Vakinainen amanuenssin tehtävän Oulun museo- ja tiedekeskuksessa.
Haettavana on AMANUENSSIN vakinainen tehtävä Oulun museo- ja tiedekeskuksessa.
Amanuenssi työskentelee Pohjois-Pohjanmaan museon (jatkossa Oulun museo) kokoelmatiimissä. Tällä hetkellä tiimissä on viisi museoalan ammattilaista.
Keskeisenä tehtäväalueena on hoitaa kokoelmien tallennusprosesseja yhdessä kahden amanuenssin kanssa. Työ sisältää digitaalista dokumentointia, luettelointia ja tutkimusta. Amanuenssi osallistuu esineiden ja arkistoaineistojen hankintaprosesseihin. Lisäksi amanuenssi on mukana kokoelmanäyttelyiden suunnittelutyöryhmissä ja kokoelmanäyttelyiden yleisötyötehtävissä. Tehtävässä painottuvat nykydokumentointi ja aineettoman kulttuuriperinnön tallentaminen yhdessä yhteisöjen kanssa työskennellen. Amanuenssi osallistuu valtakunnallisen tallennus- ja kokoelmatyön (TAKO) yhteistyöverkostoon. Kokoelmatiimi tarjoaa myös vastuumuseotehtävään liittyviä asiantuntijapalveluita.
Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä arvosana museologiasta ja vähintään yhdestä muusta museoaineesta. Lisäksi edellytämme riittävää työkokemusta museoalalta sekä sujuvaa suomen ja riittävää englannin kielitaitoa. Eduksi katsotaan erityisesti kokemus esineluetteloinnista ja nykydokumentoinnista. Arvostamme myös hyviä organisointi- ja yhteistyötaitoja sekä hyviä viestintävalmiuksia.
Oulun museo- ja tiedekeskus on Pohjois-Pohjanmaan vastuumuseo, joka tuottaa, tallentaa ja esittelee pohjoista tiedettä, taidetta ja historiaa. Työllämme haluamme vahvistaa paikallista identiteettiä opastamalla ja inspiroimalla ihmisiä nykyhetkessä ja vaalimalla tärkeää tuleville sukupolville. Oulun museo- ja tiedekeskuksen keräämät ja vaalimat pohjoiset tarinat kerrotaan eteenpäin yhdeksässä kaupunkilaisten ja matkailijoiden suosimassa käyntikohteessa.
Tule mukaan noin 70 vahvan ammattilaisen joukkoon kehittämään Oulun museo- ja tiedekeskuksen toimintaa. Tarjoamme ison kaupungin edut ja ainutlaatuisen mahdollisuuden olla mukana tekemässä Oulussa Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta 2026.
Oulun kaupunki käyttää vakinaisissa tehtävissä kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/14235/2025. Hakemukset on toimitettava 24.11.2025 klo 15.00 mennessä.

https://oulunmuseojatiedekeskus.fi/
Lisätietoja tehtävästä antaa intendentti Elina Vieru, sähköpostitse etunimi.sukunimi@ouka.fi tai p. 044 703 7454, soittoajat 10.11. ja 17.11. klo 9-11 ja 13-14.
Oulu. Vesistöjen hellässä halauksessa syntynyt, jalat tukevasti pohjoisessa mullassa seisova juureva, luonnon ehdoilla kehittyvä kaupunki. Pohjoisuutemme on rennonletkeää vieraanvaraisuutta, rohkeita tekoja ja sinnikkyyttä – menestyksen edellytyksiä. Supervoimamme ovat erilaiset ihmiset ja kaupunginosat sekä Oulun seudun rikas luonto. Meillä on tilaa, aikaa ja mahdollisuuksia kohtaamisille, jotka voivat myllertää koko elämäsi.
Oulun kaupunki on noin 7 000 henkilön työpaikka – asteen verran parempi, tietenkin.
Sijainti
90100 Oulu
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Koulutuskuntayhtymä OSAO
Oulun kaupunki
Oulun kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.
Haluamme kuulla kokemuksianne tämän päivän työnhausta Suomessa. Vastaa lyhyeen kyselyyn työnhausta ja osallistu GoGift SuperLahjakorttien arvontaan, lisätietoa löydät kyselylomakkeen alusta: https://link.webropolsurveys.com/S/FB5903B3C03DFE3C.