Etsimme sijaista hoitamaan määräajaksi Nivalan kaupungin taloushallinnon controllerin tehtävää. Sijaisuus alkaa 1.7.2025 tai sopimuksen mukaan, ja päättyy 26.6.2026.
Controllerin tehtäviin kuuluu sisäinen ja ulkoinen talousraportointi ja näiden kehittäminen, rahastokirjaukset, täsmäytykset, taloustilastointi ja kuukausitoteuman raportointi kaupunginhallitukselle. Toimit kirjanpidon ja raportoinnin asiantuntijana ja tuet toimialoja talousraportoinnissa. Tehtävä sijoittuu kaupungin keskushallinnon taloustoimistoon, jossa työskentelevät myös talousjohtaja, kaksi taloushallinnon asiantuntijaa sekä hankekoordinaattori. Kaupungin kirjanpito, palkanlaskenta ja reskontrat on ulkoistettu Kuntien Hetapalvelut Oy:lle.
Edellytämme
- Tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa.
- Kirjanpito- ja tilinpäätösosaamista.
- Sujuvaa Excel-osaamista
- Analyyttisyyttä, kykyä itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn sekä hyviä vuorovaikutustaitoja.
Arvostamme
- Kokemusta kuntakirjanpidosta ja taloustilastoinnista.
- Kokemusta sisäisestä laskennasta.
- Kokemusta taloushallinnon järjestelmistä ja raportoinnin kehittämisestä.
Tarjoamme
- Monipuolisen työn, jolla on merkitystä.
- Perehdytyksen tehtävään.
- Johtoryhmän ja lähiesihenkilön tuen tehtävän hoitamiseen.
- Tilaisuuden kehittää omaa asiantuntijuutta kuntatalouden parissa.
- Kaupungin työsuhde-edut, mm. e-passi.

Talousjohtaja Ulla Alin ke 30.4. klo 14-15 ja 9.5. klo 8-9 p. 040 344 7206 tai sähköpostitse ulla.alin@nivala.fi.
Nivalan kaupungilla työskentelee n. 430 oman alansa ammattilaista viidellä eri toimialalla.
Sijainti
Kalliontie 15
85500 Nivala
Nivalan kaupunki
Nivalan kaupunki
Nivalan kaupunki
Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.