Sosiaalityö Pohjois-Savossa

Hyvinvointi alkaa halusta auttaa ja tehdä hyvää. Sen ytimessä ovat osaava henkilöstö ja asukkaiden
yksilöllinen kohtaaminen.

Sosiaalityön monipuoliset työmahdollisuudet Pohjois-Savon hyvinvointialueella

Meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueella tehdään työtä turvallisemman ja terveemmän arjen puolesta, jokaiselle alueemme asukkaalle, yli 248 000 pohjoissavolaiselle lapsista aikuisiin. Lisäksi Kuopion yliopistollinen sairaalamme (KYS) tarjoaa erikoissairaanhoitoa myös Pohjois-Savon ulkopuolelta tuleville potilaille. KYS vastaa noin miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidosta Itä- ja Keski-Suomessa.

Pohjois-Savon hyvinvointialue tarjoaa monipuolisia työmahdollisuuksia sosiaalityön parissa koko Pohjois-Savon alueella. Meille voit työllistyä vakituisesti, määräaikaisesti, kesätöihin tai keikkalaiseksi sekä meillä voit suorittaa esimerkiksi opintoihin liittyviä harjoitteluja! Alan ammattilaiset, niin pitkän linjan osaajat kuin myös vasta valmistuneet, työllistyvät meille useisiin eri palveluihin.

Tällä hetkellä meillä työskentelee lähes 13 000 eri alojen ammattilaista ja tarvetta on monenlaisille osaajille. Työskentelypaikkoja löytyy 19 eri kunnan alueelta ympäri kaunista Pohjois-Savoa: Iisalmi, Joroinen, Kaavi, Keitele, Kiuruvesi, Kuopio, Lapinlahti, Leppävirta, Pielavesi, Rautalampi, Rautavaara, Siilinjärvi, Sonkajärvi, Suonenjoki, Tervo, Tuusniemi, Varkaus, Vesanto ja Vieremä.

Tällä sivulla pääset tutustumaan Sinun työmahdollisuuksiisi ja palveluihimme tarkemmin!

Tutustu Pohjois-Savoon

Pohjois-Savon hyvinvointialue sijaitsee keskellä kauneinta Suomea, järvien ja puhtaan luonnon ympäröimänä.

Meillä Pohjois-Savossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä, kouluttautua ja asua. Alueeltamme löytyvät myös opiskelumahdollisuudet kaikille toimialoillemme.

Tutustu Pohjois-Savon paikkakuntiin ja asuinympäristöihin
Sosiaalityöntekijöitä meillä on noin 260

Sosiaalityöntekijöitä meillä työskentelee koko Pohjois-Savon maakunnan alueella esimerkiksi perhekeskuspalveluissa, vammaispalveluissa, lastensuojelupalveluissa, työikäisten sosiaalipalveluissa, terveysosiaalityössä sekä gerontologisen sosiaalityön parissa. Meillä on myös erilaisia sosiaalihuollon asiantuntijatehtäviä sekä mahdollisuuksia edetä uralla esimerkiksi johtajavaksi sosiaalityöntekijäksi.

Meillä on lähes 13 000 kollegaa ympäri Pohjois-Savoa, joista sosiaalityöntekijöitä on noin 260.

Sosiaalityöntekijöiden työmahdollisuuksiin pääset tutustumaan tarkemmin alta!

Sosiaalityössä Pohjois-Savossa

Huomisen hyvinvointia rakennetaan Pohjois-Savossa joka päivä. Teemme työtä toimivan Pohjois-Savon hyvinvointialueen puolesta. Sosiaalialalla, terveydenhuollossa ja pelastustoimessa. Joka paikassa, joka päivä. Meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueella on tarjolla sosiaalityöntekijöille mielekkäitä työuria sekä laajat ja monipuoliset etenemismahdollisuudet. Alan tehtävät vaihtelevat, mutta keskeistä on tukea ihmisiä elämän eri vaiheissa.

Palkkaus

Sosiaalityöntekijän peruspalkka on 3 878,74 €/kk - 4 397,61 €/kk. Palkan määräytyminen riippuu viran/tehtävän vaativuudesta.

