Siirry pääsisältöön
Työpaikat Työnantajat Ylävalikko
  • Varhaiskasvatusyksikön johtaja ja hanketyöntekijä Lohjan kaupungilla This article was published 19 kesäkuuta 2024, 10:50

    Salla työskentelee varhaiskasvatusyksikön johtajana kahdessa yksikössä, Oinolassa ja Koisjärvellä, sekä tekee hanketyötä varhaiskasvatuksen toiminnan arvioinnin parissa Valssi-hankkeessa. Hänen monipuolinen työnsä kattaa pedagogista- ja henkilöstöjohtamista sekä lasten sijoittelua ja asiakastyötä.

    Sallalla on 15 kollegaa ja he toimivat kolmella alueella. Viiden muun varhaiskasvatusyksikön johtajan kanssa hän tekee viikoittaista yhteistyötä. Sallan omissa yksiköissä työskentelee 25 työntekijää, ja hän tekee myös tiivistä yhteistyötä laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa.

    - Hanketyössä minulla on työpari. Työympäristö on moninainen ja toteutuu monessa eri paikassa eli työni on aika liikkuvaista. Nykyisessä tehtävässäni pääsen näkemään Lohjaa laajalti maaseudun ja kaupungin väliltä.

    Työpäivän aloittaminen iloisten lasten parissa on palkitsevaa

    Työssään Sallaa inspiroi erityisesti pedagogiset keskustelut ja uudet oivallukset. Toiminnan kehittäminen on hänelle tärkeää, koska se haastaa häntä itseään sekä olemassa olevia toimintatapoja. Erityisen mieluisaa Sallalle on lasten kohtaaminen, sillä työpäivän aloittaminen iloisten lasten parissa on palkitsevaa.

    Suurin haaste Sallan uralla on ollut oman työtahdin sovittaminen tiimin tahtiin.

    - Olen hetkittäin nopea ja malttamaton. Haluan, että asiat tapahtuvat vauhdilla. Kun tiimissä on eritahtisia henkilöitä, on omaa työtä tarkasteltava eri tavoin ja huomioitava tiimin jäsenten osallisuus tasapuolisesti.

    Lohjalla ollaan monessa asiassa edelläkävijöitä

    Salla aloitti uransa päiväkodissa laitosapulaisena ja henkilökohtaisena avustajana Espoossa. Muutettuaan Lohjalle hän työskenteli lastenhoitajana ja valmistumisensa jälkeen varhaiskasvatuksen opettajana. Hän on toiminut myös laaja-alaisena varhaiskasvatuksen erityisopettajana ja hanketyöntekijänä. Tämän jälkeen Salla eteni varhaiskasvatusyksikön johtajaksi, ensin viransijaisena ja sitten vakituisessa virassa.

    - Koen Lohjan kaupungin luotettavana ja monipuolisena työnantajana. Lohjalla ollaan monessa asiassa edelläkävijöitä toiminnan kehittämisen suhteen ja erityisesti varhaiskasvatuksessa olemme löytäneet hyvän, selkeän suunnan, jota kohti olemme menossa. Lohjalla vahvuutena on työssä oppiminen ja itsensä kehittämisen mahdollisuudet. Oppilaitosyhteistyö on vahvaa ja samoin sisäinen kouluttaminen.

    Salla näkee työuransa tulevaisuuden monipuolisena ja jatkuvasti kehittyvänä. Läsnäolo ja hyvinvoinnin tukeminen ovat keskeisiä niin asiakkaille kuin henkilöstölle. Varhaiskasvatus muuttuu jatkuvasti, joten uusien asioiden oppiminen on tärkeää. Salla seuraa aktiivisesti mihin suuntaan Lohjan kaupunki on kehittymässä.

    Sallan neuvo samaa urapolkua suunnitteleville:

    - Luota omiin intuitioihin ja uskalla kokeilla ja kehittää itseäsi. Jos sinulle tarjoutuu mielenkiintoisia haasteita, niin ota ne rohkeasti vastaan.

    Katso Lohjan kaupungin avoimet työpaikat

    Lisää tästä aiheesta
    Lue lisää aiheista Uratarinat Näytä kaikki
    Kuntarekry

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.