Skip to main content
test
Controller - Raahen kaupunki

Raahe on pieni ja kodikas kaupunki meren ja luonnon syleilyssä Perämeren kupeessa Pohjois-Pohjanmaalla. Asukkailleen Raahe tarjoaa sujuvaa arkea ja laadukkaita palveluja lähellä luontoa ja monipuolisia harrastusmahdollisuuksia. Meillä kaikki on lähellä eikä välimatkoihin kulu turhaa aikaa.

Haemme keskushallinnon talous- ja rahoitusyksikköön controlleria vakituiseen työsuhteeseen. Controller toimii talousjohtajan ohjauksessa ja alaisuudessa kaupungin eri toimialueille suunnattuna tukipalveluna.

Controllerin keskeisenä tehtävänä on tukea toimialoja talousinformaation (mm. raportointi, seuranta, ennusteet, kustannuslaskenta) tuottamisessa ja analysoinnissa taloustiedolla johtamisen tueksi. Hän toimii keskeisessä roolissa prosessien kehittämisessä, osallistuu budjetointiin ja koordinoi kaupungin myöntämiä avustuksia sekä toimii tarkastuslautakunnan teknisenä sihteerinä. Controllerin tehtävä on uusi, joten tehtäväkuvaa voidaan tarkistaa myöhemmin.

Tehtävään edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa (esim. amk-tradenomi, kauppatieteiden tai tuotantotalouden kandidaatti tai maisteri). Arvostamme kunnallisen alan taloushallinnon, taloussuunnittelun ja -seurannan sekä projektirahoituksen kokemusta.

Odotamme, että sinulla on:
- innostunut asenne työhön
- kehittämismyönteinen ja ratkaisukeskeinen työote
- hyvät tietotekniset taidot (mm. MS-Office, Dynasty, Intime, Clausion FPM-taloussuunnittelu)
- oma-aloitteisuutta ja kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että tiimissä
- nopea omaksumis- ja reagointikyky
- hyvät yhteistyö-, neuvottelu- ja viestintätaidot
- kykyä hallita kokonaisuuksia

Työnantajana tarjoamme sinulle mielenkiintoisen, monipuolisen ja haastavan tehtävän kehittämismyönteisessä työyhteisössä, jossa on mahdollisuus kasvattaa omaa osaamista ja ammattitaitoa ja päästä vaikuttamaan asioihin konkreettisesti osana tiivistä työyhteisöä. Raahen kaupunki työantajana tarjoaa henkilöstölle mahdollisuuden osittaisen etätyön tekemiseen. Henkilöstön käytössä tällä hetkellä ovat myös kulttuuri- ja liikuntaedut, laajat työterveyden palvelut sekä lomaosakkeet Vuokatissa ja Rokualla sekä viikkoliikunta (1 tunti viikossa mahdollista liikkua työajalla). Toimipisteesi sijaitsee miellyttävässä ympäristössä meren äärellä historiallisessa rakennuksessa Raatihuoneella.

Työ alkaa elokuussa 2023 tai sopimuksen mukaan.

Työsuhteen ehdot määräytyvät KVTES:in ja Raahen kaupungin palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtäväkohtainen palkka 3.300 €/kk, minkä lisäksi mahdolliset työkokemuslisät. Viikoittainen työaika on 36,25 tuntia.

Toimeen valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan asetetun määräajan puitteissa. Toimessa noudatetaan 6 kk koeaikaa.

Hakemuksen controllerin tehtävään voit jättää sähköisesti Kuntarekry.fi-palveluun (työavain 530751) keskiviikkoon 31.5.2023 klo 23.59 mennessä. Hakemukseen tulee liittää erillinen ansioluettelo. Kelpoisuutta osoittavat tutkintotodistukset sekä työtodistukset pyydetään esittämään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja

https://www.raahe.fi/

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Talousjohtaja Päivi Määttä, puh. 044 439 3230, s-posti: paivi.maatta@raahe.fi
Parhaiten tavoitettavissa: 22.5.-24.5. ja 29.5.-31.5.

Lisätietoja

Talous ja rahoitus

Raahe on noin 24 000 asukkaan hyvien harrastusmahdollisuuksien ja edullisen asumisen teollisuus- ja satamakaupunki Perämeren rannikolla.

Raahen kaupunki on tuoksuton ja savuton työpaikka.


Osoite: Rantakatu 50, 92100 Raahe

Sinulle suositellut työpaikat