Skip to main content
Kuntarekryn työnhaun vuosi 2022 lukuina

12.5.2023 11:12

Näin joulun alla on hyvä pysähtyä tarkastelemaan kulunutta vuotta 2022, ennen kuin vuodenvaihteen jälkeen katse suunnataan jo tiiviisti ensi kesän rekrytointeihin.

Kuntarekryssä on julkaistu tämän vuoden aikana yli 60 000 rekrytointia, jotka sisälsivät yhteensä yli 100 000 avointa työpaikkaa. Hakemuksia näihin rekrytointeihin on jätetty yhteensä lähes puoli miljoonaa. Avoimia työpaikkoja on ollut jatkuvasti haettavana yli 3500, paikoin jopa yli 7000.

Sijaisuuksia tarjotaan Kuntarekryn kautta yli 4000 viikossa. Keikkatyöilmoituksia on ollut auki vuoden aikana yli 1300 ja keikkatyöhakemuksia on jätetty lähes 30 000.

Vuonna 2022 kuntarekry.fi -sivustolla on vierailtu yli 13 miljoonaa kertaa. Kävijöitä sivustolla on ollut yhteensä yli 6 miljoonaa, joista uusien käyttäjien osuus on ollut jatkuvasti keskimäärin kaksi kolmasosaa. Hakijaprofiileja Kuntarekryssä on tällä hetkellä yli 500 000.

Vuoden suosituin työnantajaesittelysivu kuntarekry.fi -sivustolla kokonaiskatselumäärältään oli Pellon kunnan. Nurmijärven kunnan esittelysivu puolestaan oli kaikista esittelyistä katsotuin viitenä kuukautena kuluneen vuoden aikana.

Kuntarekryn sosiaalisen median kanavista seuratuin on LinkedIn, jossa seuraajia on jo yli 26 000 ja seuraajamäärä kasvaa tasaisesti kuukausittain. Olemme myös Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja TikTokissa. Mikäli et vielä seuraa meitä, otahan @kuntarekry seurantaan!

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Ajankohtaista Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.