Esimerkiksi:

  • 3 878,74 €/kk terveydenhuollon somaattiset erityispalvelut, lasten ja nuorten perustason mielenterveyspalvelut, terveydenhuollon psykiatrian osastot ja poliklinikka erityispalvelut
  • 3 988,53 €/kk työikäisten ja ikääntyneiden sosiaalityö, kasvatus- ja perheneuvonnan sosiaalityöntekijä
  • 4 134,42 €/kk lastenvalvoja, vammaispalvelu, perhesosiaalityö
  • 4 397,61 €/kk lastensuojelu (avo-, sijais- ja jälkihuolto), sosiaalipäivystys

Kelpoisuusehdot

Kelpoisuusehtona on sosiaalityötekijän kelpoisuus (laki sosiaalihuollon ammattihenkilöstä 817/2015) sekä todistus laillistamisesta sosiaalihuollon ammattirekisteri Valviraan.

Sosiaalityöntekijän tehtävissä voi toimia tilapäisesti enintään vuoden ajan sosiaalityöntekijän ammattiin opiskeleva henkilö, joka on suorittanut hyväksytysti sosiaalityön aineopinnot ja käytännön harjoittelun.

Palveluverkosto

Hyvinvointialueen toiminta jakautuu viiteen eri palvelualueeseen:

  • Pohjoinen alue: Iisalmi, Kiuruvesi, Sonkajärvi, Vieremä ja Rautavaara
  • Koillinen alue: Siilinjärvi, Lapinlahti, Maaninka ja Nilsiä
  • Keskinen alue: Kuopio, Juankoski, Riistavesi, Kaavi, Tuusniemi ja Vehmersalmi
  • Läntinen alue: Suonenjoki, Pielavesi, Vesanto, Tervo, Karttula, Keitele ja Rautalampi
  • Eteläinen alue: Varkaus, Leppävirta ja Joroinen
Tätä me tarjoamme Sinulle

Tarjoamme sinulle työn tueksi muun muassa:

  • Koulutusmahdollisuudet
  • Epassi-etuuden (liikunta, kulttuuri, hyvinvointi)
  • Työkiertomahdollisuuden koko Pohjois-Savon alueella
  • Työterveyshuolto
  • Palkkaus 3 878,74 - 4 397,61 €/kk (vaativuustason mukaan)
  • Tyhy-toimintaa kaksi kertaa vuodessa
  • Kokeneet ja ammattitaitoiset esihenkilöt sekä moniammattiliset työyhteisöt
  • Työnohjaus
  • Sosiaalihuollon lakimiestiimi

Pohjois-Savon hyvinvointialueella sosiaalityöntekijöillämme on ympäri maakunnan käytössä myös seuraavia erilaisia työntekoa tukevia käytänteitä (työyksiköstä riippuen):

  • Auto työajoihin
  • Työpisteen sijaintiin vaikuttaminen
  • Mahdollisuus osa-aikatyöhön
  • Etätyömahdollisuudet antamaan joustoa arkeen

Sosiaalityön työmahdollisuudet

Alta löydät lisätietoa eri palveluistamme, joihin voit työllistyä sosiaalityön alalla

Peruspalvelut

Työikäisten palveluissa tehtävällä sosiaalityöllä pyritään ehkäisemään sosiaalisten ongelmien syntyä kartoittamalla asiakkaan elämäntilannetta, vahvuuksia ja haasteita. Yhdessä asiakkaan kanssa etsitään vaihtoehtoja elämäntilanteen parantamiseksi ja motivoidaan asiakasta muutokseen.

Työikäisten sosiaalipalveluissa suunnitelmallisen sosiaalityön ja sosiaaliohjauksen keinoin tarjota tukea asiakkaille mm. arjen sujumiseen, asumiseen, kuntoutumiseen, koulutukseen ja työhön sijoittumiseen liittyvissä asioissa. Hyvinvointialueen työikäisten sosiaalipalvelut toimivat kolmella alueella: keskinen, eteläinen ja pohjoinen.

