Erityisopettaja, Karhusuon koulu - Espoon kaupunki

Erityisopettajan tehtävät autismin kirjon opetuksessa (toistaiseksi otettava päätoiminen tuntiopettaja)

Koulun nimi ja osoite: Karhusuon koulu, Karhuniitynkuja 3, 02810 Espoo

Työaika: OVTES:in mukainen

Haettava tehtävä on virkasuhteinen.

Palvelussuhde alkaa elokuussa 2021.

Kelpoisuusvaatimus: Erityisopettajan kelpoisuus.

Opettajien kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti.

Tehtävässä edellytetään kannustavaa, joustavaa ja oppilaita osallistavaa työotetta. Lisäksi edellytämme valmiutta toimia opettajatiimeissä, sekä kasvatuksen ja opetuksen että koulun kehittämisen tehtävissä. Pääset mukaan luomaan entistä yhtenäisempää peruskoulua. Tehtävään valittava erityisopettaja tulee toimimaan autisminkirjon pienluokissa.

Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote.

Arvostamme hyviä ryhmänhallintataitoja sekä hyviä yhteistyötaitoja oppilaiden, työkavereiden, huoltajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Toivomme, että olet työssäsi esimerkiksi avarakatseinen, pitkäjänteinen, peloton, kokeilunhaluinen ja ratkaisukeskeinen. Lisäksi siedät ajoittaista epävarmuutta ja haluat kehittää työtäsi ja työyhteisöä. Arvostamme myös työkokemusta autisminkirjon oppilaiden kanssa toimimisesta.

Koulumme on yhtenäiskoulu, jossa toimii lukuvuonna 2021-2022 luokka-asteet 1.-8. Laajenemme vuosiluokka kerrallaan nykyisestä 400 oppilaan koulusta 700 oppilaan yhtenäiskouluksi. Toiminnassamme tärkeitä arvoja ovat oppimisen ilo ja hyvinvointi. Tarjoamme ammattitaitoisen ja arvostavan työyhteisön ja uudet tilat.

Espoon kaupungin suomenkielinen opetustoimi tarjoaa lapsille ja nuorille korkeatasoiset, monipuoliset ja alueellisesti tasapuoliset koulutusmahdollisuudet. Toiminnan lähtökohtana on koulutuksellinen tasa-arvo, joka huomioi oppijan yksilölliset ominaisuudet. Espoolaisissa peruskouluissa oppilaat saavat laadukasta opetusta, mikä antaa hyvän pohjan jatko-opintoja ja tulevaisuutta varten. Suomenkieliseen opetustoimeen kuuluu 77 peruskoulua (joista 3 erityiskoulua ja 1 sairaalakoulu).

Tutustu työnantajaan

Tehtävästä lisätietoja antaa rehtori Mimmu Hellsten, mimmu.hellsten@espoo.fi

Espoon kaupunki, Sivistystoimi, Suomenkielinen opetus, Perusopetuslinja, Karhusuon koulu
Osoite: Karhuniitynkuja 3, 02810 Espoo

Espoo on yli 290 000 ihmisen kotikaupunki. Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina Espoo on elävä, kasvava, kehittyvä ja viihtyisä asuinpaikka.

Tarjoamme asukkaillemme monipuoliset palvelut, hyvät liikenneyhteydet, hyvin hoidetut viher- ja ulkoilualueet, hyvät koulutusmahdollisuudet ja monia muita ihmisten hyvinvoinnille tärkeitä asioita.

Espoossa yhdistyy huippuosaaminen, monipuolinen luonto sekä viihtyisät ja turvalliset asuinalueet. Me tarjoamme kannustavan työympäristön, jossa on erinomaiset mahdollisuudet työskennellä ja kehittyä.

Espoon kaupungin tavoitteena on osaava ja monimuotoinen henkilöstö, joka heijastaa espoolaista väestörakennetta. Rekrytoinnissa edistämme yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.

Haluamme, että viihdyt Espoossa ja pääset kehittymään maan parhaiden osaajien joukossa.

Espoon kaupunki on savuton työpaikka.