Tule ERITYISLUOKANOPETTAJAKSI ajalle 1.8.2025 - 31.7.2026 Kärpäsen koululle.
Tehtävä sijoittuu erityisluokan opettamiseen ja ohjaamiseen 8. vuosiluokalla. Tehtävässä edellytetään vahvaa otetta yhteisopettajuuteen.
Koulu on 1-9 vuosiluokkien yhtenäiskoulu, joka tarjoaa oppilailleen ja henkilökunnalleen monipuolisen ja viihtyisän oppimis- ja työympäristön. Koulussa opiskelee vuosittain noin 600 oppilasta, henkilökuntaa on noin 40 opettajaa ja 20 ohjaajaa. Yleisopetuksen lisäksi koulussa on alueellisia erityisen tuen pienryhmiä, kuvataiteen painotettua opetusta sekä maahanmuuttajien valmistavaa opetusta. Yhteistyö ja yhteisopettajuus ovat koulun tärkeitä, luonnollisia ja kehittyviä arvoja. Modernit tilat ja välineet mahdollistavat ajanmukaiset opetusmenetelmät. Uusi monitoimikenttä aktivoi liikkumiseen ja oma lähimetsä kutsuu ulkona oppimiseen. Kärpäsen koulu on myös saanut eTwinning-nimikkeen osallistumisesta vuosittain kansainvälisiin yhteistyöprojekteihin, joissa eri maiden oppilaat ja opettajat ovat yhteydessä toisiinsa jonkin yhteisen aiheen parissa. Työyhteisössä vaalitaan hyvää yhteishenkeä ja myönteinen ilmapiiri näkyy koulun arjessa päivittäin.
Kelpoisuusvaatimuksena on erityisluokanopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta tehtävään.
Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valitun tulee esittää nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa.
Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietu. Lisäksi olet oikeutettu Edenredin työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin.
Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 19.5.2025 klo 15.00.
Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla!
https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/
Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on yli 10 500, opettajia ja koulunkäynninohjaajia yli 1 100.
https://www.lahti.fi/kasvatus-ja-koulutus/perusopetus/koulut/karpasen-koulu/
https://www.lahti.fi/kaupunki-ja-paatoksenteko/lahti-tyonantajana/

Virka-aikana, Rehtori Ari Pippuri, p. 050 559 7847
Apulaisrehtori Timo Aho, p. 050 387 9636
Lahti on kestävä ja elinvoimainen ympäristökaupunki. Kaupunkina ja työnantajana pysymme liikkeessä ja luomme tulevaisuutta.
Meillä saat tehdä merkityksellistä, sopivasti haastavaa työtä, johon voit itse vaikuttaa. Tarjoamme monipuolisia työtehtäviä sekä mahdollisuuksia kehittyä ja edetä uralla. Suhtaudumme joustavasti työn tekemiseen. Ymmärrämme, että elämässä on muutakin kuin työ.
120 000 asukkaan yliopistokaupungissa arkesi on sujuvaa ja tarjolla on monipuoliset palvelut. Luonnonläheiseen kaupunkikuvaan ja monipuoliseen tapahtumatarjontaan on helppo ihastua.
Tervetuloa Lahden kaupungille 3 700 ammattilaisen joukkoon huolehtimaan kaupunkilaisten sujuvasta arjesta!
Lahden kaupunki on savuton ja tuoksuton työnantaja.
Sijainti
Kasakkamäentie 1
15800 Lahti
Lahden kaupunki
City of Lahti
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Lahden kaupunki
Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.
Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.
Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.
Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke, tietoa-sivustosta -osio sekä saavutettavuusseloste.
Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.
Käyttämäsi selain ei ole enää tuettu. Sivusto saattaa toimia käyttämälläsi selaimella kummallisesti. Voit halutessasi jatkaa käyttöä tai kokeilla toista selainta.