Erityisasumispalveluissa järjestetään sosiaalihuoltolain 21 § mukaista asumispalvelua yli 18 - vuotiaille päihde- ja mielenterveyskuntoutujille. Palvelu on keskitetty eli kaikki hyvinvointialueen erityisasumispalveluasiakkaiden asiakkuudet hoidetaan samassa yksikössä.

Perhekeskuspalvelut

Perheiden sosiaalipalvelut jakautuvat kolmeen palvelulinjaan: perheiden terveyspalvelut, perheiden sosiaalipalvelut ja psykososiaalisen opiskeluhuollon palvelut.

Perheiden sosiaalipalveluissa tehdään mm. lasten kasvuun ja kehitykseen, vanhemmuuteen ja perhesuhteisiin liittyvää kasvatus- ja perheneuvontaa sekä suunnitelmallista sosiaalityötä ja palvelutarpeen arviointia.

Perheoikeudellisesta resurssiyksiköstä tarjotaan mm. tukea vanhemmuuden selvittämiseen, lapsen huollosta, tapaamisesta, elatuksesta ja asumisesta sopimiseen. Perheoikeudellisia palveluita järjestetään koko hyvinvointialueella.

Lastensuojelupalvelut

Lastensuojelun sosiaalityö ja -ohjaus sisältää suunnitelmallista sosiaalityötä lastensuojelulain mukaisissa asiakkuuksissa avo-, sijais- tai jälkihuollossa. Lastensuojelun suunnitelmallinen sosiaalityö jakautuu keskiselle, pohjoiselle, eteläiselle, koilliselle ja läntiselle alueelle. Lastensuojelun ympärivuorokautisiiin palveluihin kuuluu hyvinvointialueen omat lastensuojelulaitokset Kuopiossa, Varkaudesssa ja Iisalmessa, sekä perhehoidon tukiyksikkö.

Perhehoidon tukiyksikkö rekrytoi ja valmentaa tukiperheitä ja perhehoitajia Pohjois-Savon hyvinvointialueen lapsiperheiden sosiaalipalvelujen ja lastensuojelun avo- ja sijaishuollon käyttöön sekä tuottaa perhehoidon tuen palveluita. Perhehoidon tukiyksikkö ylläpitää tuki- ja sijaisperheiden rekisteriä sekä vastaanottaa tuki– ja sijaisperheitä tarvitsevien hakemukset, sekä etsii rekisteristä sopivan perheen lapselle.

Ikääntyneiden palvelut

Gerontologinen sosiaalityö ja -ohjaus on osa ikääntyneiden asiakasohjausta. Gerontologisen sosiaalityön tehtävänä on vastata lakisääteisen sosiaalityön toteutuksesta ikäihmisille. Työssä korostuvat ikäihmisten erityisen tuen, usein yhtäaikaisiin toisiinsa kietoutuneiden tuen tarpeisiin liittyvä arviointi ja ratkaisuvaihtoehtojen etsiminen yhdessä asiakkaan, omaisen sekä muiden yhteistyötahojen kanssa. Gerontologiset sosiaalityöntekijät työskentelevät koko hyvinvointialueella; pohjoisella,koillisella, keskisellä, eteläisellä ja läntisellä alueella.

Erityispalvelut

Sosiaalihuollon päivystykselliset palvelut
Keskiselle alueelle sijoittuvalla Kuopion Turvakodilla tarjotaan ympärivuorokautisesti suojaa väkivallalta ja apua väkivallan loppumiseksi. Turvakodilla tarjotaan ammatillista tukea, neuvontaa ja ohjausta akuuttiin kriisitilanteeseen.

Sosiaali- ja kriisipäivystys toimii koko hyvinvointialueen laajuisesti ja vastaa sosiaalisissa hätätilanteissa ja muissa erityistilanteissa psykososiaalisen tuen sekä akuutin kriisityön järjestämisestä.

