Controller - Jyväskylän kaupunki

Controller - Jyväskylän kaupunki

Jyväskylän kaupunki uudistaa sisäisen laskennan, raportoinnin ja tietojohtamisen ratkaisuja ja haemme taloussuunnittelun ja tietojohtamisen tiimiimme

CONTROLLERIA

toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Controllerina olet kaupungin eri toimialojen ja liikelaitosten raportoinnin ja sisäisen laskennan vahva osaaja. Tehtävääsi kuuluvat kehitysvaiheessa olevan uuden tietovarastoraportoinnin toteuttaminen ja kehittäminen sekä kaupungin nykyisen raportoinnin ylläpito. Tehtävässäsi tulet osallistumaan myös tietotuotannon ja taloussuunnittelun kehittämisprojekteihin yhdessä kaupungin omien ammattilaisten ja ulkopuolisten sidosryhmien kanssa. Controller on laskenta-asiantuntijan sijainen/varahenkilö.

Controllerina Sinulla on tehtävään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai olet valmistumassa vastaavaan tutkintoon. Edellytämme Sinulta vahvaa taulukkolaskentaohjelmien osaamista. Odotamme Sinulta osaamista raportointijärjestelmien ylläpidosta ja kehityksestä sekä erityisesti talous- ja tuotantoraportointien toteutuksesta. Lisäksi katsomme eduksi osaamisen SAP-järjestelmästä sekä uusimmista analytiikkatyökaluista.

Edellytämme hyviä yhteistyötaitoja eri sidosryhmien kanssa, oma-aloitteisuutta sekä tarkkaa ja analyyttista työotetta. Hyvät projekti- ja vuorovaikutustaidot, sujuva suomen kieli sekä hyvä englannin kielen taito ovat edellytys tehtävässä menestymiseen.

Tarjoamme Sinulle mielenkiintoisen ja haasteita tarjoavan tehtävän tietojohtamisen ja sisäisen laskennan kehittämisen parissa. Työympäristö on nykyaikainen aivan kaupungin ytimessä ja tukenasi on osaava ja ammattitaitoinen tiimi. Käytössäsi on myös kaupungin henkilöstöedut ja monipuoliset osaamisen kehittämisen mahdollisuudet.

Palvelussuhteen ehdot määräytyvät Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

Tehtävä alkaa 1.11.2019 tai sopimuksen mukaan ja siinä noudatetaan koeaikaa.

Tämä rekrytointi toteutetaan anonyymina rekrytointina. Haastateltavat henkilöt valitaan anonyymien hakemusten perusteella eli poistamme hakemuksista hakijan nimen, sukupuolen, iän, kotipaikkakunnan sekä äidinkielen. Täytäthän siis huolellisesti hakemuksesi tutkinto- työkokemus- ja kielitaitotiedot. Avointen vastausten kohdalla toivomme, että teksti noudattaisi myös anonymiteetin periaatteita. Haastatteluvalinnan jälkeen rekrytointi etenee normaalisti. Kokeilemme anonyymia rekrytointia eri tehtävissä syksyn 2019 aikana.

Jyväskylän kaupunki on savuton työpaikka.

Lisätietoja

http://www.jyvaskyla.fi

Lisätietoja tehtävistä voit kysyä sähköpostitse rekrytoinnista: mari.nurmiranta@jyvaskyla.fi tai ruusa.manninen@jyvaskyla.fi

Konsernihallinto
Osoite: 40100 Jyväskylä

Lähes 142 000 asukkaan vireä ja nuorekas Jyväskylä on muuttajien suosikki. Viihtyisä asuinympäristö, luonto, tiivis kaupunkikeskusta, erinomaiset opiskelumahdollisuudet ja monimuotoinen kulttuuri- ja vapaa-ajantarjonta luovat hyvän elämän puitteet. Vietä elämäsi parasta aikaa Jyväskylässä, keskellä Suomea!

Tutustu työnantajaan