Siirry pääsisältöön
Työpaikat
Lisää suosikkeihin Lisää työpaikkoja suosikeiksi niin voit tarkastella niitä helposti myöhemmin.
Työnantajat
Lisää suosikkeihin Tykkäämällä työnantajista voit listata tähän sinua kiinnostavimmat työnantajat.
Mitä muistaa kevään 2023 työnhausta?

12.5.2023 11:13

Joulu on jo ovella, mutta sen takana häämöttää kevään kesätyö- ja harkkahaut!

Kuntarekryssä on jo haettavana sosiaali- ja terveysalan kesäsijaisuuksia ympäri Suomen – avoinna on mm. lähi- ja sairaanhoitajien sekä ensihoidon ja kuntoutuksen kesätyöpaikkoja. Suurin osa kesän 2023 työ- ja harjoittelupaikoista tulee kuitenkin tyypillisesti haettavaksi tammi-helmikuussa.

Kunnat, kaupungit, muut kuntaorganisaatiot ja hyvinvointialueet työllistävät runsaasti kesätyöntekijöitä ja -harjoittelijoita vuosittain, laajasti eri toimialojen tehtäviin ympäri Suomen (mm. hoitoalan, hallinnon, varhaiskasvatuksen ja teknisen alan tehtäviä). Työsuhteita on tarjolla moneen lähtöön – 1-3 kuukauden mittaisten kesäpaikkojen lisäksi hakuun tulee alkuvuodesta tyypillisesti myös 4-6 kuukauden mittaisia, jo aiemmin keväällä alkavia tai pidemmälle syksyyn jatkuvia kausityöpaikkoja, esimerkiksi ulkoalueiden hoitotehtävissä. Joissain tehtävissä työn kesto voi olla myös sovittavissa.

Kesätyöpaikat Harjoittelupaikat

Löytäessäsi mielenkiintoisen kesätyö- tai harjoittelupaikan, tarkistathan aina huolella työpaikkailmoituksessa ilmoitetun hakuajan päättymispäivän. Osa kesäkauden rekrytoinneista voi päättyä jo tammikuun aikana, joissain hakuaikaa voi olla pitkällekin kevääseen. Tyypillisesti hakuajat päättyy kuitenkin helmi-maaliskuussa. On myös mahdollista, että hakemuksia käsitellään jo hakuajan aikana, jolloin hakemus kannattaa jättää hetimmiten.

Nyt onkin hyvä hetki ottaa Kuntarekryn hakuvahti käyttöön, niin voit rauhoittua joulun ja vuodenvaihteen viettoon ja saat uusista sinua kiinnostavista paikoista ilmoituksen suoraan sähköpostiisi!

Vinkit hakuvahdin käyttöönottoon

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Ajankohtaista Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.