemukseen perustuvaa vuosisidonnaista lisää sekä mahdollisia erikseen määriteltyjä lisiä erillistehtävistä.

Valitun henkilön on esitettävä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on kuusi kuukautta.

Hakuaika päättyy 5.6.2026 klo 15.00. Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuustodistus. Jos hakemuksen jättäminen Kuntarekry -järjestelmän kautta ei ole mahdollista, voit toimittaa kirjallisen hakemuksen 5.6.2026 klo 15.00 mennessä osoitteeseen Lasitehtaan koulu, Tehtaankatu 27, 11910 Riihimäki. Kirjallisia hakemuksia ei palauteta.

Haastattelut pidetään 8.6.2026.

https://www.riihimaki.fi/

Rehtori Marjo Ahoniemi, p. 040 330 4503, marjo.ahoniemi@riihimaki.fi

Riihimäen kaupunki, 02 Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Opetuspalvelut, Koulut, Lasitehtaan koulu

Haluaisitko sinäkin olla yksi Riihimäen kaupungin noin 1100 rohkeasta, ripeästä ja reilusta kunta-alan ammattilaisesta?

Tule tekemään kanssamme merkityksellistä työtä ja tuottamaan asiantuntevaa palvelua kuntalaisillemme. Vuosittainen henkilöstökyselymme osoittaa, että meillä on toimivat työyhteisöt ja esihenkilötyömme saa kiitosta. Jos pohdit työhöntuloa pidemmän matkan päästä, voit hyödyntää käytössämme olevia työaikajoustoja: etätyötä, mobiilia joustotyötä ja liukuvaa työaikaa. Lisäksi huolehdimme työntekijöidemme hyvinvoinnista myös vapaa-ajalla. Käytössämme on esimerkiksi Epassi Flex-etu, henkilöstön omaehtoisia liikuntaryhmiä, henkilöstön virkistyspaikka Hirvijärven rannalla ja hyvät työterveyshuoltopalvelut Terveystalolla.

Olemme sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Toivomme hakemuksia erilaisilta taustoilta olevilta henkilöiltä, kuten eri-ikäisiltä, eri sukupuolta olevilta ja erilaisista kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvilta."

Vuosi 2026 on Riihimäen kaupungilla omistettu osaamisen kehittämiselle ja jatkuvalle oppimiselle. Lupa oppia -teemavuoden tavoitteena on vahvistaa oppivan organisaation kulttuuriamme ja kannustaa työntekijöitämme hyödyntämään monipuolisia mahdollisuuksia oman osaamisen jatkuvaan kehittämiseen. Teemavuonna haluamme tarjota jokaiselle työntekijällemme inspiraatiota, tukea ja tilaisuuksia oppia niin yhdessä kuin itsekseenkin.

Tervetuloa työkaveriksemme!

Tehtaankatu 27

Riihimäki 11910

  • Tobacco-free workplace
  • UNICEF Child Friendly City
  • We Invest in Orientantion
  • Most active workplace in Finland
  • Tutustu työnantajaan
    Riihimäen kaupunki
    Riihimäen kaupunki, 02 Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Opetuspalvelut, Koulut, Lasitehtaan koulu
    72464522.5.2026 klo 12:00 - 5.6.2026 klo 15:00VakinainenVirkasuhde1.8.20263 109,73 €/kk
    Hae työpaikkaaSuosikiksi
    Työpaikan tiedot Riihimäen kaupunki
    Riihimäen kaupunki, 02 Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimiala, Opetuspalvelut, Koulut, Lasitehtaan koulu
    72464522.5.2026 klo 12:00 - 5.6.2026 klo 15:00VakinainenVirkasuhde1.8.20263 109,73 €/kk