Merkityksellistä työtä kaupunkilaisten hyväksi
Tarjoamme vuosittain korkeakouluopiskelijoille ja vastavalmistuneille mahdollisuuden tutustua Trainee-ohjelman kautta erilaisiin tehtäviin ja päästä tutustumaan laajemmin Tampereen kaupunkiin työnantajana. Trainee-ohjelma sisältää perinteisen harjoittelun lisäksi yhteistä perehdytystä, tutustumiskäyntejä ja tapaamisia, joissa traineet pääsevät tutustumaan toisiinsa.
Vuoden 2026 Trainee-ohjelma järjestetään 17.8.–18.12.2026. Tarjolla on trainee-paikkoja monipuolisissa kaupungin tehtävissä. Mukana on jälleen kansainvälinen trainee-ohjelma, jonka sisältö ja työtehtävien tekeminen toteutetaan englanniksi. Osa tilaisuuksista järjestetään yhteisesti suomenkielisille ja kansainvälisille traineille, mikä tarjoaa hyvän mahdollisuuden harjoitella kielitaitoa.
Hakuaika on 23.3.–10.4.2026!
Tampereen kaupungin kesätyöpaikkojen hakuaika on päättynyt. Kesätyöntekijöiden valinnat pyritään tekemään maaliskuun loppuun mennessä. Ilmoitamme kaikille hakijoille sähköpostilla, miten haut etenevät. Tarkkaile siis sähköpostiasi!
Tampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka tunnetaan edelläkävijyydestä, rennosta ilmapiiristään ja rohkeista hankkeistaan sekä tekemisen meiningistä. Rakennamme kaupunkia noin 9 500 Tampereen tekijän voimin. Haluamme olla paras paikka kasvaa, kehittyä, opiskella ja ikääntyä sekä vahvistaa asemaamme kansainvälisenä tieteen ja korkean osaamisen kaupunkina.
Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa porukkaa! Pääset tekemään merkityksellistä työtä kaupunkilaisten hyväksi!

Tarjoamme kattavat henkilöstöetuudet, tuemme henkilöstön kehittymismahdollisuuksia ja eteneviä urapolkuja kaupunkiorganisaation sisällä.

Etsimme jatkuvasti tekijöitä eripituisiin sijaisuuksiin esimerkiksi varhaiskasvatukseen, perusopetukseen ja lukiokoulutukseen. Me tarvitsemme sinun ammattitaitoasi, joten älä epäröi, vaan hae paikkoja nyt!

Hae harjoitteluun Tampereen kaupungille ja kartuta työkokemustasi kiinnostavien ja monipuolisten tehtävien parissa.

Työpaikan hakeminen on helppoa. Olemme koonneet lisätietoja muun muassa hakuprosessista ja todistusten lähettämisestä.

Päiväkodissa kasvaa tulevaisuuden tekijöitä. Se on Sannin mielestä yhtä aikaa inspiroivaa ja vastuullista. Onnistumisista iloitaan yhdessä.

-Paikkatietoyksikössä on koko ajan menossa satoja asioita ja tekemistä riittää. Kiire on vain joskus, koska asiat osataan laittaa tärkeysjärjestykseen.

Katja kokee onnistumisen iloa, kun palvelumuotoilun avulla on löydetty asiakaslähtöinen ratkaisu tai on luovuttu valmiiksi pureskellusta "ratkaisusta", joka ei loppujen lopuksi olisi ratkaissut oikeaa ongelmaa.

Lue Tampereen tekijöistä kertovia juttujamme ja katso uratarinavideoita.
Olemme vastuullinen työnantaja ja panostamme hyvään asiakas- ja työntekijäkokemukseen.
Tampereen kaupungille on myönnetty Hyvän mielen työpaikka-merkki tunnustuksena siitä, että kaupunki on sitoutunut edistämään henkilöstön mielenterveyttä. Tunnustuksen myönsi Mieli ry.
On vain yksi Tampere, mutta monta syytä tulla ja jäädä. Tampereen tavoitteena on olla korkean osaamisen kaupunki, arjen ykkönen ja vetovoimainen elämyskaupunki. Olemme sopivan kokoinen kaupunki, jossa tykätään työskennellä, asua ja opiskella. Tehtävämme on varmistaa, että palvelut ovat sujuvia, liikkuminen helppoa ja vapaa-ajan mahdollisuudet monipuolisia.
Tarjoamme sinulle Tampereen kaupungilla vakaan työpaikan vastuullisessa ympäristössä sekä monipuoliset työsuhde-edut. Tule osaksi monialaista osaajajoukkoamme tekemään yhteiskunnallisesti merkittävää työtä kaupunkilaisten hyväksi. Tule Tampereen tekijäksi!