Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Työn arvostus ja sujuva yhteistyö motivoivat kouluvalmentajaa This article was published 16 tammikuuta 2025, 13:10

    Moi Laura, ohitsemme kulkevat tytöt huikkaavat kouluvalmentajalleen Bravan koulukeskuksen käytävällä. Tuore kouluvalmentaja Lauri Kuiko heilauttaa kättään ja hymyilee lähes tahtomattaan.

    - Lauri, Laura, Mauri, Koululauri - olen saanut jo aika monta lempinimeä täällä, Lauri kertoo naureskellen.

    Lauri Kuiko aloitti Paraisten kaupungin suomenkielisten peruskoulujen kouluvalmentajana elokuussa 2024. Maanantaisin ja tiistaisin hän työskentelee Paraisten yläasteikäisten parissa koulukeskus Bravassa, keskiviikkoisin ja torstaisin alakouluissa. Kerran kolmessa viikossa hän on Korppoon ulkosaariston koulussa ja käy aika ajoin vielä huomattavasti ulompana eteläisellä Saaristomerellä sijaitsevassa Utön koulussa.

    - Normityöviikkoa ei oikeastaan ole edes olemassa. Olen siellä, missä minulle on kulloinkin tarvetta, Lauri kertoo työnkuvastaan.

    Turun humanistisesta ammattikoulusta yhteisöpedagogiksi vuonna 2020 valmistunut Lauri on aina halunnut tehdä työtä juuri nuorten kanssa ja erityisesti kouluympäristössä. Hän on aiemmin työskennellyt vastaavanlaisissa tehtävissä Pöytyällä ja Turussa.

    - Tykkään työskennellä nuorten kanssa ja kiertää eri kouluissa. Koulussa kohtaamisia syntyy luonnostaan, sillä nuoret ovat täällä jo valmiiksi, eikä heitä tarvitse etsiä, Lauri sanoo. - Nuorten kanssa on helppo puhua, ja jotenkin meillä on myös samoja mielenkiinnon kohteita. Tosin he eivät ehkä ole tästä samaa mieltä, vaan pitävät minua varmasti joskus ihan vanhuksena, kolmekymppinen Lauri nauraa.

    Paraisilla tuore kouluvalmentaja Lauri lähestyi nuoriaan alusta alkaen omalla rennon rempseällä tyylillään. Heti syksyn alussa hän piti myös kaikkien koulujensa kaikille luokille oman tunnin tullakseen mahdollisimman nopeasti heille tutuksi.

    - Molemminpuolinen luottamus edellyttää aina vastavuoroisuutta. Tätä työtä ei kannata tehdä, jos ottaa itsensä liian tosissaan. Nuoret palauttavat aika nopeasti maanpinnalle, jos on liian täynnä itseään, Lauri tietää.

    - Nuoret myös kertovat melko avoimesti ja oma-aloitteisesti omista jutuistaan ja vapaa-ajan touhuistaan. Toisaalta olen itsekin aika avoin ja kerron myös omista asioistani - en ihan kaikesta tietenkään, Lauri kertoo hymyillen.

    Tavallisena työpäivänään hän on välitunneilla ja käytävillä oppilaiden kanssa. Hän saattaa myös olla mukana joillakin hieman vapaammilla tunneilla, kuten musiikin tai kuvaamataidon tunneilla.
    Lisäksi hän auttaa esimerkiksi oppilaskunnan hallitusta ja osallistuu erilaisiin talkootöihin. Bravan koulukeskuksessa työskentelee kouluvalmentajan lisäksi kaksi täyspäiväistä nuorisotyöntekijää, joiden kanssa Lauri tekee tiivistä yhteistyötä.

    - Joskus kalenterini näyttää tyhjältä, mutta yht’äkkiä päiväni onkin niin täynnä, etten tahdo ehtiä edes syömään, Lauri kertoo kouluarjestaan.

    - Jos onnistun luomaan koulusta jotenkin hieman kivemman paikan oppilaan silmissä, niin sinne on kivempi tulla, Lauri kertoo työnsä merkityksestä. - Juuri hiljattain kuulin yhdeltä rehtorilta, että hänen koulunsa oppilas oli tullut kouluun vain sen takia, että minä olisin juuri tuona päivänä hänen koulullaan. Tämä on parasta palautetta, mitä työstään voi saada, hän iloitsee.

    Lauri haluaa omalta osaltaan tuoda oppilaidensa koulupäivään hieman piristystä ja luoda yhteisöllisyyttä. Omaan arkeensa hän saa iloa nauramisesta niin nuorten kuin työkaverien kanssa. Ärsyttävät ja vaikeatkin asiat jäävät positiivisten asioiden varjoon.

    - Kaikissa Paraisten kouluissa on aivan huippuhenkilökuntaa, ja töihin on senkin takia kiva tulla. Minulle on tärkeää, että tunnen kuuluvani koulun ammattilaisten joukkoon, vaikka nuoret itsessään olisivat kuinka kivoja, Lauri pohtii.

    - Rehtoreille on helppo mennä puhumaan. He kuuntelevat ja arvostavat työtäni.

    Lauria ihastelee myös Paraisten pieniä luokkakokoja.

    - Täällä oppilaita saattaa olla noin 15 per luokka, Turussa jopa tuplasti enemmän. Lisäksi Paraisilla on paljon vähemmän byrokratiaa kuin isommissa kaupungeissa. Asiat hoituvat nopeammin. Esimerkiksi oma esihenkilöni on koko Paraisten suomenkielisen koulutuksen päällikkö. Aikaisemmissa työpaikoissani ylimmän esihenkilön ja minun välissä saattoi toimia kaksikin keskiportaan esihenkilöä, mikä hidastaa päätöksentekoa kouluarjessa, Lauri jatkaa.

    - Paraisilla olen tavannut myös kaupunginjohtajan jo parikin kertaa, Turussa tätä ei tapahtunut kertaakaan!, hän muistaa mainita vielä lopuksi.

    Uratarinat Näytä kaikki
    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.