Naantalin kaupunki

Naantali - paras paikka elää, viihtyä ja tehdä työtä

Naantalin kaupunki on kasvava ja vetovoimaisessa Varsinais-Suomessa sijaitseva yli 19 000 asukkaan kaupunki. Hallinto-, sivistys-, sosiaali- ja terveys- sekä ympäristöpalveluissa on noin 1300 työntekijää. Tuleva työnantajasi voisi olla matkailukaupunkina menestynyt aurinkoinen, vireä ja saaristoinen Naantali, joka on merkittävä myös teollisuus- ja satamakaupunkina. Naantali tarjoaa työtekijöilleen ja asukkailleen ainutlaatuisia kulttuuri- ja harrastusmahdollisuuksia, joista on helppo löytää mieleisensä. 

Kaupunkimme rekrytoi jatkuvasti osaavaa, työssä viihtyvää ja ammatti- ja koulutustaustaltaan erilaista työvoimaa.  Arvostamme ihmisessä yhteistyökykyä ja halukkuutta antaa oma panoksensa myös työn kehittämiseen. Kaupungin toimintaa ohjaavat arvot ovat avoimuus, oikeudenmukaisuus, luottamus ja uudistumiskyky. 

Naantalin kaupunki osallistuu säännöllisesti Työterveyslaitoksen toteuttamaan Kunta10-työyhteisökyselyyn, jossa henkilöstö on useana vuonna antanut erinomaisen arvosanan kaupungille työnantajana. Henkilöstöstrategiassa panostamme mm. työhyvinvoinnin edistämiseen, henkilöstön osaamisen ja ammattitaidon ylläpitämiseen.

Tervetuloa joukkoomme!
naantali.fi | Facebook | Instagram