test
Ateriapalveluvastaava - Hyvinkään kaupunki

Tule mukaan rakentamaan kaupunkia noin 47 000 hyvinkääläiselle Uudenmaan viidenneksi suurimmassa kaupungissa. Teemme yhdessä töitä 1700 ammattilaisen voimin asukkaita, yrityksiä, yhdistyksiä ja kaikkia meillä vierailevia varten. Toimintakulttuuriimme kuuluu innostuneisuus, sitoutuneisuus ja tehokas työtyyli.

Hyvinkään ateria -ja puhtauspalvelut huolehtivat päivittäin mm. päiväkotien ja koulujen puhtaanapidosta ja tuottavat ateriapalveluita n. 7500 lapselle kouluissa ja päiväkodeissa. Ruoat toimitetaan keskuskeittiönä toimivalta Hyvinkään Ravitsemispalveluilta kylmätoimituksina keittiöihin.

Nyt haemme näiden toimintojen sujumiseksi ateria- ja puhtauspalveluihin vuorotteluvapaan sijaisuuteen ajalle 1.2.2022-31.7.2022

ATERIAPALVELUVASTAAVAA

Työtehtäviisi kuuluvat ateriapalveluiden työtehtävät. Huolehdit asiakkaiden ateriatilauksista, ruokien kuumennuksesta ja esille laitosta sekä astiahuollosta.

Tehtävän hoitaminen edellyttää catering-alan perustutkintoa tai vastaavaa sekä vähintään vuoden työkokemusta ateriapalveluista. Lisäksi hakijalla on oltava hygieniapassi ja sujuva suomen kielen taito.

Arvostamme hyviä asiakaspalvelutaitoja, tiimityössä tarvittavia hyviä yhteistyötaitoja, itsenäistä työskentelyotetta, oman työn suunnittelutaitoja sekä joustavuutta.

Palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaisesti ja lisäksi on mahdollisuus ruokailla verotusarvolla. Päivittäinen työaika sijoittuu klo: 7.00-16.00 välille. Tehtävää täytettäessä noudatetaan enintään kolmen (3) kuukauden koeaikaa.

Tarjoamme sinulle tehtäväkentän kehitys- ja uudistusmyönteisessä kaupunkiorganisaatiossa. Työsi tukena on laaja joukko motivoituneita ammattilaisia.

Jätä hakemuksesi ja ansioluettelosi sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi (työavain 396029)
26.12.2021 klo 23:59 mennessä. Hakijan tulee esittää työ- ja opiskelutodistukset haastattelussa.

Lisätietoja tehtävästä antaa ateriapalvelupäällikkö Anne Ilola p. 040 538 8691.

Tule töihin Hyvinkäälle!

Tutustu kaupunkiin visithyvinkaa.fi.

Lisätietoja

http://www.hyvinkaa.fi

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Ateriapalvelupäällikkö Anne Ilola p. 040 538 8691.

Lisätietoja

Hyvinkään kaupunki, Ateria- ja puhtauspalvelut

Tule mukaan rakentamaan kaupunkia noin 47 000 hyvinkääläiselle Uudenmaan viidenneksi suurimmassa kaupungissa. Teemme yhdessä töitä 1700 ammattilaisen voimin asukkaita, yrityksiä, yhdistyksiä ja kaikkia meillä vierailevia varten. Toimintakulttuuriimme kuuluu innostuneisuus, sitoutuneisuus ja tehokas työtyyli.


Osoite: Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää

Sinulle suositellut työpaikat