Skip to main content
Kesä tulee taas tämän kesän jälkeen

1.1.1970 02:00

Osaamisen arvo ja arvostaminen ovat nousseet viime vuosina hurjasti. Haluat varmasti itsekin pysyä organisaatiossa, joka tarjoaa mahdollisuudet monipuolisiin työtehtäviin, urapolkuihin sekä itsesi kehittämiseen.

Hyvässä kesätyöpaikassa on oikeassa suhteessa haasteita ja riittävää tukea tehtävien suorittamiseen. Saat positiivista palautetta hyvästä työsuorituksesta, ja myös esimiehesi arvostaa kesätyöläisiltä tulevaa palautetta. Kesätyöntekijälle on usein mietitty valmiiksi tietty toimenkuva, eikä työnantajasi ehkä tule ajatelleeksi, että pystyt vaativampiin tehtäviin. Hyvä suoriutuminen kertoo potentiaalistasi, joten tartu rohkeasti tuumasta toimeen.

Kesätöistä puhuminen ei ole koskaan liian aikaista

Työnantajalle on merkittävä etu, kun tuttu ja osaava kesätyöläinen palaa organisaatioon. Perehdytys hoituu nopeammin ja toisaalta osaava työntekijä voi olla uusien kesätyöntekijöiden tukena. Nyt kun kesätyöt ovat useimmilla jo puolessa välissä, kannattaa uhrata muutama ajatus ensi vuodelle ja ensi vuoden kesätöihin. Jos olet viihtynyt hyvin ja ajattelet, että työpaikka voisi tarjota ensi kesänäkin kiinnostavia työtehtäviä, kerro siitä esimiehellesi.

PS. Jotkut organisaatiot tarjoavat loppuvaiheen opintoihin vaadittavia harjoittelupaikkoja tai mahdollisuuden lopputyön tekemiseen. Jos olet kiinnostunut näistä, kesätyöntekijällä on aina paremmat mahdollisuudet tulla valituksi. Muista siis kertoa kiinnostuksestasi myös näihin kesätyöjakson aikana!

Kesätyöpaikkoja tälle ja ensi kesälle

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Työelämä Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.