Skip to main content
test
Asumisen ohjaaja - Peruspalvelukuntayhtymä Kallio

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion vammaispalveluissa on haettavana 31.5.2022 mennessä

TUETUN ASUMISEN OHJAAJAN TOIMI

Peruspalvelukuntayhtymä Kallion alueella kehitetään kehitysvammaisten asiakkaiden tuettua asumista, haemme tähän työhön innostunutta ja kehittämishaluista ohjaajaa. Työskentelyalueena koko Kallion alue.

Tuetun asumisen ohjaaja työskentelee itsenäisesti asuvien kehitysvammaisten tukena heidän omassa kodissaan. Ohjaajan tehtävänä on tukea ja auttaa asiakasta selviämään arjesta, ottamaan vastuuta omasta elämästä ja edistää asiakkaan elämän laatua sekä lisätä osallisuutta yhteiskuntaan. Palvelu ja tuki suunnitellaan yksilöllisesti asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Ohjaaja auttaa ja ohjaa asiakasta päivittäisissä toiminnoissa kuten ruuanlaitossa, kaupassa käynnissä, siivouksessa sekä asioinneissa eri toimipaikoissa.
Yhteisissä tiloissa Ylivieskassa ja Nivalassa voidaan harjoitella useamman asiakkaan kanssa asumiseen liittyviä taitoja sekä järjestää yhteistä toimintaa.

Itsenäisesti asuvia asiakkaita on kaikkien PPKY Kallion kuntien alueella ja ohjaajilta edellytetään mahdollisuutta liikkua eri kuntien välillä. Oman auton käyttö on välttämätöntä. Työ on kaksivuorotyötä.

Toimeen hakijoilta edellytämme hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja, yhteistyökykyä sekä aktiivista ja innostunutta otetta työhön. Arvostamme hakijoiden kokemusta kehitysvammahuollon ohjaustyöstä sekä mielenterveys- ja päihdetyön osaamista. Odotamme valittavalta kiinnostusta ja sitoutumista tehtävänsä ja itsensä kehittämiseen kehitysvammahuollon palveluissa.

Pätevyysvaatimuksena ohjaajan tehtäviin on sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015) 3§ 2 kohdan mukainen nimikesuojattu ammattihenkilö. Palkkaus määräytyy SOTE- sopimuksen mukaan. Toimessa on 6 kk:n koeaika. Valitun tulee ennen toimen vastaanottamista esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan. Suositamme työntekijöillemme tartuntatautilain 48 § mukaista rokotussuojaa.

Toimi täytetään sopimuksen mukaan.

Hakemukset lähetetään www.kuntarekry.fi kautta 31.5.2022 klo 15.00 mennessä. Valitsemme haastateltavat hakemuksen perusteella ja lähetämme heille kutsun haastatteluun sähköpostilla.
Lisätietoja antaa:
- palveluesimies Jaana Autio p. 044-4195735 tai sähköpostilla jaana.autio@kalliopp.fi

Lisätietoja

http://www.kalliopp.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Jaana Autio p. 044 419 5735, jaana.autio@kalliopp.fi

Lisätietoja

Asumispalvelut (vammaispalvelut)

Järjestämme Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa Alavieskan ja Sievin kuntien sekä Nivalan ja Ylivieskan kaupunkien sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut alueen noin 33 500 asukkaalle. Meillä työskentelee noin 1000 sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaista.

Arvostamme henkilöstömme osaamista ja tuemme jatkuvaa ammattitaidon kehittämistä. Olemme parantaneet toimintaamme vahvasti koko olemassaolomme ajan. Meillä on uudistettu työtapoja ja prosesseja kaikissa Kallion palveluissa.

Tarjoamme kilpailukykyisen palkan, laajat työterveyshuollon palvelut ja muuta työhyvinvointia tukevia palveluja. Tervetuloa osaavaan ja innostuneeseen joukkoomme!


Osoite: Vierimaantie 5, 84100 Ylivieska

Sinulle suositellut työpaikat