erityisavustajan sijaisuus - Riihimäen kaupunki

erityisavustajan sijaisuus - Riihimäen kaupunki

Riihimäen kaupungin varhaiserityiskasvatuksessa on haettavana erityisavustajan toimen sijaisuus ajalle 12.8.2019 - 31.5.2020.

Erityisavustajan sijainen toimii ryhmäkohtaisena avustajana varhaiskasvatuksen lapsiryhmässä, jossa on useampia tukea tarvitsevia lapsia. Työn pääsisältönä ovat lasten hoitoon ja huolenpitoon liittyvät tehtävät lasten yksilöllisen hoidon, kasvun, kehityksen ja oppimisen tukemiseksi osana muuta lapsiryhmää ja yhteistyössä ryhmän muun henkilöstön kanssa.

Hakijalta edellytetään lain 540/2018 28§:n tai siirtymäsäännösten, § 75, mukaista kelpoisuutta.

Toivomme kokemusta erityisvarhaiskasvatuksen tehtävistä ja esiopetuksesta sekä monipuolista erityiskasvatuksen menetelmien tuntemusta. Tehtävä edellyttää kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja tiimityöhön sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Tehtävän palkkaus määräytyy KVTES:n mukaan ja työaika on 38,75h/vko.

Ennen työsopimuksen solmimista valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä lasten ja nuorten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on neljä kuukautta.

Hakemukset pyydämme toimittamaan ensisijaisesti sähköisesti osoitteessa www.kuntarekry.fi. Hakuaika päättyy maanantaina 29.5.2019 klo 12.00.

Lisätietoja

http://www.riihimaki.fi

Lisätietoja antaa varhaiserityisvarhaiskasvasyksikön johtaja Anne Pullinen, puh 019 758 4326, anne.pullinen(at)riihimaki.fi.

Riihimäen kaupunki, Sivistyksen ja hyvinvoinnin toimialue
Osoite: Eteläinen asemakatu 4, 11100 Riihimäki

Riihimäen kaupungin työntekijänä pääset kehittämään noin 30 000 asukkaan edelläkävijäkaupunkia. Tavoitteenamme on toimia ja palvella iloisella asenteella. Kiertotalous, robotiikkaopetus ja nuorisoteatteri ovat tärkeitä vahvuuksiamme. Riihimäelle on helppo tulla vajaassa tunnissa joka puolelta Etelä-Suomea. Kaupunkimme on ihmisen kokoinen, kaikki tärkeä löytyy kävelymatkan päästä. Riihimäen kaupunki on savuton työpaikka.

Tutustu työnantajaan