Terveyssosiaalityö

Terveydenhuollon sosiaalityö on osa potilaan kokonaisvaltaista hoitoa ja vaikuttavaa terveydenhuoltoa. Terveydenhuollon sosiaalityöntekijät tukevat potilaita ja heidän läheisiään huomioiden jokaisen potilaan yksilöllinen elämäntilanne ja sitä tukevat etuudet ja palvelut. Terveyssosiaalityössä toimitaan sekä somaattisten että psykiatristen erikoisalojen asiakkaiden (lapset, nuoret ja aikuiset) sekä heidän läheistensä kanssa psykososiaalisella työotteella KYSin, Varkauden ja Iisalmen osastoilla ja poliklinikoilla.

Erilaiset asiantuntijaroolit

Pohjois-Savon hyvinvointialueella on tarjolla myös erilaisia sosiaalihuollon asiantuntijatehtäviä strategia- ja kehittäminen toimialueella. Näistä asiantuntijatehtävistä esimerkkinä voidaan mainita erilaiset ulkopuolisella hankerahoituksella toteutetut määräaikaiset projektipäällikön ja projektikoordinaattorin tehtävät, koulutusasiantuntijan tehtävät Koulutuksen palvelualueella, tutkija-sosiaalityöntekijän tai työelämätohtorin tehtävät Sosiaalipalvelujen tutkimuskeskuksessa.

Vammaispalvelukeskus

Vammaispalveluissa tavoitteena on järjestää palvelukokonaisuus, jolla pyritään mahdollistamaan vammaisten henkilöiden tosiasiallinen yhdenvertaisuus muihin kansalaisiin nähden. Asiakkaat ovat vammaisia henkilöitä, joilla on pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma. Sosiaalityön tuella pyritään kannattelemaan asiakasta hänen elämäntilanteessaan.

Vammaissosiaalityöhön kuuluvat tärkeänä osana normaalit sosiaalityön viranomaistyöt kuten asiakkaiden ohjaus ja neuvonta, asiakaskohtaiset palvelutarpeenarviot, palvelusuunnitelmat ja palvelupäätökset sekä monialaisessa verkostossa toimiminen.

Vammaispalvelukeskuksia sijaitsee pohjoisella, keskisellä, koillisella, läntisellä ja eteläisellä alueella.

Vammaispalveluiden osaamiskeskus

Vammaispalveluiden osaamiskeskus sijoittuu keskiselle alueelle.

Osaamiskeskuksessa sosiaalityö on asiakas- ja asiantuntijatyötä, jossa rakennetaan yksilön, perheen ja yhteisön tarpeita vastaava sosiaalisen tuen ja palvelujen kokonaisuus.

Sosiaalityöntekijä toimii työparina lääkärin kanssa kuntoutuskokouksissa sekä eri työryhmien jäsenenä muiden osaamis- ja vammaiskeskusten asiantuntijoiden ja työntekijöiden kanssa. Yhteistyötä tehdään myös lastensuojelun ja perheneuvonnan kanssa.

"Työssä hyvää on moniammatillisuus ja työkaverit, joilta on helppo kysyä apua ja neuvoa. Yksin ei ole tarvinnut jäädä asioita pohtimaan", kertoo gerontologinen sosiaalityöntekijä Nina.

Lue Ninan uratarina

Sosiaalityön harjoittelut Pohjois-Savossa

Meillä Pohjois-Savon hyvinvointialueella on tarjolla sosiaalityön opiskelijoille harjoittelujaksopaikkoja. SK-3 harjoittelupaikat ovat jatkuvasti haettavissa ja SK-2 haut keskitetysti syksyllä.

Sosiaalityön opiskelijoiden harjoittelupaikat
Keikkatyötä?

Pohjois-Savon sosiaali- ja kriisipäivystys toimii 24/7 periaatteella palvellen koko hyvinvointialuetta. Sosiaali- ja kriisipäivystyksessä voi toimia sijaisuuksissa joko sosionomi tai sosiaalityöntekijä, niin äkillisissä ja lyhyissä sijaisuuksissa kuin tarpeen mukaan pidemmissä sijaisuuksissa. Sosiaali- ja kriisipäivystyksen toimipiste sijaitsee Kuopiossa KYS sairaalan tiloissa. Työ on liikkuvaa ja vaihtelevaa, jossa sijaisena pääset mukaan arvioimaan ja selvittelemään hyvinvointialueen asukkaiden ja alueella oleskelevien sosiaalisia hätätilanteita. Työ tehdään työparityönä (sosiaalityöntekijä-sosiaaliohjaaja tai sosiaalityöntekijä-sosiaalityöntekijä). Työtä tehdään ympäri vuorokauden, 12 tunnin vuoroissa klo 7:00-19:00 ja 19:00-07:00.

