Skip to main content
test
Erikoissuunnittelija, kaavoitus - Espoon kaupunki

Oletko intohimoinen kaupunkisuunnittelija? Haluatko olla mukana rakentamassa Suomen toiseksi suurimman kaupungin kestävää tulevaisuutta? Jos vastasit kyllä, hae meille erikoissuunnittelijaksi!

Espoo kasvaa ja kehittyy kaupunkina vauhdikkaasti. Yleiskaavayksikön vastuulla on varmistaa, että kasvu otetaan tulevina vuosikymmeninä hallitusti vastaan: asuntoja ja yritysalueita on tarpeeksi, luonto- ja virkistysalueet löytyvät läheltä, palvelut ovat hyvin saavutettavissa ja asukkaiden arki sujuu. Tähän vastaamme parhaillaan käynnissä olevalla koko kaupunkia koskevalla Espoon yleiskaavalla 2060. Yleiskaava on nyt valmisteluvaiheessa ja työ valmistuu seuraavalla valtuustokaudella. Samalla kehitämme digitaalista yleiskaavaa ja olemme siirtymässä vaiheittain tietomallipohjaiseen suunnitteluun.

Erikoissuunnittelija toimii kaavoituksen asiantuntijana elinkeinoihin, työpaikkoihin ja kaupallisiin palveluihin liittyvissä tehtävissä. Tehtäviin kuuluu elinkeinojen ja kaupan teemaan liittyvien selvitysten laatiminen ja ohjaaminen, suunnittelun lähtötietoaineistojen ja paikkatietoanalyysien tuottaminen, lausuntojen laatiminen, vaikutusten arviointi sekä tiedon hyödyntämisen kehittäminen.

Etsimme asiantuntijajoukkoomme monipuolista kaavoituksen ammattilaista. Voit olla koulutukseltasi esimerkiksi maantieteilijä, diplomi-insinööri, ekonomi tai arkkitehti.

Sinulla on osaamista kaupunkisuunnittelun erilaisista tehtävistä etkä pelkää laajojenkaan uusien asioiden haltuunottoa. Osaat johtaa omaa työtäsi, rakentaen ratkaisut yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa. Suunnitteluotteesi on eri näkökulmia yhteensovittava ja hallitset hyvin kaupunkisuunnittelun digitaaliset välineet kuten paikkatieto-ohjelmat.

Otamme huomioon kaikki hakuaikana tulleet hakemukset. Voimme käsitellä hakemuksia ja aloittaa haastattelut jo hakuaikana. Valinta tehdään hakuajan päätyttyä sen jälkeen kun haastattelut on saatu päätökseen.

Työpaikan nimi ja osoite: Espoon kaupunkisuunnittelukeskus, Tekniikantie 15, 02150 Espoo.

Työaika: 36 h 15 min viikossa.

Tehtävä on määräaikainen.

Kelpoisuusvaatimukset: soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.

Tehtävässä edellytetään sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa.

Arvostamme kokemusta monipuolisista maankäytön suunnittelutehtävistä, kaupan ohjaamisesta sekä toimitilakehittämiseen liittyvistä kysymyksistä. Hyvät vuorovaikutustaidot katsotaan eduksi.

Espoossa jokaisella työpäivälläsi on merkitys: parannat kaupunkilaisten arkea!

Arvostamme osaamistasi ja kannustamme sinua ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoasi. Mahdollistamme sen tarjoamalla monipuolista täydennyskoulutusta, ja tuemme esimerkiksi suomen kielen opiskelua. Tarjoamme myös hyvät henkilöstöedut (mm. lounas-, liikunta- ja työmatkaetu sekä apua vuokra-asunnon hankintaan). Olemme sitoutuneet toteuttamaan työyhteisössämme yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta. Haluamme, että meillä työskentelee niin eri-ikäisiä ja eri sukupuoliin kuin eri kieli-, kulttuuri- ja vähemmistöryhmiin kuuluvia ammattilaisia.

Voit kysyä työpaikan olosuhteista (esim. erityistarpeista) myös anonyymisti. Lähetä kysymyksesi keha.rekrytointi@espoo.fi. Selvitämme asian sinulle paljastamatta henkilöllisyyttäsi esihenkilölle.

Lue työstä, jolla on merkitystä: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/

Lisätietoja

https://www.espoo.fi/fi/asuminen-ja-rakentaminen/kaupunkisuunnittelu

Tutustu työnantajaan

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa suunnittelupäällikkö Sakari Jäppinen, puh. 040 636 4937.

Lisätietoja

Espoon kaupunki, Kaupunkiympäristö, Kaupunkisuunnittelukeskus, Yleiskaavoituksen palvelualue

Kaupunkisuunnittelu rakentaa espoolaisille kestävää elinympäristöä pitkälle tulevaisuuteen. Kaupunkisuunnittelukeskus on osa Espoon kaupunkiympäristön toimialaa. Meillä noin 130 ammattilaista suunnittelee Espoon maankäyttöä, laatii yleis- ja asemakaavat sekä kaavoitusta tukevat liikennesuunnitelmat. Toimimme monissa verkostoissa ja teemme yhteistyötä kaupungin eri toimialojen, asukkaiden ja muiden yhteistyökumppanien kanssa.

Tarjoamme asiantuntevan, kehittyvän ja monialaisen työyhteisön, nykyaikaiset työvälineet ja joustavat etätyömahdollisuudet. Toimistomme sijaitsee Otaniemessä, metroaseman vieressä, monitoimityötiloissa.


Osoite: Tekniikantie 15, 02150 Espoo
Espoon kaupunki - Savuton työpaikka Espoon kaupunki - Vastuullinen kesätyönantaja

Sinulle suositellut työpaikat