12.5.2023 11:16
Kuntarekry.fi -sivustolta löydät jatkossa myös Savukosken kunnan avoimet työpaikat! Savukoski on 1000 asukkaan, Joulupukin ja 12 000 poron koti Itä-Lapissa. Tutustutaan nyt hieman kuntaan työnantajana.
Lapin maakunnan itäosassa sijaitseva Savukoski on suuri pieni kunta – alueellisesti Suomen kuudenneksi suurin, mutta harvimmin asuttu. Kunnassa on tammikuussa 2021 valmistunut uusi koulurakennus, jossa opiskelee 100 oppilasta esikoulusta lukioon. Palveluvarustukseltaan Savukoski on nykyaikainen, ja leppoista kylänraittia pitkin tallaavat vuodenajasta riippuen paikallisten lisäksi niin innokkaat luontoharrastajat kuin matkailijat.
Savukosken kunnan sivistysjohtaja ja koulun rehtori Joonas Rentola uskoo Kuntarekryn käyttöönoton tuovan kunnan työpaikkoja näkyvämmäksi työmarkkinoilla, sujuvoittavan rekrytointiprosesseja ja helpottavan myös kunnan työpaikkojen hakemista.
”Kunnassa on välitön ja avoin ilmapiiri, joten työn aloitus on uudelle ihmiselle vaivatonta ja helppoa. Kunnassamme pääset kehittään itseäsi laaja-alaisesti”, Joonas kuvailee.
Savukosken maisemissa vuorottelevat vuolaat joet, hillaisat suot, korkeat tunturit ja jylhät metsät. Alueella sijaitsee Joulupukin kotina tunnettu Korvatunturi ja Urho Kekkosen kansallispuisto. Savukoski on retkeilijän, marjastajan, maastopyöräilijän, metsästäjän, kalastajan ja moottorikelkkailijan paratiisi – asukkaita ja matkailijoita hemmottelee sekä keskiyön aurinko että revontulet.