Haastava työ Turun sosiaalihuollossa palkitsee

Haastava työ Turun sosiaalihuollossa palkitsee

11.6.2019 15:57 Kirsi Klaile

Haastava työ Turun sosiaalihuollossa palkitsee

Nina Maijala työskentelee Turun kaupungilla lastensuojelun avohuollossa johtavana sosiaalityöntekijänä ja toimii yksikön esimiehenä. Hänellä on kokonaisvastuu yksikössä tehtävästä lastensuojelun avohuollon sosiaalityöstä ja tehostetusta perhetyöstä.

Toimenkuvaan kuuluvat myös henkilöstöhallinto, talousarvion valmistelu ja talouden seuranta. Yksikössä on yhteensä 20 työntekijää: sosiaalityöntekijöitä, perheohjaajia, perhetyöntekijöitä ja sihteeri. Lastensuojelun avohuolto on jaettu Turussa kolmeen eri yksikköön, ja Nina vastaa pohjoisen alueen yksiköstä.

- Lastensuojelun avohuollon yksiköt työskentelevät lähellä toisiaan ja yhteistyö on tiivistä. Meillä on todella hyvä yhteishenki ja vankka ammattiosaaminen, Niina Maijala kertoo.

Ura käyntiin kesätöistä

Nina Maijala on aloittanut Turun kaupungilla vuonna 2000, joten työkokemusta on jo lähes 20 vuoden ajalta. Koulutukseltaan hän on valtiotieteen maisteri. Nina aloitti jo opiskeluaikana kesätöissä sosiaalityöntekijänä pienten lasten vastaanottokodissa, joka nykyään tunnetaan Vähäheikkilän perhetukikeskuksena. Sieltä ura jatkui lastensuojelun avohuoltoon sosiaalityöntekijäksi. Vakituinen virka tuli vuonna 2008 ja siitä vajaan kymmenen vuoden kuluttua hän siirtyi johtavaksi sosiaalityöntekijäksi.

- Oman työni ohessa olen tehnyt keikkatyötä mm. Turun sosiaalipäivystyksessä yli 10 vuoden ajan. Sitä kautta olen saanut hyvän käsityksen turkulaisten perheiden elämäntilanteista ja palvelutarpeista, Nina kertoo.

Turun kaupunki on mieluinen työpaikka

Nina Maijala on viihtynyt Turun kaupungilla todella hyvin. Työtoverit ovat reiluja ja huumorintajuisia. Yhdessä on naurettu paljon – se on tärkeää raskaan työn vastapainoksi.

- Työssäni joudun ottamaan paljon vastuuta, mutta saan tukea omalta esimieheltäni ja koko työyhteisöltä.

Kaupungin henkilöstöedut ovat hyvät mm. Tyky-ranneke ja syksyllä myös bussikorttituki. Henkilöstöravintolan lounas on edullinen. Kuntatyön miinuspuolena Ninan mielestä on palkka, mutta sekin on lähtenyt Turussa pikkuhiljaa nousuun. Siihen toivottavasti tulee vielä jatkossa parannusta.

- Jos harkitsee Turun kaupunkia tulevana työnantajana, voin suositella lämpimästi. Tänne on mukava tulla joka päivä töihin. Porukka on kokenutta ja ammattitaitoista. Meille sijaisuuksia tekevät opiskelijat viihtyvät usein niin hyvin, että tulevat kesä toisensa jälkeen, ja jotkut jääneet pysyvästi valmistumisensa jälkeen. Monta kertaa olen kuullut perusteluina, että huolehdimme hyvin perehdytyksestä ja porukka on mukavaa, Nina Maijala sanoo.

Sosiaalialan avoimet työpaikat Kuntarekryssä

Lisää tästä aiheesta

Lue lisää aiheista