Vaatii paljon, antaa enemmän

Työpaikkana Pori

Pori on periksiantamaton, itsepäinen, mutta aina uudelleen luovasta hulluudesta ja vastakohdista voimaa ammentava kaupunki. Sen ytimessä on sitkeä yrittäminen ja oma tapa tehdä — alalla kuin alalla.

Porin kaupungilla työskentelee yli 6000 henkilön joukko eri alojen osaajia monipuolisissa ja mielenkiintoisissa työtehtävissä. Käytännössä joka 11. porilainen on kaupungin palveluksessa. Toimenkuvasta riippumatta pidämme kaikki yhdessä huolen siitä, että palvelut pelaavat, asukkaat ovat tyytyväisiä ja Pori pysyy vetävänä huomennakin.

Uusia työkavereita etsitään

”Yhdessä tätä työtä tehdään, ja se tuki on ihan äärimmäisen hyvä”

Mari Kirkanen ja Susanna Lahtinen lastensuojelun avohuollosta viihtyvät työssään - lähtisitkö heille työkaveriksi?

Sijaisuus mahdollistaa ammattitaidon kehittämistä ja avartaa näkökulmia

Porin perusturvassa on tällä hetkellä suuri tarve sijaisille eri ammattiryhmissä. Tarjolla on lyhyt- ja pitkäaikaisia sijaisuuksia sekä keikkatöitä. Millaista sijaisena työskentely sitten on Porin perusturvassa? Veera Aronen ja Essi Huolman kertovat omista kokemuksistaan.

"Saamme toisiltamme neuvoa ja tukea, ja vaikeistakin asioista voi ja uskaltaa puhua."

Lastensuojelun sijais- ja jälkihuollossa Minna Valli, Sanna Kangassalo ja Lilli Vesa kehittyvät, nauravat - ja tekevät kaiken lasten vuoksi. Kuulostaisiko myös sinun jutultasi?

Sosiaalityö Porin lastensuojelussa

Millaista on työskennellä lastensuojelussa Porissa? Minna, Lilli ja Sanna kertovat arjestaan sijais- ja jälkihuollossa.

Tutustu lastensuojelun avohuollossa työskentelyyn Tutustu työskentelyyn sijais- ja jälkihuollossa

Huipputyypit

Meidän tekijämme ovat huipputyyppejä! Olisitko sinäkin? Tutustu haastattelujen avulla mielenkiintoisiin työtehtäviin Porin kaupungin palveluksessa, sekä huipputyyppeihin niiden takana.

Anna Sevänen, erityisliikunnanohjaaja

"Työyhteisöltä saa aina tarvittaessa tukea ja kannustusta"

Sini Lahtinen, projektisuunnittelija

"Suuri työyhteisö ja mahdollisuus verkostoitumiseen ja oman osaamisen käyttöön"

Timo Tamminen, mittausetumies

"Mukavia työkavereita, rento ilmapiiri sekä monipuoliset työtehtävät"

"Eihän Porin metsää parempia maastoja ole, niistä kaupunki pitää hienosti huolta. Täällä on kaikki ne asiat, mitä me tarvitaan."

Huipputyyppi Jari Mäkisalo nauttii elämästä - ja työstään Porissa. Videolla pääset kurkistamaan Jarin työhön ja aktiiviseen arkeen rannikkokaupungissa.

"Porissa on hyvä ja turvallinen asua. Täällä on hyvin päiväkoteja ja kouluja, mahdollisuuksia ihan joka ikäluokalle."

Videolla pääset kuulemaan huipputyyppimme Sarin ajatuksia Porissa asumisesta ja hänen työstään laitoshuoltajana.

Et tulis meil töihi?