Skip to main content
Joulukalenterin luukku 13: Hiilineutraalia rakentamista Lahdessa

1.1.1970 02:00 kuva: valokuvaaja Lauri Rotko

Kuntarekryn joulukalenterin 13. luukussa Lahden hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskuksen johtaja Juhani Pirinen kertoo työstään.

Kuva: valokuvaaja Lauri Rotko.

Lahti on tekijöiden kaupunki

Euroopan ympäristöpääkaupungiksi 2021 valittu Lahti tarjoaa monipuolisesti työtehtäviä esimerkiksi varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, kulttuurin, ympäristö- ja rakennusvalvonnan parissa. Kaupunki suhtautuu positiivisesti työelämän joustoihin, etätyöhön sekä työn ja perheen väliseen tasapainoon. Lahdessa kaupunkielämä on aktiivista, arki sujuvaa ja luonnonläheinen asuinympäristö viihtyisä. Asukkaat arvostavat kaupungin kotoisuutta ja liikkumisen helppoutta.

Tavoitteena hiilineutraali Lahti 2025

Rakennustarkastajan tehtävästään virkavapaalla oleva Juhani Pirinen edistää hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskuksen johtajana Lahden kaupungin kiinteistökannan tietä vähähiilisemmäksi. Lahden kaupungin tavoitteena on nimittäin olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä, ensimmäisenä suurena kaupunkina Suomessa.

Pirinen käynnistää työssään erilaisia rakennusten hiilineutraaliutta edistäviä tutkimus- ja kehityshankkeita. Lisäksi hän vastaa niiden vaatimien tekijöiden ja rahoituksen järjestymisestä. Kehityskeskuksen työ on jatkumoa Lahdessa tehdylle ympäristönsuojelu- ja kehitystyölle.

Hiilineutraaliuden edistäminen on tärkeää työtä

Lahden hiilineutraalin rakentamisen kehityskeskuksen tavoitteena on löytää uusia keinoja ja teknisiä ratkaisuja rakentamisen hiilijalanjäljen vähentämiseen. Kehityskeskuksen johtajan tehtävä on merkityksellinen, ja sen Pirinen mainitseekin ensimmäisenä työnsä parhaaksi puoleksi. Luovuus, projektiosaaminen ja hyvät verkostoitumistaidot ovat tärkeitä ominaisuuksia Pirisen työssä, ja niissä hän kokee olevansa omimmillaan.

Juhani Pirisen joulun kohokohtia ovat joulun tunnelmaan rauhoittuminen sekä koreaksi laitetun joulupöydän antimista nauttiminen. Joulun kiireettömyys tarjoaa lisäksi mukavasti aikaa lukuharrastukseen uppoutumiselle.

"Joulun aikaan tulee myös hiihdeltyä Lahden ensilumen ladulla", hän kertoo.

Lue lisää Lahden kaupungista työnantajana ja tutustu työntekijöiden uratarinoihin. Katso myös kaupungin monipuoliset työmahdollisuudet!

TUTUSTU LAHDEN KAUPUNKIIN

Lisää tästä aiheesta
Ajankohtaista Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.