Apulaisylilääkäri, Toimintakykyä tukevat palvelut, Lieto

Hakuaika päättyy  20.5.2025 14:00

Hae työpaikkaa

Haemme Varhan Keskiseen Muistikeskukseen apulaisylilääkäriä, geriatrian erikoislääkäriä.

Työnkuvaan kuuluu erityisesti muistidiagnostiikka ja muistisairauden pahenemisvaiheiden hoito yhteistyössä muistikoordinaattoreiden kanssa. Muistikeskuksilla työnteko sujuu sovitun prosessin mukaisesti ja kehittämistä tehdään yhdessä kollegiaalisen työyhteisön kanssa. Työnkuvassa on koordinaatio-vastuulääkärin tehtäviä ja palkkaus on tämän työtehtävän mukainen.

Työnkuvassa korostuvat itsenäisesti kotona asuvat potilaat, jotka eivät vielä ole kotihoidon tai palveluasumisen piirissä. Muistityön lisäksi Toimintakykyä tukevien palveluiden lääkärit usein osallistuvat myös avomuotoiseen kotikuntoutukseen. Kotikuntoutuksen jaksoilla tehdään kokonaisvaltaista geriatrista arviointia ja interventiota esim. lonkkamurtuman tai AVH:n jälkeen kotiutuneille potilaille. Työ on monipuolista avogeriatriaa parhaimmillaan. Tarjoamme kollegiaalisen ja koulutusmyönteisen työyhteisön ja erittäin mielenkiintoisen työnkuvan.

Työssä viihtymistä edesauttaa erityisesti ammatillinen ja kollegiaalinen työyhteisö, sekä selkeä työnjako. Muistikeskukset ovat moniammatillisia erikoissairaanhoitoa ja perusterveydenhuoltoa yhdistäviä osaamiskeskuksia. Meillä työskentelevät geriatrit, neurologit, erikoistuvat lääkärit ja muistiasiantuntijat sekä fysioterapeutit yhdessä osaamistamme hyödyntäen.

Työnhallinta on meille tärkeää. Erikoistuvien lääkäreiden ohjaamiseen on varattavissa siihen tarvittava aika myös työjärjestyksestä. Loma-aikojen sijaisjärjestelyt onnistuvat muistikeskusten kesken. Ammatillisesta osaamisesta ja koulutuksiin pääsemisestä pidetään huolta. Vaikeiden potilastapausten osalta ei tarvitse jäädä yksin, vaan osaamista jaetaan kollegoiden kesken.

Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä ja erikoislääkärin pätevyys geriatrian erikoisalalla sekä hyvä suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito ja tyydyttävä suullinen ja kirjallinen ruotsin kielen taito.

Noudatamme tartuntatautilain 48§ mukaisia vaatimuksia työntekijöiden rokotussuojasta, joka koskee sosiaalihuollon ja terveydenhuollon toimintayksiköiden asiakas- ja potilastiloissa työskenteleviä.

Tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote.

Eduksi luemme hyvät työyhteistyötaidot ja koulutusmyönteisyyden, sekä aiemman työkokemuksen muistidiagnostiikan ja kotikuntoutuksen parissa.

Tarjoamme mahdollisuuden joustaviin työjärjestelyihin, kuten osa-aikatyöhön tai osittaiseen etätyöhön, elämäntilanteen tai esimerkiksi tutkimustyön tarpeiden mukaan. Panostamme henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja koulutukseen Lääkäriliiton suositusten mukaisesti. Työskentely perustuu moniammatilliseen yhteistyöhön, jossa jaettu osaaminen sekä selkeä työnjako tukevat keskittymistä oman työn ydintehtäviin.

Keskinen Muistikeskus sijaitsee Liedon sotekeskuksessa ja toimii tiiviissä yhteistyössä kaikkien Varhan Muistikeskusten kanssa mm. yhteisin lääkäripalaverein ja yhteisen prosessin mukaisesti. Viran alkaessa sijoitus on Liedossa, mutta sijoituksen muuttumisesta voidaan neuvotellen sopia palveluverkon muutosten myötä.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueelle virkaan/työsuhteeseen valitulta pyydetään satunnaisesti huumausainetodistus.

Haluamme edistää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostamme monimuotoisuutta työyhteisössämme. Toivomme hakijoiksi eri-ikäisiä, eri sukupuolia olevia sekä kieli-, kulttuuri- tai muihin vähemmistöihin kuuluvia henkilöitä.

Olemme savuton työpaikka.


Lisätietoja

http://varha.fi

Yhteystiedot

Ylilääkäri Marie Nylund, marie.nylund(at)varha.fi.

Hakemuksen jättäminen: Hakemus tulee jättää sähköisen hakulomakkeen kautta. Jos et pysty tekemään sähköistä hakemusta, voi paperihakemuksen toimittaa postitse osoitteella Varha, Kirjaamo, PL 52, 20521 Turku.

TyyppiKokoaikatyöTyöpaikkaVakinainenVirkasuhdeOrganisaatioVarsinais-Suomen hyvinvointialue, SOTE-palvelut, Sote-keskuspalvelut, TOPA Toimintakykyä tukevat palvelut, TOPA Yhteiset, Geriatrian erikoislääkäritTyöpaikan osoiteHyvättyläntie 7, 21420 LietoTyöavainVARHA25-03-379-25Työpaikkojen lukumäärä1Työn alkamispäivä/ajankohta:Sopimuksen mukaanPalkkaUraporras 3A, ei suoriteperusteinenHakuaika6.5.2025 10:47 - 20.5.2025 14:00PerustiedotTerveydenhuoltoalaLääkäritVarsinais-SuomiLietoHyvinvointialue Hae työpaikkaa Kaikki organisaation avoimet työpaikat Työnantaja Olemme noin 23 000 asiantuntijan työpaikka – yksi maamme suurimmista työnantajista. Me huolehdimme siitä, että kaikki alueemme puoli miljoonaa ihmistä saavat tarvitsemansa sosiaali- ja terveyspalvelut sekä turvaamme pelastustoimen. Teemme töitä kaikkia koskettavien tärkeiden asioiden parissa! Me olemme #hyvintekijät! Tutustu työnantajaan
Palvelun tarjoaaKuntarekryTöitä jopa loppuiäksiEväste-asetukset