Hakuaika
Oletko etsimämme kotoutumisen tuen asiantuntija ja uusi tiimikaveri?
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kotoutumista tukeviin sosiaalipalveluihin sijoittuva alaikäisenä ilman huoltajaa maahan tulleiden sosiaalityön tiimi järjestää sosiaalipalveluita perheryhmäkotien, perhehoidon ja aikuistumisen tuen asiakkaille. Nyt haettavana oleva määräaikainen virka sijoittuu tähän tiimiin ja aikuistumisen tukeen.
Etsimme joukkoomme osaavaa ja motivoitunutta sosiaaliohjaajaa, jonka työ keskittyy jälkihuoltoikäisten nuorten kotoutumisen tukemiseen sekä arjenhallinnan ja itsenäistymistaitojen vahvistamiseen. Sosiaaliohjaaja tarjoaa nuorille ohjausta ja neuvontaa muun muassa viranomaisasioiden hoitamisessa sekä taloudenhallintaan, asumiseen, vapaa-aikaan ja sosiaalisten verkostojen rakentamiseen liittyvissä asioissa. Työ on suunnitelmallista ja tavoitteellista: sosiaaliohjaaja tukee nuorta kohti hänen omia yksilöllisiä tavoitteitaan. Tehtäviin kuuluu myös harkinnanvaraisten toimeentulotukipäätösten tekeminen, ryhmätoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen sekä sosiaalihuoltolain mukaisten palvelutarpeen arvioiden ja asiakassuunnitelmien laatiminen.
Työskentely tapahtuu pääosin työparina sosiaalityöntekijän ja/tai ohjaajan kanssa, mutta sosiaaliohjaajalla on myös omia asiakkaita. Esihenkilönä toimii johtava sosiaalityöntekijä. Suurin osa tapaamisista järjestetään toimistolla tai etäyhteyksin, mutta työhön sisältyy myös jonkin verran jalkautumista, esimerkiksi verkostopalavereihin ja kotikäynneille.
Tiimimme vahvuuksia ovat vahva osaaminen, pitkä kokemus asiakasryhmän parissa työskentelystä ja kehittämismyönteinen työote. Osana työtämme toteutamme myös rakenteellista sosiaalityötä, kuten sosiaalista raportointia.
Työpaikan nimi ja osoite: Pyyntitie
Työaika: Yleistyöaika 38,25 h/vko
Tehtävä on määräaikainen
Kelpoisuusvaatimus: Sosiaalihuollon ammattihenkilöstä annetun lain (817/2015) 8 §:n mukainen pätevyys.
Tehtävässä edellytetään: Hyviä yhteistyötaitoja, kokemusta kotoutumista tukevasta työstä sekä siihen liittyvän palvelujärjestelmän tuntemusta ja kykyä tehdä suunnitelmallista työtä
Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.
Arvostamme: Itseohjautuvaa asennetta sekä ymmärrystä humanitäärisen maahanmuuton erityiskysymyksistä.
Olemme muutoksen tekijöitä. Uudistamme rohkeasti sen, mikä kaipaa parannusta, ja säilytämme sen, mikä toimii. Panostamme jokaisen työntekijämme hyvinvointiin ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme lounasedun ja saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Lisäksi pääset kehittämään omaa osaamistasi Eduhousen ja Oppiportin laajojen verkkokoulutusten avulla.
https://www.luvn.fi/fi/toimipisteet/kotoutumista-tukevat-sosiaalipalvelut
Tehtävästä lisätietoja antaa hakuaikana johtava sosiaalityöntekijä Annika Front (annika.front@luvn.fi, 0405514385)
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella palvelemme 470 000:a asukasta Espoossa, Hangossa, Inkoossa, Karkkilassa, Kauniaisissa, Kirkkonummella, Lohjalla, Raaseporissa, Siuntiossa ja Vihdissä – ja henkilöstömme koostuu yli 9 000 ammattilaisesta.
Tavoitteenamme on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa koko läntisen Uudenmaan väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa. Kaksikielisyys on laajan alueemme rikkaus ja arvostamme molempien kotimaisten kielten osaamista.