Siirry pääsisältöön
Erityisluokanopettaja - Porvoon kaupunki

Porvoon kaupungin suomenkieliset perusopetus- ja lukiokoulutuspalvelut hakee erityisopettajaa määräaikaiseen virkasuhteeseen 1.8.2024-31.7.2025. Ensisijaisena sijoituspaikkana on Keskuskoulu.

Porvoo on lapsiystävällinen kaupunki, jossa tehdään suunnitelmallista kehitystyötä kasvun ja oppimisen polulla varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa. Sujuva arki tarkoittaa meille perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa panostamista hyvinvointiin, osallisuuteen ja vuorovaikutukselliseen toimintakulttuuriin.

Meille on tärkeää hyvät oppimisen edellytykset. Porvoon kaupunki tarjoaa hyvät mahdollisuudet laadukkaan perusopetuksen toteuttamiseen monipuolisissa oppimisympäristöissä ja uudistetuissa koulurakennuksissa. Me panostamme myös työhyvinvointiin ja kehitämme johtamistapoja.

Tule mukaan tekemään tulevaisuuden työtä!

Keskuskoulussa opiskelee 410 oppilasta vuosiluokilla 1-6. Koulu sijaitsee keskustassa hyvien kulkuyhteyksien varrella. Perinteikäs koulukiinteistö on saneerattu noin 8 vuotta sitten, ja talossa on erinomaiset tilat opiskeluun ja harrastamiseen. Yhteisöllisyys ja turvallisuus ovat koulumme toiminnan lähtökohtia. Opetuksen lisäksi myös hyvät käytöstavat ovat kasvatustyömme ytimessä. Meille lapsi ja nuori on tärkeä ja koemme, että opetuksen laatu muodostuu arjen pienistä kohtaamisista. "Kysyn, kuuntelen ja kiinnostun" on koulumme keskeinen periaate.

Keskuskoulussa työskentelee päivittäin 46 henkilökunnan jäsentä. Koulussamme toimii kuusi kaupunkitason pienluokkaa erityisen tuen tarvitsijoille. Meillä on osaamista yleisopetukseen integroinnista ja pienluokkapolkujen joustavista järjestelyistä. Koemme yhteistyön tärkeäksi ja etsimme joukkoomme työstään innostunutta erityisluokanopettajaa! Haluatko liittyä huippuporukkaamme? Meillä on tarjota sinulle sitoutunut ja innostunut työyhteisö sekä työhyvinvointia tukeva ilmapiiri. Pienluokat toimivat pääasiassa tavallisiksi luokkahuoneiksi suunnitelluissa tiloissa, joissa on huomioitu pienluokkaopetuksen tarpeita tilaratkaisujen ja kalusteiden osalta. Koulun erityispiirteinä on myös musiikkiluokkaopetus vuosiluokilla 3-6 . Koulun johtoryhmän muodostaa rehtori, apulaisrehtori ja apulaisjohtaja. Keskuskoulussa on panostettu merkittävästi johtamisen kehittämiseen kuluneen lukuvuoden aikana.

ERITYISLUOKANOPETTAJA
Erityisluokanopettajan tehtävät Keskuskoulussa. Tehtävä sijoittuu joko oppimista tukevalle pienluokalle 1-3 tai pienluokkien ja yleisopetuksen väliselle nivel-luokalle 4-5. Yhteistyötä johtuen tehtävään saattaa sisältyä myös oppitunteja sopeutumista tukevilla pienluokilla. Keskuskoulu on 410 oppilaan alakoulu, jossa toimii yleisopetuksen lisäksi 6 pienluokkaa. Koulussamme on osaamista yleisopetukseen integroinnista ja pienluokkapolkujen joustavista järjestelyistä. Koemme yhteistyön tärkeäksi ja etsimme joukkoomme työstään innostunutta erityisluokanopettajaa! Haluatko liittyä huippuporukkaamme? Meillä on tarjota sinulle sitoutunut ja innostunut työyhteisö sekä työhyvinvointia tukeva ilmapiiri. Ryhmät toimivat pääasiassa tavallisiksi luokkahuoneiksi suunnitelluissa tiloissa, joissa on huomioitu pienluokkaopetuksen tarpeita tilaratkaisujen ja kalusteiden osalta.