Keikkatyöstä voit olla yhteydessä johtavaan sosiaalityöntekijään, Anne-Maria Kolariin (anne-maria.kolari@pshyvinvointialue.fi)

Eläkeläinen

Tarjoamme keikkatyömahdollisuuksia, jotka sopivat täydellisesti eläkeläiselämän rytmiin. Voit itse valita työaikasi ja päivämäärät!

Ota yhteyttä edelliseen esihenkilöösi tai Rekrytointiyksikköön rekry@pshyvinvointialue ja kysy lisää keikkatyömahdollisuuksista!

Urapolku - Johtava sosiaalityöntekijä

Meillä työmahdollisuuksiin kuuluu myös erilaisia urapolkuja. Sosiaalityöntekijän työstä eteneminen johtavaksi sosiaalityöntekijäksi on monelle luonnollinen etenemismahdollisuus urapolulla.

Johtavana sosiaalityöntekijänä työtehtäviisi kuuluvat esimerkiksi erilaiset henkilöstö- ja taloushallinnon tehtävät, kehittästyö ja työturvallisuudesta vastaaminen sekä aktiivinen osallistuminen verkostotyöhön.

Sosiaalityöntekijän kelpoisuuden lisäksi johtajavalta sosiaalityöntekijältä edellytetään riittävää johtamistaitoa.

Sosionomit

Sosionomit työskentelevät hyvinvointialueellamme muun muassa erilaisissa sosiaaliohjauksen tehtävissä, kuten esimerkiksi perhekeskuspalveluissa tai keikkatyössä Sosiaali- ja kriisipäivystyksessä (katso ylempää). Meillä on tarjolla monipuolisia työtehtäviä, jotka antavat tilaa luovuudelle, itsenäisyydelle ja ammatilliselle kasvulle. Sosionomien tehtävänimikkeitä ovat esimerkiksi palveluohjaaja, sosiaaliohjaaja, perheohjaaja, kuraattori tai palveluesihenkilö.

Ankkuritoiminta

Ankkuritoiminta kohdistuu varhaisessa vaiheessa nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja rikosten ennalta ehkäisemiseen. Ankkuritoimintaa toteutetaan moniammatillisessa tiimissä, johon kuuluvat asiantuntijat poliisista, sosiaalitoimesta, terveystoimesta sekä nuorisotoimesta. Itä-Suomessa Ankkuritiimien painopisteinä on varhainen puuttuminen alle 18 -vuotiaiden rikolliseen toimintaan sekä päihteiden käyttöön. Lisäksi painopisteenä on iästä riippumaton lähisuhdeväkivallan ennaltaehkäisy uhria taikka tekijää auttamalla ja tarvittavan tuen piiriin ohjaamalla.

Haluaisitko kuulla lisää sosiaalialan työmahdollisuuksista Pohjois-Savon hyvinvointialueella?

Ota yhteyttä rekry@pshyvinvointialue.fi

Ilmoitathan yhteydenotossa esimerkiksi miltä paikkakunnalta työtä etsit, työn kestosta (määräaikainen, vakituinen, harjoittelupaikka) sekä millaisessa palvelussa olisit kiinnostunut työskentelemään. Liitteeksi voit laittaa halutessasi myös CV:n. Pohjois-Savon hyvinvointialueen Rekrytointiyksikkö ohjaa Sinut eteenpäin työnhaussa.

Katso alta myös haussa olevat avoimet työpaikat!

Tutustu tästä työmahdollisuuksiisi

Sosiaalialan avoimet työpaikat

Pohjois-Savon hyvinvointialue työnantajana

.

Tutustu meihin tarkemmin