Apulaisrakennustarkastaja - Seinäjoen kaupunki

Apulaisrakennustarkastaja - Seinäjoen kaupunki

Seinäjoen kaupungin Rakennusvalvonta julistaa haettavaksi apulaisrakennustarkastajan viran, joka täytetään 1.9.2019 alkaen tai sopimuksen mukaan.

Apulaisrakennustarkastajan keskeisimpiin tehtäviin kuuluu rakennusvalvonnan viranomaistehtävät, rakennuslupahakemusten käsittely, katselmukset, rakentamisen ohjaus, neuvonta ja valvonta Seinäjoen kaupungissa Kaupunkiympäristön toimialan toimintasäännön tehtäväjaon mukaisesti. Apulaisrakennustarkastaja toimii tarvittaessa rakennustarkastajan (tulosaluejohtajan) sijaisena. Vastaa osaltaan Rakennusvalvonnan tulosalueen talousarvion mukaisten tavoitteiden toteutumisesta.
Seinäjoen rakennusvalvonta on siirtynyt sähköiseen asiointiin keväällä 2019.
Apulaisrakennustarkastajan viran kelpoisuusehtona on Maankäyttö- ja rakennusasetuksen 4 §:n mukaisen pätevyyden täyttävä rakennusalan korkeakoulututkinto sekä riittävä kokemus rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Edellytämme lisäksi asiakaspalveluhenkisyyttä, oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa sekä tietotekniikan hallintaa. Tehtävän hoito edellyttää ajokorttia ja oman auton käyttöä.

Hakijalle katsotaan eduksi Maankäyttö- ja rakennuslain, - asetuksen sekä rakentamiseen liittyvien määräysten ja asetusten tunteminen, kokemus rakennussuunnittelutehtävistä sekä energiamääräysten tuntemus ja kokemus rakennusvalvonnan sähköisistä asiointijärjestelmistä ja arkistoinnista.
Virkasuhteen ehdot määräytyvät teknisten sopimuksen mukaan. Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.

Hakemukset ansioluetteloineen ja opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa ma 27.5.2019 klo 16.00 mennessä sähköisesti www.kuntarekry.fi (työavain 231735) kautta.

Lisätietoja

www.seinajoki.fi)

Rakennustarkastaja Arto Kruuti, p. 06 4167 354, 0500 262928, arto.kruuti@seinajoki.fi
Kaupunkiympäristöjohtaja Juha Takamaa, 040-8261007, juha.takamaa@seinajoki.fi

Seinäjoen kaupunki, Kaupunkiympäristö
Osoite: Seinäjoki

Tule meille töihin!
Seinäjoen kaupunki alueen suurimpana työnantajana työllistää yli 4000 henkilöä. Valtteinamme ovat hyvät koulutusmahdollisuudet ja kannustus oman työn kehittämiseen.
Seinäjoki on yksi Suomen menestyneimmistä kaupungeista. Meillä on vahva asenne, rohkeutta ja tekemisen meininki. Meitä on jo yli 63 000 ja kaupunkiseudulla asukkaita on 150 000. Viihtyisä kaupunkiympäristö, lyhyet välimatkat ja monipuoliset asumismahdollisuudet leimaavat kaupungin arkea.
Suomen kuudenneksi suurimman markkina-alueen keskuksena kaupunki tarjoaa myös erittäin kilpailukykyiset kaupan palvelut. Seinäjoella on laadukasta koulutusta aina yliopistotasolle asti. Kaupunki on tunnettu suurista tapahtumistaan. Vapaa-aikaa voit viettää vaikkapa Rytmikorjaamon keikoilla, ja kaupunginkirjasto Apila valloittaa jokaisen kävijän.
Meillä on tilaa isoille ideoille ja tulevaisuuden tekijöille.

Tutustu työnantajaan