Skip to main content
test
Apulaisosastonhoitaja /projektikoordinaattori - KUOPION YLIOPISTOLLINEN SAIRAALA

Hei sinä hoitotyön ammattilainen, jota kiinnostaa toimiminen ja kehittyminen lähiesimies- sekä projektitehtävissä! Nyt sinulla on mahdollisuus päästä kehittämään työyksikön hoitotyötä sekä omaa osaamistasi.

Kuopion yliopistollisessa sairaalassa, Mielenterveys ja hyvinvointi -palvelukeskuksessa on haettavana apulaisosastonhoitajan sijaisuus ajalle 1.8.2022- 31.12.2023. Työnkuva jakaantuu siten, että työajasta 40 % on apulaisosastonhoitajan työtä ja 60 % projektikoordinaattorin työtä.

Apulaisosastonhoitajana toimit osastonhoitajan työparina. Keskeistä työssäsi on hoitotyön toiminnan ja ammatillisen osaamisen kehittäminen näyttöön perustuen. Apulaisosastonhoitaja vastaa erikseen osastonhoitajan kanssa sovituista hallinnollisista tehtävistä. Apulaisosastonhoitajana kehität osaltasi hoitotyön laatua Magneettisairaalamalliin perustuvan hoitotyön tavoite- ja toimintaohjelman mukaisesti sekä tuet henkilöstöä lean-ajatteluun ja jatkuvaan kehittämiseen.

Projektikoordinaattori valmistelee psykiatriatalohanketta yhteistyössä moniammatillisessa työryhmässä. Tehtävään kuuluu muutosjohtaminen hankkeen yhteydessä. Projektikoordinaattori valmistelee yhteistyössä psykiatrian työntekijöiden kanssa prosesseja (muutosprosessit, muutosjohtaminen) sekä edistää muutosvalmiutta ohjaamalla työryhmiä kohti psykiatriataloa. Projektikoordinaattorin oleellinen tehtävä on tiedottaa ja ylläpitää henkilöstön tietoisuutta psykiatriatalohankkeessa ja sen mukana tulevista muutoksista.

Tehtävässä korostuu muutosjohtaminen, tiedottaminen, uuden valmistelu itsenäisesti, tiimityö sekä yhteistyötaidot. Projektikoordinaattorilta vaaditaan paineensietokykyä sekä itsenäistä työotetta.

Tarjoamme sinulle merkityksellisen työn mielenkiintoisessa ja erittäin modernissa erikoissairaanhoidon ympäristössä. Perehdytämme sinut tehtäviisi ja meillä pääset hyödyntämään ammattitaitoasi monipuolisesti. Palkkaus toteutuu SOTE-sopimuksen mukaisesti ja perehtymisajan jälkeen tehtäväkohtainen palkka on 2985,09 €/kk.

Olisitko sinä etsimämme henkilö?

Kelpoisuusvaatimuksena tehtävään on soveltuva ylempi tai alempi korkeakoulututkinto (maisterin tai kandidaatin tutkinto) tai sosiaali- ja terveysalan johtamisen ylempi ammattikorkeakoulututkinto (YAMK) ja laillistettu terveydenhuollon ammattitutkinto (sairaanhoitaja tai vastaava) sekä kokemus lähijohtamisesta. Sijaisuuteen voidaan myös valita sairaanhoitaja, jota kiinnostaa työskennellä lähiesimiehenä. Meneillään olevat lisäopinnot katsomme hakijalle eduksi samoin kuin kokemuksen henkilöstöhallinnollisista tehtävistä. Noudatamme KYSissä ja Kysterissä tartuntatautilain 48 § ja 48 a §:n säännöksiä ja suositamme kaikille asiakas-/potilastehtävissä työskenteleville työntekijöillemme niiden mukaista rokotussuojaa.

Tehtävää täytettäessä käytetään koeaikaa. Tehtävä voidaan täyttää jo hakuaikana sopivan hakijan löytyessä.

Potilaiden turvallisen ja korkeatasoisen hoidon eteen työskentelee Kuopion yliopistollisessa sairaalassa noin 2800 hoitotyön ammattilaista. KYSiä on luonnehdittu sopivan kokoiseksi sairaalaksi. Kohtaamme potilaan inhimillisesti ja samalla potilas saa kansainvälisesti korkeatasoista hoitoa. Toimintaamme ohjaa asiakaslupaus - Inhimillisesti parasta hoitoa.

Lisätietoja

https://www.psshp.fi/hoitopalvelut/psykiatria

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Hakeminen tehtävään tapahtuu ensisijaisesti ilmoituksessa olevan linkin kautta. Lisätietoja antaa osastonhoitaja Sami Tuominiemi, puh. 044 717 8407 tai ylihoitaja Saija Turpeinen, puh. 044 717 5250 sähköpostit muotoa etunimi.sukunimi@kuh.fi.

Lisätietoja

Kuopion yliopistollinen sairaala

Pohjois-Savon kuntien sosiaali- ja terveystoimen, pelastustoimen ja sairaanhoitopiirin palvelut siirtyvät hyvinvointialueen vastuulle 1.1.2023 alkaen. Pohjois-Savossa on sen jälkeen yksi järjestäjä, joka on vastuussa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palveluista. Pohjois-Savossa Kuopion yliopistollinen sairaala KYS vastaa erikoissairaanhoidosta. Vuoden 2023 alussa hyvinvointialueille siirtyvät sosiaali- ja terveystoimen sekä pelastustoimen henkilöstö alueen kunnista ja kuntayhtymistä ns. vanhoina työntekijöinä henkilöstösiirtosopimuksella. Henkilöstöä hyvinvointialueella tulee olemaan noin 12.500 henkilöä. Myös tämä kyseinen avoinna oleva tehtävä siirtyy liikkeen luovutuksen periaattein 1.1.2023 lukien Pohjois-Savon hyvinvointialueelle.


Osoite: Puijonlaaksontie 2, 70210 Kuopio

Sinulle suositellut työpaikat