Edellytämme tehtävään valittavalta henkilöltä:
- opetuksen ja oppimisen tavoitteiden eriyttämistä sekä yksilöllisten opinpolkujen suunnittelua.
- erinomaisia yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
- valmiutta tiimityöskentelyyn

Lisäksi katsomme eduksi:
- valmiuden oman osaamisen ja ammattitaidon sekä kouluyhteisön kehittämiseen
- kokemus vastaavista tehtävistä

Kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Alkuperäiset kelpoisuuden osoittavat tutkintotodistukset tulee esittää mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Palkkaus määräytyy kunnallisen opetusalan virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Virkaan valitun on ennen valinnan vahvistamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) 3 §:n mukainen rikosrekisteriote. Koeaika on puolet palvelussuhteen kestosta.

Lähetä hakemuksesi 20.6.2024 klo 12 mennessä Hae työpaikkaa -linkin kautta. Hakijoita haastatellan jo hakuaikana, toimi siis nopeasti. Aikaisemmat hakemukset huomioidaan.

Lisätietoja antaa rehtori Jasse Nordlund puh. 040 617 3983.

Lisätietoja

https://www.porvoo.fi/kasvatus-ja-opetus/perusopetus/keskuskoulu/
https://www.porvoo.fi/app/uploads/2023/06/Porvoo_henkilostoohjelma2023_FI_SAAVUTETTAVA.pdf

Yhteystietomme

Lisätietoja antaa rehtori Jassse Nordlund puh. 040 617 3983.

Tietoa organisaatiosta

Kaunis ja historiallinen Porvoo on vahvasti kasvava ja kehittyvä elinvoimainen kaupunki. Se on myös yli 50 000 asukkaan unelmien kotikaupunki. Meillä tehdään joka päivä yhdessä töitä paremman arjen ja kestävän huomisen puolesta.

Kattavat palvelut, elävä kaksikielisyys ja sijainti metropolin vaikutusalueella tekevät kaupungistamme houkuttelevan työ- ja asuinpaikan.

Porvoon kaupunki työllistää noin 2500 henkilöä monipuolisissa tehtävissä. Meille on tärkeää, että jokainen tuntee olevansa arvostettu.

Työntekijöidemme hyvinvointi syntyy mielekkäästä työstä. Kannustamme oman osaamisen ja työnkuvan aktiiviseen kehittämiseen. Meiltä löytyy unelmien työpaikkoja jokaiselle.

Tervetuloa Porvooseen – täällä ihmiset tekevät kaupungin.

Sijainti
Aleksanterinkatu 25, Porvoo
06100 Porvoo

  • Porvoon kaupunki - Savuton työpaikka
  • Tutustu työnantajaan
    Hae työpaikkaa
    Sinulle suositellut työpaikat
    Pikalinkit
    Suosituimmat maakunnat Uusimaa Varsinais-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Pirkanmaa Pohjois-Savo Näytä kaikki
    Suosituimmat kunnat Turku Oulu Espoo Lahti Jyväskylä Näytä kaikki
    Suosituimmat ammattialat Opetus- ja kulttuuriala Terveydenhuoltoala Hallinto- ja toimistotyö Sosiaaliala Tekninen ala Näytä kaikki
    Suosituimmat tehtäväalueet Sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat Varhaiskasvatuksen muut tehtävät Lähi- ja perushoitajat Aineenopettajat ja lehtorit Luokanopettajat Näytä kaikki
    Sivun tiedot
    Kuntarekry Kuntarekry-logo

    Kuntarekrystä löytyy tuhansia avoimia työpaikkoja kaikkialta Suomesta.

    Työnhakijoille tarjoamme työvälineet työpaikkojen, sijaisuuksien ja keikkatöiden hakemiseen sekä tietoa työskentelystä kuntaorganisaatioissa ja hyvinvointialueilla.

    Työnantajille - kunnille, kaupungeille, hyvinvointialueille, kuntayhtymille ja kuntien omistamille yrityksille - tarjoamme rekrytoinnin ohjelmisto- ja asiantuntijapalveluja, jotka sopivat ulkoiseen ja sisäiseen rekrytointiin sekä sijaisuuksien hallintaan.

    Verkkopalvelussamme käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseen. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Katso palvelun tietosuojaseloste, tietosuojalauseke sekä saavutettavuusseloste.

    Palautetta sivustosta voit lähettää osoitteeseen: tuki@kuntarekry.fi tai lomakkeella.

    Eväste-asetukset

    Löydät meidät myös täältä:
    Grade Solutions Oy Grade Solutions Oy -logo

    Kuntarekry-palvelun tuottaa Grade Solutions Oy.