Skip to main content
Uusi työ syksyksi?

9.8.2021 00:00

Tuntuuko, ettei vanha työ enää inspiroi samalla tavalla kuin ennen tai tuntuiko kesälomilta töihin paluu raskaalta? Mikäli samat työtehtävät alkavat jossain vaiheessa kyllästyttää, voi olla hyvä aika alkaa miettiä uutta työpaikkaa tai uusia työtehtäviä.

Työn parissa vietetään päivässä useita tunteja ja jotta aika kuluisi mukavasti, pitäisi työn olla sinulle mielekästä ja antoisaa. Työn pitää tarjota riittävästi haasteita, mutta myös onnistumisia, jotta siellä viihtyy. Lisäksi työilmapiiri ja työkaverit ovat yksi tärkeimmistä tekijöistä työssä viihtymisen kannalta. Yhä yleisempää on, että ihmiset siirtyvät työurallaan työpaikasta toiseen.

Mikäli kaipaat jotain uutta ja inspiroivaa, ehkä haluat edetä urallasi tai jos haluat vain lisää haasteita, kannattaa tällöin alkaa katsomaan mitä työmarkkinat sinulle tarjoavat. Lomalta paluukin tuntuu mukavammalta, kun on mukava työ, jonka pariin palata.

Avoimet työpaikat - tuhansia mahdollisuuksia

Kuntarekrystä löydät tuhansia avoimia työpaikkoja, eri aloilta ja eri työnantajilta ympäri Suomen. Uusia työpaikkoja tulee päivittäin lisää, joten sivua kannattaa seurata aktiivisesti. Voit rajata työpaikkojen hakua esimerkiksi toimialan, halutun sijainnin tai vaikka työn luonteen mukaan. Voit myös tilata itsellesi hakuvahdin, jonka avulla saat sähköpostiisi aina ilmoituksen, kun uusi, sinun toiveitasi vastaava työpaikka tulee hakuun. Käy tutustumassa avoimiin työpaikkoihin alla olevasta painikkeesta. Tsemppiä työnhakuun!


Kaikki avoimet työpaikat

TYÖPAIKAT TEHTÄVÄN MUKAAN

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Ajankohtaista Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.