Skip to main content
Kuntarekryn työelämäuutiset

1.1.1970 02:00

Oletko käynyt lukemassa Kuntarekryn sivuilta löytyviä työelämäuutisia? Kuntarekryn työelämäuutiset-sivulta löydät monipuolisesti eri aiheisia blogitekstejä aina ajankohtaisista työpaikoista työhaastatteluun valmistautumiseen.

Aiheet liittyvät pääasiassa kunta-alan työnhakuun, rekrytointiin, Kuntarekryn käyttöön ja säännöllisesti esittelyssä on myös kunta-alan työntekijöitä ja heidän uratarinoitaan. Nostamme esiin myös ajankohtaisia työmahdollisuuksia ja erityisesti harvempia työmahdollisuuksia, joita ei kunta-alalta välttämättä uskoisi edes löytyvän. Pyrimme myös aina uutisoimaan, mikäli uusi työnantaja aloittaa rekrytoinnin Kuntarekryn kautta.

Uutta luettavaa joka viikko

Lisäämme sivulle uusia blogitekstejä joka viikko. Parhaimmillaan uusia juttuja tulee luettavaksi pari kertaa viikossa. Pyrimme aina kirjoittamaan ajankohtaisista ja sillä hetkellä kiinnostavista aiheista. Kirjoittelimme esimerkiksi anonyymista rekrytoinnista ja videorekrytoinnista, silloin kun ne tulivat Kuntarekryyn uusina ominaisuuksina.

Alkuvuodesta kuuma puheenaihe on aina tietysti kesätyöt ja opettajien rekrytoinnit ovat aktiivisimmillaan aina puolen vuoden välein. Syksyisin ja keväisin opiskelijat etsivät ehkä keikkatöitä opintojen oheen ja vuoden vaihteessa moni saattaa pohtia olisiko aika uudelle työlle.

Nostamme blogitekstien aiheita aina myös meidän sosiaalisen median kanavissa. Jos et vielä seuraa meitä, niin nyt kannattaa käydä seuraamassa. Someen tuotamme uutta sisältöä lähes päivittäin. Tästä pääset suoraan meidän Instagramiin, LinkedIniin, Facebookiin ja Twitteriin. Onko sinulla jotain mitä haluaisit lukea sivuiltamme enemmän? Kerro se meille! Voit olla meihin yhteydessä esimerkiksi somen kautta.

Työelämäuutisiin tästä

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Ajankohtaista Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.