Siirry pääsisältöön
Rohkeasti lentoon Tutustu työpaikkoihin Töihin Ruskon kuntaan

Rusko on 6 500 asukkaan elinvoimainen ja lapsiperhevoittoinen kunta Turun kaupunkiseudun ytimessä. Kunnan talous on vakaalla pohjalla, ja Rusko sijoittuu vuodesta toiseen valtakunnallisten vertailujen kärkeen hyvinvoinnissa, elinvoimaisuudessa ja sosiaalisessa oikeudenmukaisuudessa.

Ruskon kunnan palveluksessa työskentelee 250 ammattilaista neljällä toimialalla. Tehtäviä on varhaiskasvatuksesta ja opetuksesta hyvinvointi-, elinvoima- ja teknisiin palveluihin sekä hallintoon.

Meillä yhteistyö ulottuu yli toimialarajojen, ja työkaverit tulevat tutuiksi myös organisaation toiselta laidalta. Työtä tehdään yhdessä kuntalaisten, yritysten, yhdistysten, muiden kuntien ja alueellisten toimijoiden kanssa.

Ruskon kunta on kuntalaisia varten. Erilaisia tehtäviämme yhdistää sama tavoite: Ruskon ja ruskolaisen arjen toimivuus.

Ruskolle on helppo tulla töihin eri puolilta Turun seutua – Fölillä, autolla tai vaikka polkupyörällä. Ruskolla yhdistyvät kylämäinen yhteisöllisyys, maaseudun väljyys ja kaupunkiseudun läheisyys.

Henkilöstöllämme on liikunta- ja kulttuurietu. Ruskon kunta on savuton työpaikka.

Tervetuloa töihin Ruskolle – urbaanille maaseudulle.

AVOIMET Työpaikat
Työllistämme myös seuraavin tavoin:
  • kunnan omat kesätyöpaikat 15-18-vuotiaille
  • nuorten kesätyötuki 15-18 –vuotiaille
  • harjoittelupaikat
  • tukityöllistäminen
  • oppisopimuskoulutus

Avoimet hakemukset: rusko(at)rusko.fi

Tällä hetkellä avoinna olevat työpaikat

Ruskolla olet lähellä – ihmisiä, päätöksiä ja työsi vaikutuksia.

Hyvinvoivat asukkaat synnyttävät elinvoimaa

Rusko on asukkaidensa yhteisö, jossa sosiaalinen pääoma kasvaa yhteisestä tekemisestä, avoimesta vuorovaikutuksesta ja luottamuksen rakentumisesta. Palvelukokemus muodostuu ihmisten kohtaamisissa ja sen laatu punnitaan arjen haasteissa. Asukaslähtöisyys ja asukkaiden positiiviset vaikuttamis- ja osallistumiskokemukset ovat pohja yhteisöllisyyden, vahvan paikallisidentiteetin ja seuturakkauden vahvistumiselle. Kuntalaisten mahdollisuudet luoda oman näköistä elämää ja samaistua alueelliseen kulttuuriin vahvistavat kunnan identiteettiä ja mainetta sekä toimivat demokratian rakennusaineena. Ruskon kunnan tehtävänä on mahdollistaa asukkailleen onnellinen paikka elää

Ruskon kunta panostaa opettajien digitaitojen kehittämiseen

Opettajien digitaalista toimintaympäristöä ja opettajien digitaitoja on Ruskolla pyritty kehittämään useiden vuosien ajan. "Uskon, että asiat ovat menneetkin paljon eteenpäin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Opettajien digiosaamisen kehittämiseksi ja osaamisen seuraamiseksi olemme tehneet rakenteita ja suuren määrä materiaaleja, jotta olemassa oleville resursseilla kehittäminen on jatkuvaa", kertoo Ruskon kunnan opetuksen digitalisaation koordinaattori Janne Korsimo

Vapaa-ajan palvelut
Työikäisten liikunta

Ruskon kunta tarjoaa työikäisille hyvät olosuhteet liikunnallisesti aktiiviseen arkeen ja harrastamiseen.

lue lisää
Ruskon kunnankirjasto

Ruskon kirjastot kuuluvat Vaski-kirjastoihin, joihin kuuluu 61 kirjastotoimipistettä Varsinais-Suomen alueelta.

lue lisää
Museot

Ruskolla on viisi erilaista museota. Pääset tutustumaan museoihin täältä.

lue lisää
Varhaiskasvatusta idyllisessä maalaismaisemassa

Etsitkö merkityksellistä työtä, minkä vaikutukset näkyvät pitkälle tulevaisuuteen? Tule töihin Ruskon varhaiskasvatuksen kehittämismyönteiseen, jatkuvasti uudistuvaan ja hyväksyvään työyhteisöön. Osaava ja pysyvä henkilöstä tukee uusia tulijoita ystävällisellä ja kannustavalla otteella. Tuemme työntekijöiden ammatillista kehittymistä koulutusten ja jatkuvan työssäoppimisen kautta. Tule siis osaksi huippuhyvää työyhteisöä!

Lue lisää
Ruskolaisten arvostamat asiat kotikunnastaan
Hyvämaineisuus
Rauhallinen ympäristö
Sijainti lähellä Turkua
Ihana luonto ja maaseutu

Ruskon kunta

www.rusko.fi | rusko@rusko.fi

Ruskon kunnantalo
Koulutie 15
21290 Rusko

Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksiNäytä evästeasetukset
Ruskon kunta - Kuntarekry