Skip to main content
Sairaanhoitajana Pellon kunnalla

12.5.2023 14:11

Sairaanhoitaja Teija on työskennellyt Pellon kunnalla kohta kolme vuotta. Hän työskentelee sairaanhoitajana terveyskeskuksen poliklinikalla, jossa hänen tiimissänsä on yhteensä kolme sairaanhoitajaa ja kaksi lähihoitajaa.

Teijan työ poliklinikalla sairaanhoitajana pitää sisällään muun muassa hoidontarpeen arviointia, pientoimenpiteissä lääkärien avustamista ja puhelinvuorossa potilasaikojen varaamista. Vuosien varrella kertynyt ammattitaito ja kokemus kyseisestä työstä tuo mukanaan myös enemmän vastuuta, jolloin voi tehdä myös itsenäisemmin eri päätöksiä.

Näin korona-aikaan työnkuvaan kuuluu myös koronatestaamista, asiakkaiden neuvontaa ja ohjausta sekä testitulosten kirjaamista. ”Työnkuva muuttuu jatkuvasti eri tilanteiden mukaan, joten uusiin tilanteisiin tulee sopeutua usein nopeastikin”, Teija kertoo.


Muutto Pelloon toi kunnalle töihin

Muutto Pelloon vuonna 2019 sai Teijan hakeutumaan töihin kunta-alalle ja Pellon kunnalle. Muuton yhteydessä hän mietti erilaisia työmahdollisuuksia, myös eri toimialoilta, mutta terveydenhuoltoala veti puoleensa. Pelloon hän muutti Etelän ruuhkasuomesta, jossa teki töitä myös sairaanhoitajana.

Työnantajana Pellon kunta tarjoaa työntekijöilleen joka vuosi työhyvinvointisetelin, jonka jokainen työntekijä voi käyttää valitsemaansa palveluun. Käyttömahdollisuudet ovat laajentuneet joka vuosi, joten vaihtoehtoja on paljon. Lisäksi työnantaja on muistanut hoitajia koronan vuoksi tehdystä työstä.

”Pellon kunnalla on hyvä työterveyshuolto, psykologit ja ravitsemusterapeutit, joiden palveluita työntekijät voivat tarvittaessa käyttää.” Teija kokee, että on aina saanut tarvitsemansa avun ja palvelun työterveyshuollon kautta.


Jokaisessa työpäivässä on omat vaihtelunsa

Tavallisesti työpäivät ovat arkisin kahdeksasta neljään, mutta välillä on myös lauantaivuoroja, joita jokainen sairaanhoitaja tekee vuorollaan. Teijan työpäivät etenevät suhteellisen samalla kaavalla, mutta jokaisessa työpäivässä on kuitenkin omat vaihtelunsa ja asiakkaansa. Tyypillisesti työpäivän aikana mielessä on monta asiaa, jolloin asioiden priorisoiminen ja organisoiminen on hyvin tärkeää, jotta työ sujuu sujuvasti.

Välillä kiire voi tuoda työpäiviin riittämättömyyden tunteita, kun ei välttämättä ehdi tekemään kaikkea mitä haluaisi. Teijan ihannetilanteessa asiakkaat tulisivat vuorotellen, jolloin jokaista pystyisi palvelemaan rauhassa, parhaalla mahdollisella tavalla, mutta tähän ei tietenkään pysty vaikuttamaan ja asiakkaita palvellaan silloin kun he terveyskeskukseen saapuvat.

”Parasta työssäni ovat työkaverit ja työyhteisö”

”Parasta työssäni ovat ehdottomasti työkaverit ja työyhteisö! Koen että olen aina saanut olla osana hyviä työyhteisöjä, ja niin myös tällä kertaa. On ollut helppo soljahtaa joukkoon, kun tiimiläiset ovat hyvin samanhenkisiä. Tietysti myös sillä on merkitystä, minkälainen itse on. Kun on sosiaalinen ja avoin, on sitä helppo tulla mukaan uutenakin työntekijänä. Koen, että omat sosiaaliset taitoni ovat kehittyneet, kun olen työskennellyt eri työpaikoissa. Sitä täytyy olla joustava, sopeutuva ja avoin”, Teija kuvailee.

Parasta Teijan työssä on myös suhteellisen pieni asiakaskunta, joka on helppo oppia tuntemaan. Kun potilas on jo entuudestaan tuttu, on tämä hänen mielestänsä positiivinen asia. Tämä auttaa ymmärtämään potilasta paremmin ja edesauttaa sairaanhoitajan työtä.

”Haastavinta työssäni on ajoittainen kiire. Korona-aika toi lisäksi omat haasteensa työhön, kun oli jatkuvasti otettava haltuun uudet ohjeistukset ja muuttuvat tilanteet. On täytynyt itse sisäistää ja oppia asiat, jotta on pystynyt ohjaamaan ja neuvomaan myös asiakkaita oikealla tavalla. Onneksi tilanne alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näyttämään valoisammalta koronan suhteen”, Teija kertoo.

Työ on tuonut mukanaan uusia kokemuksia

”Olen päässyt työyhteisöön todella hyvin mukaan. Työssä oppii tuntemaan kuntalaisia ja asiakkaita melko hyvin, mikä on tuonut monenlaisia mahdollisuuksia. Olen päässyt mukaan muun muassa vasanmerkkuuseen sekä poroerotteluun, mitkä ovat molemmat olleet mahtavia kokemuksia. Tiedän myös keneltä voin ostaa poronlihaa tai -sarvia, jos haluan”, Teija kertoo.

Aikaisemmin Lapissa lomaillessaan Teija mietti, että olisipa ihana jäädä tänne vielä pidemmäksi aikaa. Nyt hän nauttii luonnosta, kunnon talvista sekä neljästä vuodenajasta. ”Suosittelen kaikille muuttoa Pohjoiseen, jotka sitä yhtään pohtivat.”

Oletko sinäkin kiinnostunut työskentelemään Pellon kunnalla? Käy tutustumassa tällä hetkellä avoinna oleviin Pellon työpaikkoihin ja hae mukaan elämään ko Pellossa - hyvvää elämää!

Lisää tästä aiheesta
Lue lisää aiheista
Uratarinat Näytä kaikki
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.