Siirry pääsisältöön
4 Koulunkäynninohjaaja, Hämeenkadun koulu - Hyvinkään kaupunki

Koulunkäynninohjaaja

Hämeenkadun kouluun haetaan lukuvuodeksi 2024-2025

4 KOULUNKÄYNNINOHJAAJAA

Diabeteksen hoitoon liittyvä osaaminen katsotaan hakijoille eduksi.

Työaika on 30 tuntia/viikko.

1. ja 2. Ohjaajan työtehtävät sijoittuvat pääosin pienryhmään.

3. Ohjaajan työtehtäviin muodostuu oppilaan henkilökohtaisesta ohjaamisesta. Tehtävään kuuluu mm. proteiiniallergikon ruokailusta huolehtiminen ja proteiinimäärien laskeminen, sekä diabeteksen hoito.

4. Ohjaaja toimii 6lk:n oppilaan henkilökohtaisena ohjaajana.

Hämeenkadun koulu on n. 440 oppilaan alakoulu Hyvinkään keskustassa.

Kelpoisuusvaatimuksena on koulunkäynninohjaajan tai lähihoitajan tutkinto.

Hakemukset tulee tehdä pääsääntöisesti Internetin kautta osoitteessa www.kuntarekry.fi (Työavain 609370).
Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Tehtävä täytetään neljän kuukauden koeajalla

Tehtävään valitun on ennen työsuhteen alkamista toimitettava työnantajalle nähtäväksi rikoslain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote. Muutoin valinta raukeaa.

Lisätietoja

http://www.hyvinkaa.fi

Yhteystietomme

Lisätietoja tehtävästä antaa rehtori Anssi Juutilainen p. 040 735 1380. anssi.juutilainen@edu.hyvinkaa.fi

Tietoa organisaatiosta

Tule mukaan rakentamaan palveluja yli 47 000 hyvinkääläiselle. Uudenmaan viidenneksi suurimmassa kaupungissa teemme yhdessä töitä 1 700 ammattilaisen voimin asukkaita, yrityksiä, yhdistyksiä ja kaikkia meillä vierailevia varten. Toimintakulttuuriimme kuuluu innostuneisuus, sitoutuneisuus ja tehokas työtyyli.

Sijainti
Hämeenkatu 36
05800 Hyvinkää

Tutustu työnantajaan
Hae työpaikkaa
Sinulle suositellut työpaikat
Pikalinkit
Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
Sivun tiedot
Kuntarekry Kuntarekry-logo

Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

Eväste-asetukset

Löydät meidät myös täältä:
Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.