Hakuaika päättyy
Tervetuloa rakentamaan omannäköistä työarkea Keski-Suomen hyvinvointialueelle!
Nyt haemme
ALUEPALOMESTARIA itäiselle toiminta-alueelle
toistaiseksi voimassa olevaan virkaan.
Aluepalomestarina vastaat itäisen toiminta-alueen toiminnasta ja taloudesta. Vastuullesi kuuluvat itäisen toiminta-alueen paloasemat ja toimit alueen päätoimisen henkilöstön hallinnollisena esihenkilönä. Toiminta-alueella toimii lisäksi aktiivinen sopimushenkilöstö. Lisäksi aluepalomestarin tehtävään voi tarvittaessa kuulua vapaamuotoista varallaoloa.
Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen ja haastavan tehtävän Keski-Suomen pelastuslaitoksella! Pelastuslaitoksemme on koulutus- ja kehitysmyönteinen. Työtä ei myöskään tarvitse yksin tehdä, vaan pääset osaksi asiantuntijoidemme verkostoa.
**********************************************
Kelpoisuusvaatimuksena on valtioneuvoston asetuksen pelastustoimesta (407/2011, 6§) päällystöltä edellyttämä kelpoisuus sekä vähintään B-luokan ajokortti. Lisäksi edellytämme kokemusta ja näyttöä esihenkilönä toimimisesta sekä pelastustoiminnan johtamisesta. Sinulla tulee olla erinomaiset vuorovaikutus- ja yhteistyötaidot sekä kykyä itsenäiseen päätöksentekoon. Odotamme lisäksi innovatiivista ja kehittävää työotetta. Paineensietokykysi on myös erinomainen.
Palvelussuhteen ehdot määräytyvät HYVTES Liite 7 mukaisesti. Aluepalomestarin työaika aloitushetkellä on yleistyöaika. Tehtäväkohtainen palkka on 4276,57€/kk.
Virantoimituspaikka virkasuhteen alussa on Laukaa.
Aloitus virassa on 1.10.2025 tai sopimuksen mukaan. Virassa noudatetaan koeaikaa.
Hakemusasiakirjoista tulee ilmetä hakijan suostumus oikeuttaa työnantaja pyytämään turvallisuusselvitys hakijasta tämän valituksi tullessa. Työssä edellytetään virkakorttia, jonka saadakseen tulee viranhaltijalla olla voimassa oleva virallinen henkilötodistus (passi tai henkilökortti).
Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi!
#hyvaks #hyvätyöarki ❤
http://www.pelastustoimi.fi/keski-suomi/
Annan mielelläni lisätietoja, kysy lisää:
-
Mikko Thusberg palopäällikkö
mikko.thusberg@pelastustoimi.fi
+358503125320
-
Mikael Monthan palopäällikkö
mikael.monthan@pelastustoimi.fi
+358400344571
Keski-Suomen hyvinvointialue
Vastaamme noin 273 000 keskisuomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Edistämme hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta Keski-Suomessa vaikuttavasti ja laajalla yhteistyöllä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue ja tukea keskisuomalaisten hyvää arkea.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.