Hakuaika
Haemme taloudellisen tukemisen, virka-aikaisen päivystyksen ja tukipalvelujen yksikköön, akuuttitiimiin sosiaaliohjaajaa määräaikaiseen virkaan ajalle 2.1.2026 - 31.12.2029.
Yksikkö sijoittuu aikuisten sosiaalipalveluihin. Akuuttitiimissä työskentelee 5 sosiaalityöntekijää, 4 sosiaaliohjaajaa ja johtava sosiaalityöntekijä.
Sosiaaliohjaajan työnkuvaan sisältyy kiireellisten toimeentulotuki hakemusten kiireellisyyden arviointi ja käsittely, kiireellisten sosiaalihuoltolain mukaisten yhteydenottojen ja ilmoitusten arviointi ja käsittely, asiakkaiden kontaktointi sekä päivystysluonteiset tapaamiset toimistolla, etänä ja kotikäynneillä.
Tehtävässä suoriutuminen edellyttää järjestelmällisyyttä, omatoimisuutta, huolellisuutta, tehokkuutta ja paineensietokykyä. Lisäksi tehtävässä toimiminen vaatii hyviä yhteistyötaitoja ja kehittämismyönteistä työotetta. Työtä tehdään itsenäisesti, mutta osana tiimiä, joka kommunikoi paljon keskenään ja sopii asioista yhdessä.
Tarjoamme sinulle haastavan ja innostavan työn. Virka-aikaisessa päivystyksessä vastuualueenasi eivät ole pitkät asiakasprosessit ja kymmenet asiakkaat yhtä aikaa, vaan ainoastaan ne asiat, jotka kulloinkin täyttävät akuutin työn kriteerit ja jotka tulee hoitaa saman päivän aikana. Jokainen päivä on erilainen, eikä tylsistymiseen ole aikaa. Tiimi ja esihenkilö tukevat toisiaan arjessa, ja tiimissä vallitsee hyvä ja luottamuksellinen ilmapiiri. Tiimillä on selkeä työnjako, ja ilmapiiri on mukava ja positiivinen.
Moniammatillinen työyhteisömme toimii Espoon Leppävaarassa, Perkkaalla. Joskus työtehtävät vaativat liikkumista LUVN:in alueella. Tarjoamme säännöllisen työnohjauksen ja mahdollisuuden osittaiseen etätyön tekemiseen.
Työpaikan nimi ja osoite: Komentajankatu 5 c, 02600, Espoo
Työaika: 38h 15min /vko
Haettava tehtävä on virkasuhteinen.
Tehtävä on määräaikainen.
Kelpoisuusvaatimus: Laki sosiaalihuollon ammattihenkilöistä 8 §:n mukainen sosionomin pätevyys. Sosionomi (AMK).
Tehtävässä edellytetään: Kokemusta toimeentulotulotuen päätöksenteosta ja ymmärrystä toimeentulotuen kokonaisuudesta. Vähintään vuoden kokemusta aikuisten kanssa tehtävästä sosiaalityöstä sekä kehittämismyönteistä työotetta.
Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Arvostamme: Sosiaalieffican ja Proconsona/Omnin osaamista, ruotsin kielen taitoa ja kokemusta virka-aikaisesta päivystyksestä.
Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme lounasedun ja saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla.
Tehtävästä lisätietoja antaa johtava sosiaalityöntekijä Marika Forsell, marika.forsell@luvn.fi, puh. 040 556 2073
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella palvelemme 470 000:a asukasta Espoossa, Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä – ja henkilöstömme koostuu yli 9 000 ammattilaisesta.
Tavoitteenamme on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa koko läntisen Uudenmaan väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Kaksikielisyys on laajan alueemme rikkaus ja arvostamme molempien kotimaisten kielten osaamista.