Skip to main content

Uratarina: Sosiaaliohjaaja Erica

25.3.2021 15:18

Uratarina: Sosiaaliohjaaja Erica

Erica työskentelee sosiaaliohjaajana Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten sosiaalisessa kuntoutuksessa. Hänen työnsä koostuu pitkälti asiakkaan auttamisesta eri asioissa ja tarpeissa. Hän etsii työssään asiakkaalle oikeita palveluita, on asiakkaan tukena, motivoimassa ja kannustamassa.

Toisinaan hän saattaa auttaa esimerkiksi kaupassa käynnissä tai opiskelupaikkojen löytämisessä. Sosiaaliohjaaja tekee myös paljon yhteistyötä muiden tahojen, kuten Kelan kanssa ja auttaa elämässä eteenpäin esimerkiksi syrjäytymisvaarassa olevia. Erica tiivistää oman työnkuvansa, että hän on asiakkaalle eräänlainen rinnalla kulkija, joka auttaa asiassa kuin asiassa.

Kunta-alalla Erica on työskennellyt jo monia vuosia, joten siellä työskentely on hänelle tuttua. Hän aloitti hoitajana yli 20 vuotta sitten, kouluttautua välissä ja nyt hän on tehnyt töitä Soiten sosiaalipuolella noin kuusi vuotta. Ihmisläheinen työ on aina kiinnostanut häntä, joten hoito- ja sosiaalityö ovat olleet luonnollisia uravalintoja.

”Työ on niin monipuolista, ettei siihen pääse kyllästymään”

Erican on vaikea kuvailla tavallista työpäiväänsä, sillä semmoista ei yksinkertaisesti ole. ”Siitä tykkäänkin, että työ on niin monipuolista, ettei siihen pääse kyllästymään”, hän kertoo. Erica pystyy itse aikatauluttamaan työpäivänsä, joten työ on melko itseohjautuvaa. Usein päivät sisältävät paljon asiakastapaamisia sekä kentällä tehtävää työtä. Jonkin verran hänen työhönsä kuuluu myös toimistotyötä. Kaikkia työpäiviä yhdistää kuitenkin yksi asia, ne menevät aina nopeasti.

”Parasta työssäni on ehdottomasti asiakaskohtaamiset. Onnistumiset asiakkaan kanssa tuovat niin paljon iloa, että niiden voimalla jaksaa vähän vaikeampiakin hetkiä”, Erica kertoo. Lisäksi hyvä työyhteisö ja työkaverit ovat hänelle työssä tärkeitä. Hän kertoo, että aina on mukava tulla töihin, kun on hyvä työporukka vastassa.

Haastavimpana asiana hän kokee asiakastilanteet, joissa tuntuu, ettei ongelmiin meinaa löytyä ratkaisua. Välillä työtä on myös niin paljon, että haasteeksi voi muodostua työn organisointi. Tärkeimmät asiat tulee osata priorisoida. Erica kuitenkin toteaa, että yhteistyössä on voimaa, sillä yhteistyötä tehdään monien eri tahojen kanssa, mikä helpottaa kaikkien työtä.

Sosiaaliohjaajan työtä voi tehdä myös etänä

”Suosittelen ehdottomasti Soitea työnantajana myös muille, ei muuta kuin remmiin mukaan vaan! Minulla ei ole Soitesta mitään moitittavaa”, Erica kertoo. Hän kokee Soiten turvallisena työnantajana, jolla hän voi luottaa siihen, että työt eivät lopu kesken. Työnantaja tarjoaa mahdollisuuden työnkiertoon, mikä tuo työhön monipuolisuutta, mikäli haluaa käydä kokeilemassa työskentelyä toisessa yksikössä tai tiimissä. Sosiaaliohjaajan työtä voi tehdä myös osittain etänä, mikäli näin haluaa.

Haluaisitko sinäkin työskennellä Soitella sosiaaliohjaajana? Käy tutustumassa Soiten avoimiin työpaikkoihin ja hae mukaan!

Lisää tästä aiheesta

Lue lisää aiheista