Asiakasohjaaja (keskitetty asiakas- ja palveluohjaus, Kinnula)

Hakuaika päättyy  4.10.2024 15:45

Haemme kotiin vietävien palveluiden keskitettyyn asiakas- ja palveluohjaukseen vakituiseen virkasuhteeseen

ASIAKASOHJAAJAA

Tehtävä sijoittuu pohjoisen alueen kotiin vietäviin palveluihin (Kinnula)

Kotiin vietävien palveluiden asiakasohjaajan työtehtäviin kuuluvat hyvinvointialueen asukkaiden ohjaus ja neuvonta sekä palvelutarpeen arviointi. Palvelutarpeen selvittämisessä keskeistä on asiakkaan kuntoutumispotentiaalin tunnistaminen, toimintakyvyn, avuntarpeiden ja tavoitteiden kuvaus RAI toimintakyvyn arvioinnin mittareita käyttäen. Palvelutarpeen ja toimintakykyarvion sekä hyvinvointialueen myöntämisperusteiden mukaan tehdään viranomaispäätöksiä kotiin vietävien palveluiden myöntämisestä. Asiakasohjaajat tekevät tiivistä yhteistyötä eri toimijoiden kanssa (mm. kotihoito, asumispalvelu, laaja-alainen sote-keskus).

Keskeistä tehtävässä on palveluiden yhteensovittaminen, asiakkaiden yhdenvertainen palveluiden suunnittelu, järjestäminen ja toteutuksen seuranta sekä muutoksiin reagoiminen. Tehtävässä vaaditaan hyvää palvelujärjestelmätuntemusta ja muuttuvan tiedon hallintaa (julkiset palvelut, yksityiset palvelut, 3.sektorin palvelut ja etuudet). Tehtävään kuuluu päätöksentekoa hyvinvointialueella sovittujen säännösten mukaisesti.

Työhyvinvointiasi tukemaan tarjoamme liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalvelut kattavan hyvinvointiedun sekä monipuolisesti erilaisia yritysalennuksia, joita voit hyödyntää henkilöstökortilla.

-----------------

Kelpoisuusehtona soveltuva sosiaali- ja / tai terveysalan korkeakoulututkinto tai vastaava aikaisempi tutkinto ja kokemusta asiakastyöstä, palvelutarpeen arvioinnista. Edellytämme Valviran hyväksyttyä päätöstä ammattioikeuden harjoittamisesta.

Työ edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, paineensieto- ja ongelmanratkaisukykyä sekä itseohjautuvuutta. Kyky itsenäiseen päätöksen tekoon ja työnorganisointitaidot nähdään tehtävässä vahvuutena. Auton käyttömahdollisuus on välttämätön viran hoitamisessa.

Virkaan valittavan on esitettävä terveydentilaa koskeva selvitys. Edellytämme tehtävässä tartuntatautilain 48 §:n mukaista soveltuvuutta, joka tulee osoittaa hyväksytysti. Virassa noudatetaan koeaikaa.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät sosiaali- ja terveydenhuollon työ- ja virkaehtosopimuksen mukaisesti (SOTE-sopimus). Asiakasohjaajilla yleistyöaika 38,25 h/vko. Meillä on myös osittainen etätyömahdollisuus.

Täytä Kuntarekryn hakemuspohjaan ne tiedot työkokemuksestasi ja koulutuksestasi, jotka katsot tähän tehtävään olennaiseksi.

Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi!


Lisätietoja

http://www.hyvaks.fi

Yhteystiedot

Annan mielelläni lisätietoja, kysy lisää:

-

Jaana Liimatainen

Palveluvastaava, pohjoinen alue

p. 040 4837728

jaana.liimatainen@hyvaks.fi

Hae työpaikkaa

Kaikki organisaation avoimet työpaikat

Työnantaja Olemme Keski-Suomen suurin työnantaja ja vastaamme keskisuomalaisten sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen palveluista. Meidän jokaisella, noin 12 500 ammattilaisella, on yhtä tärkeä ja merkityksellinen tehtävä ja rooli hyvinvointialueemme toiminnassa. Rohkaisemme toisiamme avoimeen, lämminhenkiseen ja turvallisen työyhteisön luomiseen ja arvostamme toistemme osaamista. Tarjoamme mahdollisuuksia ammatilliseen kehittymiseen ja monipuolisiin urapolkuihin. Avoimuus, palveleva johtaminen ja työelämän joustojen tarjoaminen elämäntilanteesi mukaan ovat hyvinvointialueemme työyhteisöjen vetovoimatekijöitä. Haluamme olla ihmislähtöisin hyvinvointialue. Lämpimästi tervetuloa työkaveriksi! Tutustu työnantajaan