Limingan seudun musiikkiopistossa on haettavana alttoviulunsoiton päätoimisen tuntiopettajan virka.
Limingan seudun musiikkiopisto on vireä neljän kunnan alueella toimiva musiikkioppilaitos. Päätoimipiste sijaitsee Limingassa ja musiikkiopiston toimialueeseen kuuluvat sopimuskuntina Tyrnävän, Lumijoen sekä Siikalatvan kunnat. Oppilaitos tarjoaa korkeatasoista ja opetussuunnitelmaan perustuvaa taiteen perusopetusta musiikin laajan oppimäärän mukaisesti lähialueen kuntien lapsille ja nuorille. 52-vuotias Limingan seudun musiikkiopisto profiloituu orkesterisoitinten osalta vanhaan musiikkiin. Innokas ja motivoitunut opettajakollegio mahdollistaa 230 lapsen ja nuoren musiikillisen kasvun Limingan seudun musiikkiopiston toiminta-alueella.
Haemme joukkoomme osaavaa, monipuolista ja innostavaa alttoviulunsoiton opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Edellytämme hakijalta monipuolista pedagogista osaamista, vahvaa työkokemusta alalta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Alttoviulunsoiton opettajan tehtäviin kuuluu myös kamarimusiikin ohjausta, oppilasorkesterin johtamista, barokkialton soitonopettamista sekä muita erikseen määriteltyjä tehtäviä musiikkiopistossa.
Oppitunnit toteutetaan klo 13 jälkeen, yleisimmin klo 15 alkaen. Kokoukset ja muu tiimityöaika löytyy parhaiten aamupäivistä. Työtehtävän hoitaminen edellyttää liikkumista toimipisteiden välillä.
Hakijalta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavasta todistuksesta.
Soitto- ja opetusnäytteet (yhteenlaskettu kesto max. 20 minuuttia) tulee lähettää tallenteina hakuajan loppuun mennessä rehtori Jukka Pietilälle osoitteeseen jukka.pietila@liminka.fi
Haastattelut pidetään Teams-neuvotteluna 29.5.2025.
Tehtävään valitun tulee 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus sekä lainmukainen ote rikosrekisteristä.
Tehtävään valitulla on 6 kuukauden koeaika.
Arvostamme myönteistä asennetta, joustavuutta, kehittämisinnokkuutta, hyvää instrumentinhallintaa sekä innovatiivista pedagogista otetta. Haethan paikkaa sähköisesti kuntarekrytoinnin kautta.
Limingan seudun musiikkiopistossa on haettavana alttoviulunsoiton päätoimisen tuntiopettajan virka.
Limingan seudun musiikkiopisto on vireä neljän kunnan alueella toimiva musiikkioppilaitos. Päätoimipiste sijaitsee Limingassa ja musiikkiopiston toimialueeseen kuuluvat sopimuskuntina Tyrnävän, Lumijoen sekä Siikalatvan kunnat.
Haemme joukkoomme osaavaa, monipuolista ja innostavaa alttoviulunsoiton opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen. Edellytämme hakijalta monipuolista pedagogista osaamista, vahvaa työkokemusta alalta sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Alttoviulunsoiton opettajan tehtäviin kuuluu myös kamarimusiikin ohjausta, oppilasorkesterin johtamista, barokkialton soitonopettamista sekä muita erikseen määriteltyjä tehtäviä musiikkiopistossa.
Oppitunnit toteutetaan klo 13 jälkeen, yleisimmin klo 15 alkaen. Kokoukset ja muu tiimityöaika löytyy parhaiten aamupäivistä. Työtehtävän hoitaminen edellyttää liikkumista toimipisteiden välillä.
Hakijalta edellytetään opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 986/1998 mukainen kelpoisuus. Hakemukseen on liitettävä jäljennös kelpoisuuden osoittavasta todistuksesta.
Soitto- ja opetusnäytteet (yhteenlaskettu kesto max. 20 minuuttia) tulee lähettää tallenteina hakuajan loppuun mennessä rehtori Jukka Pietilälle osoitteeseen jukka.pietila@liminka.fi
Haastattelut pidetään Teams-neuvotteluna 29.5.2025.
Tehtävään valitun tulee 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista toimittaa hyväksyttävä lääkärintodistus sekä lainmukainen ote rikosrekisteristä.
Tehtävään valitulla on 6 kuukauden koeaika.
Arvostamme myönteistä asennetta, joustavuutta, kehittämisinnokkuutta, hyvää instrumentinhallintaa sekä innovatiivista pedagogista otetta. Haethan paikkaa sähköisesti kuntarekrytoinnin kautta.
Rehtori Jukka Pietilä p. 050 3645353
LIMINKA - kunta Oulun seudulla, on noin 10 000 asukkaan nopeasti kehittyvä kunta, ikärakenteeltaan Suomen nuorin. Kunnan talous on vahva ja sijainti luo hyvät kehittämismahdollisuudet.
Sijainti
Liminganraitti 10
91900 Liminka
Limingan kunta
Limingan kunta
Limingan kunta
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.