Skip to main content
Lastensuojelun sosiaalityöntekijä pitää narut käsissään

1.1.1970 02:00

Linnea Mattila työskentelee Turun lastensuojelun avohuollossa sosiaalityöntekijänä. Hänen vastuullaan on lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen.

- Pidän lapsen puolia tilanteissa, joissa vanhemmat eivät huomaa lapsen kehityksen vaarantumista tai palveluverkostossa tapahtuu muutoksia. Omassa työyhteisössäni on kaksi tiimiä ja niissä on sosiaalityöntekijöitä, perhetyöntekijöitä, perheohjaajia, Linnea Mattila kertoo.

Lastensuojelun avohuollossa työntekijät osallistuvat lapsen asioiden hoitamiseen ja toimivat esimerkiksi kotikäynneillä työparina. Työ sisältää paljon verkostotapaamisia. Linnea vastaa kokonaisuudesta ja oikeanlaisen tuen myöntämisestä.

Linnea Mattila on ensimmäiseltä koulutukseltaan sosionomi. Hän aloitti kymmenen vuotta sitten kotihoidossa ja teki palveluesimiehen sijaisuuksia. Sitä seurasivat vuodet ohjaajana aikuissosiaalityössä ja valmistuminen sosiaalityöntekijäksi viime vuonna. Opintoihin kuuluva työharjoittelu lastensuojelussa yllätti positiivisesti. Linnea sai lastensuojelusta ensin sijaisuuden ja pian vakituisen työpaikan.

- Olen ollut osaksi samojen asiakkaiden vastuusosiaalityöntekijä tammikuusta 2018 alkaen. Koen työni todella antoisaksi ja yhteistyöpainotteiseksi. Viihdyn mainiosti ja itse perustyö sopii minulle hyvin. Joudun ottamaan paljon vastuuta, mutta toisaalta tiimiltä ja esihenkilöltä saan todella hyvän tuen omaan toimintaan. Sitä täytyy vain osata pyytää.

Palkkataso Turussa on ollut pitkään matala, mutta sosiaalityöntekijöiden palkkoja on nostettu parin viime vuoden aikana. Henkilöstöedut ovat Linnean mielestä kuitenkin hyvät: Tyky-ranneke ja pian tulossa oleva bussikorttituki. Linnea käyttää julkista liikennettä päivittäin, joten tuki on tervetullut lisä palkan kylkeen.

- Alueemme muiden työntekijäryhmien palkat ovat edelleen huonot ja toivon myös niiden nousevan lähitulevaisuudessa. Lastensuojelun imagohaasteen takia ajattelen, ettei meillä ole varaa menettää ainuttakaan hyvää työntekijää. Kuntatyön ikuisesti heikommasta maineesta huolimatta näen, että meillä on hyviä tyyppejä ja täällä on yleensä kiva tehdä töitä, Linnea sanoo.

Turun kaupunki on hyvä työnantaja. Siitä kertoo myös työntekijöiden maltillinen vaihtuvuus esimerkiksi juuri Linnean alueella.

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Työelämä Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.