Skip to main content
Näin kirjoitat hyvän CV:n

1.1.1970 02:00

Ansioluettelo eli CV on tiivistelmä omasta osaamisestasi ja työkokemuksestasi. Jossain määrin CV kertoo myös omasta persoonastasi. CV:n tulisi vakuuttaa työnantaja siitä, että juuri sinä olet sekä pätevä että sopiva työtehtävään.

CV on yleensä tekstidokumentti. Monet työnantajat käyttävät myös valmiita verkkopohjaisia hakulomakkeita, joista Kuntarekryn lomakkeet ovat yksi esimerkki. Näissä työnantaja valitsee hakulomakkeelle haluamansa kysymykset. Perinteisen CV:n teko kannattaa kuitenkin aina, sillä se toimii tietovarastona. Siitä on helppo kopioida tarvittavat osiot ja muokata haettavaan tehtävään sopivaksi.

Kuntarekryä käyttävä työnantaja päättää, voitko liittää hakemukseesi myös vapaamuotoisen CV:n. Jos se on mahdollista, se kannattaa aina tehdä, sillä näin työnantaja saa sinusta entistä paremman käsityksen. Moni rekrytoija sanookin, että CV on kuin nopea henkilökohtainen tutustuminen.

CV:n tekoon ei ole mitään yhtä oikeaa mallia, vaan sen sisältö riippuu alasta, haettavasta työtehtävästä ja omista vahvuuksistasi. Hyvä CV onkin aina räätälöity työtehtävän mukaan. Insinööri tekee esimerkiksi muodollisen CV:n, kun taas viestintäsuunnittelijan kannattaa käyttää enemmän luovuutta.

CV:n sisältö

Hyvän CV:n mitta on noin yksi sivu, korkeintaan puolitoista. Tällöin CV pysyy lyhyenä ja ytimekkäänä ja sen sisältö pysyy selkeänä. CV:n rakenne voi vaihdella, mutta perusasiat siinä kuitenkin tulee olla. Kerrothan ainakin

  • yhteystietosi
  • työkokemuksesi uusimmasta vanhimpaan niin, että avaat tehtävien sisältöä lyhyesti
  • tutkinnot: oppilaitos, opintolinja ja (arvioitu) valmistumisaika
  • lopputyön aihe ja työharjoittelu, jos niillä on merkitystä työn kannalta
  • täydentävät koulutukset, kurssit
  • tietotekniikkataidot, ohjelmat ja sovellukset
  • kielitaidostasi tasoarviolla: äidinkieli, sujuva, työskentelyyn riittävä, välttävä
  • jotain harrastuksistasi tai kiinnostuksenkohteistasi.

Onko sinulla Linkedin-profiili? Lisää linkki profiiliisi sekä mahdollisiin muihin työnäytteisiisi.

Lisäksi CV:ssä kannattaa olla kuva sinusta itsestäsi. Täällä voit käydä lukemassa tarkemmin minkälainen on hyvä CV-kuva. Kuvan lisäksi kannattaa miettiä CV:n ulkoasua niin, että se on siisti ja miellyttävä lukea. Persoonallisuutta voit lisätä erilaisilla väreillä ja fonteilla. Moni käyttää CV:n yläosassa myös pientä ingressiä ja tiivistää siihen keskeisimmät asiat. Ingressillä on hyvä huomioarvo ja se luetaan yleensä aina.

Kun CV on kunnossa, on kiva lähteä selailemaan ja hakemaan avoinna olevia työpaikkoja.

KAIKKI AVOIMET TYÖPAIKAT

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Töitä hakemassa Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.