
Tule opettamaan englannin ja ruotsin kieltä Orivedelle!
Haemme englannin ja ruotsin kielen päätoimista tuntiopettajaa ajaksi 4.8.2025 - 31.7.2026 Oriveden yhteiskouluun.
Koulussamme opiskelee 285 oppilasta seitsemännestä yhdeksänteen vuosiluokkaan.
Toivomme sinulta pedagogisesti vahvaa työotetta, lämmintä vuorovaikutusta oppilaiden ja perheiden kanssa sekä hyviä yhteistyötaitoja. Toivomme sinun omaavan myös iloisen, inspiroivan ja innokkaan työotteen.
Meillä pääset tekemään aidosti merkityksellistä työtä ammattitaitoisessa työyhteisössä. Tarjoamme sinulle mahdollisuutta edistää työlläsi arvostettua kansainvälisyyskasvatustamme.
Koulukeskukseen on helppo tulla myös julkisilla liikennevälineillä, sillä se sijaitsee aivan ysitien varrella. Myös junayhteydet niin Tampereen kuin Jämsän suuntaan toimivat hyvin, ja juna-asemalta pääsee kätevästi Oriveden keskustaan Nyssykkä-palvelun avulla.
Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti.
Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan.
Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset skannattuina.
Tehtävän täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen palvelussuhteen alkamista esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa 504/2002 tarkoitettu rikosrekisteriote.
Jos kiinnostuit, laita hakemus tulemaan jo tänään kuntarekry.fi:n kautta. Hakuaika päättyy 23.3.2025.
-
Lisätiedot
-
https://www.kuntarekry.fi/fi/tyopaikat/englannin-ja-ruotsin-kielen-paatoiminen-tuntiopettaja-ori-01-4-25/ -
Oriveden kaupunki, Kasvatus- ja opetuspalvelut Kokoaikatyö Osa-aikatyö Työpaikka Määräaikainen Virkasuhde Ei etätyömahdollisuutta -
ORI-01-4-25 -
4.8.2025 -
OVTES:n mukaan -
5.3.2025 11:21 - 23.3.2025 23:59 Opetus- ja kulttuuriala Aineenopettajat ja lehtorit Pirkanmaa Orivesi Kunta
rehtori Jari Hildén, p. 040 133 9253,
apulaisrehtori Janne Tilkustenmäki, p. 040 553 5892
sähköposti: etunimi.sukunimi@orivesi.fi
Orivesi on lähes 9 000 asukkaan vireä ja viihtyisä kaupunki Tampereen seudulla. Orivedellä on hyvät palvelut, monipuoliset mahdollisuudet aktiiviseen vapaa-ajan harrastustoimintaan sekä hyvin toimivat liikenneyhteydet.
Sijainti
Opintie 1
35300 Orivesi

Muut tehtävään liittyvät tiedot
Tampereen kaupunki
Työavain TRE-01-1138-21
Oriveden kaupunki, kasvatus- ja opetuspalvelut
Työavain ORI-01-3-25
Oriveden kaupunki, kasvatus- ja opetuspalvelut
Työavain ORI-01-2-25
Oriveden kaupunki
Työavain ORI-01-4-25
Oriveden kaupunki
Työavain ORI-01-6-25