Kainuun liitto on uusi Kuntarekryn asiakas

31.5.2021 15:36

Kainuun liitto on uusi Kuntarekryn asiakas

Nyt löydät Kuntarekystä myös kaikki Kainuun liiton avoimet työpaikat. Kainuun liitto toimii maakunnan ja sen asukkaiden toimintaympäristön, elinkeinojen ja palveluiden kehittäjänä. Kainuun liitolla on kahdeksan omistajakuntaa: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi.

Kainuun liiton toimipiste löytyy Kajaanin keskustasta hyvien liikenneyhteyksien ääreltä. Kainuun liitolla työskentelee noin 30 alan ammattilaista. Liiton asiantuntijat työskentelvät kolmella eri vastuualueella: elinkeino- ja aluekehityksen, alueidenkäytön ja hallintopalveluiden parissa. Kainuun liitolla on erinomaiset työsuhde-edut, muun muassa ePassi, joustava työaika sekä hyvät työterveyshuollon palvelut.

Kainuun hyvinvointia edistämässä

Kainuun liiton keskeinen tehtävä on edistää asukkaiden hyvinvointia ja kestävää kehitystä Kainuussa. Aluekehitysviranomaisena Kainuun liitto johtaa maakuntasuunnitelman ja -ohjelman tekemistä ja toteuttamista. Lisäksi liitto hoitaa myös EU-ohjelmien suunnittelu- ja toimeenpanotehtäviä. Maakunnan suunnitteluviranomaisena Kainuun liitto tekee maakuntakaavan. Työ liitossa on maakunnallista, kansallista ja kansainvälistä.

Turvallisessa ja toimeliaassa Kainuussa voit asua ja tehdä töitä keskellä kaupunkia luonnon, palvelujen ja harrastusten äärellä. Kainuusta löytyy tilaa olla ja tehdä. Tule sinäkin ja ota Kainuu omaksesi! Kaikki Kainuun liiton avoimet työpaikat löydät alla olevasta painikkeesta. Tällä hetkellä haussa on aluesuunnitteluasiantuntijan sekä suunnittelijan virat.

Kainuun liiton avoimet työpaikat

Lisää tästä aiheesta

Lue lisää aiheista