Loviisan kaupunki hakee ELINVOIMANKEHITTÄJÄÄ vakituiseen virkaan sopimuksen mukaan.
Elinvoimankehittäjänä osallistut elinvoimaisuusohjelman laatimiseen sekä sen toteuttamiseen ja seurantaan. Osallistut elinkeinomarkkinoinnin toteuttamiseen sekä tontti-, toimitila- ja sijoittumistoimien valmisteluun. Tähän kuuluvat mm. materiaalien ja esitysten laadinta, tilaisuuksien järjestäminen, yhteistyö yrittäjien ja kehittämisyhtiön kanssa sekä Loviisan kaupungin edustaminen paikallisissa ja alueellisissa työryhmissä. Keskeisiä työtehtäviäsi ovat uusien yritysten auttaminen kaupunkiin sijoittumisessa, nykyisten yritysten toimintamahdollisuuksien edistäminen, Loviisan elinvoimaisuuden kehittyminen sekä talouskasvuun liittyvän strategian toteuttaminen.
Pätevyysvaatimus: Elinvoimankehittäjältä edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä perehtyneisyyttä elinkeinoelämään, yritystoimintaan ja maankäyttöön. Hakijalta edellytämme toisen kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista hallintaa sekä hyvää englanninkielen taitoa. Loviisan kaupunki tukee valittua henkilöä toisen kotimaisen kielen oppimisessa.
Uudelta elinvoimankehittäjältä odotamme innostunutta ja energistä työotetta sekä näkemystä miten saada Loviisa hyödyntämään kaikkia hienoja mahdollisuuksiaan sekä parantamaan Loviisan elinvoimaa kokonaisuutenaan. Tehtävässä onnistuaksesi sinulla tulee olla hyvät yhteistyö- ja viestintätaidot, paineensietokykyä ja vahvaa kehittämishalua. Arvostamme tavoitteellista ja itsenäistä työotetta sekä kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Kaavoitukseen, infrastruktuuriin ja rakentamiseen, julkiseen kehittämiseen, lainsäädäntöön ja kunnallisen päätöksentekoon liittyvän osaamisen sekä kokemuksen vastaavanlaisista tehtävistä katsomme eduksi.
Palkka: Elinvoimankehittäjän tehtäväkohtainen palkka on 4 317 euroa kuukaudessa. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Lähetä sähköinen hakemuksesi osoitteessa www.loviisa.fi/avoimettyopaikat olevan linkin kautta viimeistään 23.5.2025 kello 23.00.
Kysymyksiin vastaa kaupunginjohtaja Tomas Björkroth puhelimitse parhaiten 14.5. klo 12-16 ja 16.5. klo 12-16 tai sähköpostitse tomas.bjorkroth@loviisa.fi.
Loviisan kaupunki hakee ELINVOIMANKEHITTÄJÄÄ vakituiseen virkaan sopimuksen mukaan.
Elinvoimankehittäjänä osallistut elinvoimaisuusohjelman laatimiseen sekä sen toteuttamiseen ja seurantaan. Osallistut elinkeinomarkkinoinnin toteuttamiseen sekä tontti-, toimitila- ja sijoittumistoimien valmisteluun. Tähän kuuluvat mm.
Pätevyysvaatimus: Elinvoimankehittäjältä edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa sekä perehtyneisyyttä elinkeinoelämään, yritystoimintaan ja maankäyttöön. Hakijalta edellytämme toisen kotimaisen kielen hyvää suullista ja kirjallista hallintaa sekä hyvää englanninkielen taitoa. Loviisan kaupunki tukee valittua henkilöä toisen kotimaisen kielen oppimisessa.
Uudelta elinvoimankehittäjältä odotamme innostunutta ja energistä työotetta sekä näkemystä miten saada Loviisa hyödyntämään kaikkia hienoja mahdollisuuksiaan sekä parantamaan Loviisan elinvoimaa kokonaisuutenaan. Tehtävässä onnistuaksesi sinulla tulee olla hyvät yhteistyö- ja viestintätaidot, paineensietokykyä ja vahvaa kehittämishalua. Arvostamme tavoitteellista ja itsenäistä työotetta sekä kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia. Kaavoitukseen, infrastruktuuriin ja rakentamiseen, julkiseen kehittämiseen, lainsäädäntöön ja kunnallisen päätöksentekoon liittyvän osaamisen sekä kokemuksen vastaavanlaisista tehtävistä katsomme eduksi.
Palkka: Elinvoimankehittäjän tehtäväkohtainen palkka on 4 317 euroa kuukaudessa. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Lähetä sähköinen hakemuksesi osoitteessa www.loviisa.fi/avoimettyopaikat olevan linkin kautta viimeistään 23.5.2025 kello 23.00.
Kysymyksiin vastaa kaupunginjohtaja Tomas Björkroth puhelimitse parhaiten 14.5. klo 12-16 ja 16.5. klo 12-16 tai sähköpostitse tomas.bjorkroth@loviisa.fi.
Kysymyksiin vastaa kaupunginjohtaja Tomas Björkroth puhelimitse parhaiten 14.5. klo 12-16 ja 16.5. klo 12-16 tai sähköpostitse tomas.bjorkroth@loviisa.fi.
Tule töihin Suomen parhaaseen pikkukaupunkiin!
Loviisassa on 15 000 aktiivista ja osallistuvaa asukasta. Loviisasta löydät merellistä asumisidylliä, elinvoimaisia kyliä ja luonnonrauhaa. Kaupunkimme noin 650 työntekijää tarjoaa ihmisläheistä ja yritysystävällistä palvelua kahdella kielellä.
Loviisan kaupunki on savuton työpaikka.
Sijainti
Mannerheiminkatu 4
07900 Loviisa
Loviisan kaupunki
Loviisan kaupunki
Loviisan kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.