Julia Halme työskentelee lastenhoitajana esikoululaisten ryhmässä. Hän kertoo, että lasten kanssa työskentely vaatii niin huumorintajua, läsnäoloa kuin heittäytymistäkin. Työ on intensiivistä, mutta lasten ilo ja aitous tarttuvat.
Työpäivissä samanlainen runko
Julia on töissä Ylöjärven kaupungin Asuntilan päiväkodin esiopetusryhmässä, jossa hänen ja opettajaparin vastuulla on 14:n lapsen ryhmä. Hän on ollut töissä samassa talossa vuodesta 2013 asti.
Vuonna 2012 Julia valmistui Pirkanmaan ammattiopistosta sosiaali- ja terveysalalta erikoistuen lapsiin sekä nuoriin. Valmistumisensa jälkeen hän ehti olla viereisessä päiväkodissa töissä vuoden päivät ennen nykyistä työpaikkaa.
”Esikouluopetuksen päivien tulee sisältää tiettyjä asioita, sillä esiopetus on velvoittavaa. Kello 8.30–12.30 meillä on esiopetusta, johon osallistuvat kaikki ja jonka jälkeen osa lapsista lähtee kotiin. Kolme esikouluryhmää sekoittuu enemmän iltapäivisin.”
Päivä sisältää muun muassa aamupalan lasten kanssa, aamupiirin, laulamista, askartelua, ulkoilua, liikuntaa sekä esikoulukirjan tekemistä. Työaika on aamukuuden ja iltaviiden välillä, työt alkavat vaihtelevasti aamukuuden ja aamuyhdeksän välillä.
Lasten lepohetken aikana työntekijät suunnittelevat päivien kulkua. Suunnitelmia tehdään myös lasten kanssa ja heidän toiveitaan toteutetaan mahdollisuuksien mukaan.
Läsnä jatkuvasti
”Pidän aina mielessä, että pienet ihmiset ovat toisten rakkaita lapsia. He ovat myös tulevaisuutta. Tässä työssä täytyy olla sensitiivisesti läsnä jatkuvasti ja heittäytymisen taidosta ei ole haittaa”, Julia kertoo.
Hän sanoo päiväkodin tiimin toimimisen olevan kaikista tärkein asia, ilman sitä päiväkodin arki ei pyöri.
”Olen viihtynyt kauan tässä työssä. Meillä on hyvä työporukka, jossa saa olla oma itsensä. Töihin on mukava tulla. Jos on huonompi päivä, saatan sanoa sen ääneen työkavereille ja saan heiltä tukea.”
Työssä parasta on nähdä lasten hoksaavan ja oppivan uusia asioita. On rikkaus, jos saa olla vuosia samojen lasten kanssa ja nähdä heidän kokonaisvaltaisen kasvunsa. Arjen onnistumiset tuovat iloa.
”Myös vanhempien palaute ja kiitos on korvaamatonta. Sitä ei voi koskaan saada liikaa. Ne hetket, kun lapsi tulee syliin ja kertoo ikävöineensä minua, ovat myös ihania.”
Julia kertoo, että päiväkodissa työskennellessä saa olla luova ja toteuttaa erilaisia projekteja. Hänestä on hienoa kuulua työporukkaan. Yksin toimistossa töiden tekeminen tuntuu vaikealta ajatukselta.
”Tykkään työskennellä ihmisten parissa. Välillä päiväkodin äänimaailma on kyllä niin vilkas, että kotona tarvitsen työpäivän jälkeen hetken hiljaisuuden.”
Digipuolella pääsee kehittämään uutta
Julia on mukana digipedagogiikkaa kehittävässä ryhmässä, jossa edistetään tekniikan ottamista osaksi oppimista. Hän laatii yhdessä ryhmän kanssa digisuunnitelmaa, joka on kaikkien Ylöjärven kaupungin varhaiskasvatuksen työntekijöiden käytettävissä.
Julia korostaa passiivisen ruutuajan, kuten television katsomisen, ja aktiivisen ruutuajan erilaisuutta. Aktiivisessa ruutuajassa lapsi voi esimerkiksi koodata robottiampiaista kirjainten luokse. Siinä hän joutuu yhdistämään niin kielellistä oppimista, matematiikkaa kuin hahmotuskykyäkin.
”Minusta on todella mukavaa olla mukana kehittämässä koko kaupungin digipedagogiikkaa, jossa hyödynnämme teknologiaa osana varhaiskasvatusta.”
”Välillä olen haaveillut, että voisin jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa sosionomiksi. Aikuisopiskelu ei kuitenkaan ole taloudellisesti kovin kannattavaa, eli ainakaan lähiaikoina en ole jatkamassa kouluttautumista.”
Päiväkodeissa kaikki tehdään suunnitelmallisesti niin, että tekeminen tähtää lapsen kasvun ja kehityksen tukemiseen.
”Toivoisin, että työn arvostus lisääntyisi ja että se näkyisi esimerkiksi palkkatasossa. Suosittelen kuitenkin ehdottomasti lasten kanssa työskentelyä, heidän tunnetilansa ja ilonsa tarttuvat minuun joka päivä.”