Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY

Merkityksellistä työtä vakaalla työnantajalla

HSY työnantajana

Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä, mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti ja työskennellä merkittävässä ympäristöalan organisaatiossa yhteiskunnallisesti tärkeiden asioiden parissa. Meillä tehdään työtä puhtaan ja kestävän kaupunkielämän edistämiseksi. Toimimme 20 eri toimipisteessä Helsingissä, Espoossa, Vantaalla ja Kirkkonummella. Tukenasi ovat asiantuntevat kollegat ja monialaisen työyhteisömme osaaminen.

Teemme esihenkilötyötä valmentavalla otteella ja arvostamme henkilöstöämme. Noudatamme yhdenvertaisuuden, tasapuolisuuden, tasa-arvoisuuden sekä toisen kunnioittamisen periaatteita kaikessa kanssakäymisessä. Rakennamme yhdessä koko henkilöstön kanssa hyvää työ- ja vuorovaikutuskulttuuria. Olemme sitoutuneet Vastuullinen työnantaja -yhteisön periaatteisiin ja yhteisön jäsenenä edistämme muun muassa syrjimättömyyttä, henkilöstömme kehittymistä ja panostamme hyvään ja vastuulliseen esihenkilötyöhön. Vastuullisuus näkyy työssämme myös konkreettisina tekoina kestävän kehityksen edistämiseksi.

Meillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä ja kouluttautua. Järjestämme sisäisiä koulutuksia eri ammattiryhmien tarpeisiin ja henkilöstömme osallistuu runsaasti ulkoisiin valmennuksiin.

Allow contentSalli sisältö kategoriassa analytics
Pidämme huolta työntekijöistämme
  • Meillä on hyvät mahdollisuudet kehittyä ja kouluttautua. Haluamme kehittää henkilöstömme osaamista.
  • Meillä on laajat etätyömahdollisuudet sekä mahdollisuus monipaikkaiseen työskentelyyn useassa eri tehtävässä.
  • Kannustamme kestäviin valintoihin liikkumisessa. Työsuhdematkaedun saa joko HSL:n matkakorttina tai ePassille ladattavana työmatkasaldona.
  • Tarjoamme ePassin, johon sisältyy lounas-, liikunta-, kulttuuri- ja hierontaetu.
  • Henkilöstöllä on mahdollisuus osallistua monipuoliseen kerhotoimintaan, kuten esimerkiksi jooga-, kiipeily-, sähly-, agility-, juoksu ja triathlonkerho.
  • Käytössämme on laajat työterveyshuollon palvelut.
  • Henkilöstömme saa alennuksen Metsäpirtin mullasta kotiin toimitettujen multatilausten listahinnoista.

Töissä HSY:ssä

Tarjoamme vastuullisia työtehtäviä eri alojen ammattilaisille. Meillä työskennellään vesihuollon ja jätehuollon toimialoilla, seutu- ja ympäristötiedon ja tukipalvelujen tulosalueella sekä ohjauksen ja kehittämisen tai asiakaspalvelujen parissa. Katso lisää videoita täällä.

Tiina, putkimestari

Järvenpäässä asuva Tiina Lehtimäki tutustui HSY:n toimintaan opiskelujensa aikana: – Opiskelin Metropoliassa energia- ja ympäristötekniikkaa. Opintojen aikana kävimme vierailulla pari kertaa HSY:llä ja kuulimme myös erilaisia esitelmiä organisaation toiminnasta. Sitä kautta HSY:stä jäi mielikuva vesihuoltoalan mielenkiintoisena ja isona toimijana. Lue lisää!

Tero, tietohallintopäällikkö

Tero aloitti HSY:llä ICT-hankepäällikkönä, myöhemmin hänet nimitettiin tietohallintopäällikön tehtäviin. Työ on tarjonnut mahdollisuuksia vaikuttaa ja kehittää. Työpaikka yllätti positiivisesti jo haastatteluvaiheessa. Lue lisää!

Sanna, viestintä- ja neuvonta

Viestintä- ja neuvontayksikön Sanna Hirvosen tärkein työmotivaatio syntyy merkityksellisyyden tunteesta. – Minulle merkityksellisyys muodostuu siitä, että saan tehdä arvojeni mukaista työtä ja sen HSY on minulle tarjonnut. Lue lisää!

Tulevaisuuden talentiksi HSY:lle?

Meillä HSY:ssä on kesätyö- ja harjoittelupaikkoja erityisesti tekniikan ja ympäristöalan opiskelijoille ja meillä voit tehdä myös opinnäyte- tai lopputöitä. Seuraava kesätyöpaikkojen hakuaikamme on tammi-helmikuussa 2025.

Teemme yhteistyötä Metropolia ammattikorkeakoulun, Aalto-yliopiston, Stadin ammattiopiston, Omnian ja Hyrian kanssa. Meihin voit tutustua myös esimerkiksi oppilaitosten järjestämissä työnantajatilaisuuksissa.

Olemme Suomen suurin julkinen toimija vesihuollon ja kiertotalouden toimialoilla. Seutu- ja ympäristötieto tuottaa luotettavaa ja ajantasaista seudullista tietoa hyvän kaupunkiympäristön edistämiseksi. Meillä on töissä esimerkiksi laitosoperaattoreita Ekoteollisuuskeskuksessa, sähkö- ja automaatioalan asentajia, koneasentajia, insinöörejä, ympäristöalan asiantuntijoita, putkiasentajia ja Sortti-asemanhoitajia.

lue lisää

Avoimet työpaikat