
Ammatillista etumatkaa - Rohkee, Retee ja Reilu Tredu. Tampereen seudun ammattiopisto Tredu on Suomen toiseksi suurin ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Tredu toimii kahdeksan kunnan alueella Pirkanmaalla, palveluita tarjotaan valtakunnallisesti. Tredussa opiskelee vuosittain noin 17 000 nuorta tai aikuista. Henkilöstöä on noin tuhat. Tredu palvelee yrityksiä henkilöstön osaamisen kehittämisessä. Tredu tarjoaa yrityksille mm. täydennyskoulutusta, osaavia työntekijöitä ja opiskelijoita oppisopimuksella ja koulutussopimuksella. Ammatilliseen koulutukseen hakeudutaan sekä jatkuvan haun, että yhteishaun kautta.
Haemme vakituiseen tehtävään ammatillista ohjaaja tekstiili- ja muotialalle 1.11.2023 alkaen. Pääasiallinen toimipiste työsuhteen alussa on Tredun Sammonkadun toimipiste, Tampere.
Ammatillisen ohjaajan tehtävänä on yhdessä opettajan ja muun henkilöstön kanssa ohjata ja tukea opiskelijan oppimista ja opiskelua osana ammatillista kasvua ja elämänhallintaa vaihtuvissa oppimisympäristöissä. Toimit ammatillisten opintojen ohjaajana opettajan tukena tunneilla ja alan harjoitustöiden ohjaajana treenistudiossa. Osallistut oppimisympäristöjen valmisteluun kuten harjoitustöiden leikkuuseen, oppimisympäristöjen kunnossapitoon ja asiakkaiden vastaanottamiseen alaan liittyvissä työtehtävissä.
Kelpoisuusvaatimuksena on vähintään tekstiili- ja muotialan perustutkinto ja vähintään kolmen vuoden työkokemus tehtävään soveltuvalta alalta.
Tehtävässä menestyminen vaatii vahvaa kokemusta teollisuusompelusta, leikkuusta ja kaavoittamisesta, kykyä toimia monialaisessa yhteistyössä, vastuullisuutta ja oma-aloitteisuutta.
Eduksi katsomme hyvät ICT taidot ja ammatillisen koulutuksen, opetuksen ja ohjauksen tuntemuksen.
Ennen viran vastaanottamista valitun tulee esittää rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentin mukainen rikosrekisteriote.
Pyydämme, että liität kopion kelpoisuuden osoittavasta tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen KuntaRekryyn. Alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa.
Lisätietoja tehtävästä antaa Koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki puh. 044 766 4413 ja tiimivastaava Päivi Kankaanpää puh. 040 779 9392.
Haku päättyy 26.9.2023.
Tehtäviä haetaan Kuntarekryssä Hae työpaikkaa -painikkeesta. Ohjeita hakemiseen löydät https://www.tampere.fi/tyo.
Sähköisten hakemusten tulee olla perillä klo 23.59 ja postitse saapuvien hakemusten klo 15.00 mennessä. Myöhässä saapuneita hakemuksia ei voida ottaa haussa huomioon.
Lisätietoa hakemisesta saat Monetra Pirkanmaan rekrytointipalveluista puh. 040 806 3184, rekrytointi.pirkanmaa@monetra.fi.
Näetkö itsesi jo osana meitä? Tervetuloa Tampereen tekijäksi!
Lisätietoja
Tutustu työnantajaan-
Lisätiedot
- https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/ammatillinen-ohjaaja-tekstiili-ja-muoti-tredu-tre-01-1004-23/
- Tampereen kaupunki, Tredu Ammatillinen koulutus
- KokoaikatyöTyöpaikkaVakinainen
- TRE-01-1004-23
- 1.11.2023
- Sopimusala: KVTES
- 12.9.2023 - 26.9.2023 23:59
- PirkanmaaTampereKunta
Yhteystietomme
Yhteystiedot
Lisätietoja tehtävästä antaa Koulutuspäällikkö Satu Kaakkomäki puh. 044 766 4413 ja tiimivastaava Päivi Kankaanpää puh. 040 779 9392.Lisätietoja
Työnantaja
Tampereen kaupunki, Tredu Ammatillinen koulutusTampere on Suomen vetovoimaisin kaupunki, joka on tunnettu rohkeista teoistaan ja yhdessä tekemisestä. Rakennamme Tampereen kaupunkia noin 8 500 huippuammattilaisen Tampereen tekijän voimin. Työmme on merkityksellistä ja yhteiskunnallisesti arvokasta, työtä kaupunkilaisten hyväksi. Meillä on hyvä ja eteenpäin katsova tekemisen meininki, Tampereen rento asenne. Tule osaksi tätä moniammatillista ja asiantuntevaa joukkoa!
Tampereen kaupunki on savuton työpaikka.
Osoite: Sammonkatu 45, 33540 Tampere

